Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

lauantai 16. syyskuuta 2017

Verenpisaroita


Nyt kun taas ja jälleen kerran tihuuttaa vettä, ei paljoa huvita ulos mennä vaikka siellä olisi tekemistä vaikka kuinka paljon. Perunamaa odottaa kuokkijoita - meillä on vain vähäsen perunaa, ehkä jouluun asti niillä pärjätään plus ensi kesäksi siemenperunat,  mutta hyvä niin - on ihan riittävästi. Ei auta kuin odotella poutaisempaa säätä, ehkä joku päivä sitten.

Teen pikku postauksen verenpisaroista, niitä minulla on jokunen muutaman vuoden takaa. Siitä lähtien kun aloin niitä talvettaa - onneksi - ne ovatkin säilyneet ihan kiitettävästi tuolla pelargonioiden sun muiden kanssa talvetushuoneessa. Talvetushuone muuttuu keväällä aina jossakin vaiheessa taimihuoneeksi ja talvetettavat siirtyvät vähän syrjemmälle.

 
Tästä verenpisarasta tykkään kyllä yli kaiken. Fuchsia Cecile on tämä tieteelliseltä nimeltään, ja sillä on oikein kunnon röyhelöhelmukset. Tämä on jotenkin vaikea kuvattava, koska sinistä väriä en saa oikein näkymään. Yläkuva on sisällä kuvattuna valoa vasten, alhaalla enemmän oikea väri joka on violettiin taipuva sininen.


 
 
 
 
 

Fuchsia El Camino, riippaverenpisara

 
Tämän riippuvan verenpisaran ostin Plantagenista viime keväänä pistokkaana. Otin keväällä siitä latvapistokkaita juurtumaan ja hyvin juurtuivatkin. Verenpisarat ovat helppoja lisättäviä.
 

Fuchsia South Gate
 
Neljä vuotta vanha ystävältä saatu latvapistokkaasta kasvatettu verenpisara,
myöskin kovin kaunis niin kuin kaikki verenpisarat :D
 
 
Kyynelverenpisara Gartenmeister Bandstedt
 
Samoin tämä on kasvatettu saadusta latvapistokkaasta,
yhden olen kasvattanut verenpisarapuuksi.
Nyt sateisena kesänä ei ole kovin loistanut kuten eivät pelargonitkaan.
Mutta onneksi ovat kuitenkin hengissä.
 
 
Tämän lajike on muistiinpanoistani kadonnut,
ehkä löydän sen joku päivä.
 
 
Vaatimattoman näköinen kukka, muta jotenkin niin heleä!
 
Ensi viikolla ja hyvissä ajoin loputkin pääsevät sisätiloihin, koska ilmat alkavat kylmetä jo niin paljon että hallaa saattaa olla yllättäen tulossa, ja niitä ei ihan kiireessä - tai illan pimetessä - viitsi sisälle kannella.
 
- -
 
Kävin vapaapäivän kunniaksi pikkuisen shoppailemassa ja löysin mukavaa piristystä syksyyn - jääkaappimagneettien muodossa
 

 
Näihin kukkakuviin, tunnelmiin ja
mietelauseisiin -
oikein hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!!
 
*  Tuulikki *
 
 

26 kommenttia:

  1. Tykkään myös vernpisaroista, joita myös talvetan. Talvetus onnistuu yleensä hyvin, mutta kirvat tahtovat vaivata varsinkin kevättalvella, joita saa sitten yrittää häätää. Tahtoisin lisätä lajikkeita, mutta tämä kirvaongelma hillitsee ostohaluja. Ihana tuo röyhelöhelmainen Cecile!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei täällä ole kirvoja ollut missään ( koputan puuta) mutta kaupoissa on varmaan aika hyvä valikoima kaikenlaisia kirvantorjunta-aineita. Varovainen ja valpas kuitenkin täytyy olla varsinkin jos kasvit koskettavat toisiinsa talvetuksessa.
      Cecile on kyllä kukkamaailman kauneimpia!

      Poista
  2. Niin kaunis rimpsumekko tuolla ylimmällä verenpisaralla, on upea kukka! Vaikka, kyllä kaikki verenpisarat ovat kauniita.

    Varteenotettavia mietelauseita:)
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verenpisaroissa on kyllä toinen toistaan kauniimpia lajikkeita, mutta minusta juuri tuo Cecile on yliveto :)
      Jääkaappimagneetteja tulee joskus luettuakin, kun ne sijoittaa oveen "sopivaan kohtaan" ;)
      Kiitos, mukavaa sunnuntai-iltaa sinnekin!

      Poista
  3. Nuo verenpisarat on upeita!😍 Minulla oli tänä vuonna sellainen rungollinen..en tiedä mitään lajia sun muuta,mutta aina vaan jaksaa tehdä kukkia:) Hauskat magneetit! Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä oli ihan kohtuullinen verenpisaroille, ne kun eivät ihan hellepäiviä kaipaakaan. Onneksi on useampia kappaleita tuosta Cecilestä, nimittäin jos joskus käy huonosti niin on varalla. Runkoverenpisarat ovat niin ihania myös!!
      Kiitos, mukavaa sunnuntai-illan jatkoa sinullekin!

