Kaunis marraskuinen luonto

 

Tämänpäiväinen kuvausreissu tehtiin koiran kanssa metsässä ja rantamaisemissa.

Olipa ihana päivä kun aurinko paistoi täydeltä terältä puolenpäivän aikoihin -

loppusyksyn harmaudesta ei ollut tietoakaan !

Ensilumi satoi täällä perjantaina ja järven jäätymistä

seurailtiin viikon puolivälistä asti.

 

 

 

 

 

 

Kiemurtelevat metsätiet ja polut ovat parasta ulkoilumaastoa.

 

 

 

 

Joskus voi erehtyä luulemaan puunjuurakkoa karhuksi.

Nyt ne ovat onneksi talviunilla -

ja niitä asustelee myös näillä main.

 

 

Marraskuisen metsän silmiä hivelevää kauneutta.

 

 

 

 

 

Kaksi puuta.

 

 

 

Puolukan lehtien lumipeite kimaltaa kauniisti auringossa.

 

 

 

Naava on kaunista puiden oksilla.

-

 

Huomenna alkaa jo marraskuun viimeinen viikko, ja sitten tuleekin jo joulukuu. Minäpä taidan lähteä nyt viipaloimaan ja kuivaamaan appelsiinia jouluasetelmiin. Mandariineja kuivasin jo, mutta nyt haluan pikkuisen suurempia koristeita. Vinkin ja ohjeen sain Katin blogista 100 % outdoor  täältä.

 

 

 

 

Mukavaa viikkoa!

*  Tuulikki  *

Vanamon kukkiessa

Naapurimetsässä kulkiessani huomioni kiinnittyi pyöreänmuotoisiin lehtiin kiven päällä, sammalmättäällä. Silloin huomasin myös pienet kellomaiset vaaleanpunaiset kukat, ja aloin lähemmin tekemään tuttavuutta kasvin kanssa. Ensimmäisenä mieleeni tuli vanamo, joka osoittautuikin oikeaksi arvaukseksi kun Wikipediasta kukan tarkistin.

Nuuhkaisin kukkaa, ja tuoksu oli aivan ihana! Ihmettelin itsekseni että kuinka olen näin vanhaksi saanut elää, jolloin vasta vanamoon pääsin tutustumaan. No, meidän omassa kotimetsikössä tai kotipaikan metsissä ei vanamo kasva, joten se on kai siksi jäänyt minulle melko tuntemattomaksi kasviksi.

Seuraavana tietoisku tämän luonnon pikkuruisimpiin kuuluvasta, melkein huomaamattomasta mutta aivan mahtavan tuoksuisesta kukkasesta.

 

 

Vanamo

Linnaea Borealis

 

 

Vanamon suvun tieteellinen nimi on omistettu kasvien ja muiden eliöryhmien nykyaikaisen luokittelun kehittäjälle Carl von Linnélle. Vanamon tiedetään olleen tämän ”kukkien kuninkaaksi” sanotun suuren luonnontutkijan suosikkikasvi. Monissa maissa biologisia seuroja on nimetty Linnén kunniaksi – Suomessa perustettiin vuonna 1896 nykyinen Suomen Biologian Seura Vanamo. Joka vuosi myös moni pikkutyttö saa nimekseen Linnea tai Vanamo.

 

 

Vanamo on pohjoisten metsiemme aarre ja yleinen kaikkialla missä on havupuita, jopa mäntykankailla. Mieluisimpia kasvupaikkoja ovat kuitenkin laajat ja vanhat luonnontilaiset kuusimetsät, joiden varjoista pohjaa verhoaa yhtenäinen sammalikko. Tällaisilla paikoilla ei ole juurikaan muita ruohoja kilpailemassa vanamon kanssa elintilasta. Vanhojen metsien vakaaseen ilmastoon sopeutuneelle kasville lähes kaikenlaiset mullistukset ja häiriöt ovat kohtalokkaita. Kulot, hakkuut, metsien pirstominen, maanpinnan käsittely, lannoitus ja muu ihmistoiminta hävittävät sen usein miltei olemattomiin. Vanamo kuitenkin säilyy jopa heinittyneillä metsänuudistusaloilla niukkoina rippeinä kivien ja kantojen koloissa, odotellen sitkeästi suotuisampien olosuhteiden koettavan.

 

 

Vanamon maanmyötäisenä suikertava varsi hautautuu pikku hiljaa sammalikkoon, joten sen pituutta on vaikea huomata: usein varret ovat parin metrin mittaisia, mutta poikkeustapauksissa yli kymmenenkin metriä pitkiä yksilöitä on löydetty. Varren haaroista nousevat vain pystyt kukintovanat, joiden päässä on kaksi vaaleanpunaista kukkaa. Nuokkuva kellomainen teriö suojaa herkästi pilaantuvaa siitepölyä sateelta. Kukat erittävät etenkin öisin lehdokkia tai syreeniä muistuttavaa tuoksuaan, joka tuntuu olevan jokseenkin kaikkien ihmisten mieleen. Tuoksu takaa myös, että hyönteiset huomaavat vanamon: pölytyksestä vastaavat usein kukkakärpäset, mutta myös kimalaiset ja mittariperhoset vierailevat kukissa. Pölytyksen jälkeen kehittyvä pähkylähedelmä on tahmeiden rauhaskarvojen peitossa, joten se tarrautuu helposti ohikulkevien lintujen ja muiden eläinten matkaan.

(Teksti: Luontoportti)

 

 

 

Oletko sinä saanut kokea vanamon hurmaavan tuoksun?