      Poista
  4. Ihanat kuvat kauniista verenpisaroista. Tuo Fuchsia Cecile on hurjan kaunis.
    Mukavaa lauantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Cecilen väri ei noissa kuvissa ole ihan oikea, mutta aika lähellä. Ihan mielettömän kaunis. Kiitos, mukavaa viikonlopun jatkoa sinnekin !

      Poista
  5. Kerrassaan näyttäviä nuo sinun verenpisarasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuo ovatkin talvetushuoneen aarteita, niitä pitää vaalia kaikin mahdollisin keinoin. Varmaan tulee ensi keväänä lisättyä lajikkeita, kun noiden kasvatus taisi viedä mennessään..

      Poista
  6. Onpa kauniit verenpisarat, tulinpa vasta vierailulle. Mukavaa viikonloppua)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ritva ja tervetuloa lukijaksi! Kävinpä minäkin tutustumassa kivaan blogiisi ja liityin lukijaksi :) Mukavaa sunnuntai-iltaa sinnekin!

      Poista
  7. Epäilen että tuntematon pieni-kukkainen kaunotar olis Baby Blue Eyes, varsinkin jos on täältä lähtösin (hih)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kun laitoit lajin, se taisi hukkua jonnekin silloin kun laitoit minulle pistokkaita. Olen sinulle ikikiitollinen tuosta Cecilestä - ja muistakin, myös pelakuista :) - kaipailisin vielä sinun sp-osoitetta/puhelinnumeroa kun en muista onko sitä jossain..
      Ps. Kaikki sinun lähettämäsi pistokkaat ovat elossa, ja pidän niistä oikein hyvää huolta ❤️

      Poista
  8. Kauniita verenpisaroita. Cecile on kyllä tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, verenpisaran kukintoa katselisi vaikka kuinka kauan - ne ovat kuin taideteoksia.

      Poista
  9. Kauniita kuvia ja kukkia. Harmi, ettei minulla ole mahdollisuutta talvettaa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa joskus talvettaa ihan sisällä, vaikka olkkarissa toisten kukkien lomassa.. oisko mahdollista? Minä en ole kellarissa muistaakseni talvettanut muita kuin kärhöjä ja ruusuja. Pelargoneja taisin talvettaa muutaman kuukauden joskus mutta toin ne sisätiloihin aika aikaisin kevättalvella, varmaan jo helmikuussa.

      Poista
  10. Herttileijaa kuinka tuo pinkki-lila "röyhelöinen" voikaan olla kaunis! Aivan mielettömän upea kukkanen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, ihan mieletön. ❤️ Kauneimpia, ellei kukkamaailman kaunein mitä tiedän!
      Ensi keväänä otan siitä kyllä latvapistokkaita ja taidan pitää vaikka pikku arvonnan halukkaille.. ;)

      Poista
  11. Ihania rimssuhelmaisia prinsessoja. Varsinkin Cecile on tosi nätti.
    Ostin keväällä useamman pistokkaan Plantsusta ja niistä on tullut komeita ja runsaasti kukkivia verenpisaroita. Nyt mietin, miten ihmeessä saisin ne talvetettua. Samassa, isokokoisessa piharuukussa on neljä eri verenpisaraa. Pitäisikö niitä leikata ja istuttaa vaikka omiin ruukkuihinsa talvetuksen helpottamiseksi? Meidän kellari on kohtalaisen lämmin (13-15 astetta) ja valoisa. Aika hankala yhtälö. Sisällä taas ei ole oikein tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, kun kellari on pimeä. Jos olisikin valoisa, mutta ei ikkunan ikkunaa.

      Poista
    2. Uskaltaisinkohan sanoa, että jos jättäisit ne samaan ruukkuun missä ne ovat nytkin, niin minä ehkä tekisin. Sen olen huomannut että talvehtivat huonosti jos multa on turvemaista, huokoista eli sitä missä kukat yleensä myydään kaupassa. Itse vannon mustan mullan nimeen. Mutta sinä olet kuitenkin istuttanut ne uudelleen uuteen multaan joten ei hätää , ja ruukku on tietty iso ulkoruukku joten jos se mahtuisi sinne kellariin. Muistelen että sinulla on talvehtinut kohtalaisen hyvin pelakuut, joten ilman muuta yrität nyt talvettaa verenpisaratkin, kannattaa ainakin yrittää äläkä missään tapauksessa heitä niitä menemään.

      Poista
    3. Minäkin suosin mustaa multaa ja siihen olen verenpisaratkin istuttanut. Taidan raahata ne isossa ruukussaan kellariin ja koittaa, josko selviävät. Kiitos neuvoistasi ja mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  12. Verenpisarat on hianoja kukkijoota, vaikka mulla ei niitä oo ollukkaa monehe vuatehen. Ny karuttaa jäläkikätehen, ku flikka toi kerran isoja runkoverenpisaroota kesätyäpaikastansa, enkä tajunnu eres yrittää talavettaa niitä.
    Cecile on varmasti vaikuttava luannos, ku kuviski on hyvän näkööne.

    VastaaPoista
  13. Hienot on sinulla verenpisarat. Minä olen talvettanut myös kellarissa kukkia, myös yhden verenpisaran. Hyvin on mennyt montaa vuotta paitsi viime talvena pisara meinasi kuolla. Katsotaan mitä tuleva tuo mukanaan. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!