- Ensimmäinen postausyritys näytti nyt kaatuvan siihen etten saanut kuvaa tulemaan ollenkaan. Monet ovat valitelleet kuvan latauksen hitautta, joten en usko että se ihan minuutteja vie, vai kuinka? Jätän tämän postauksen nyt ilman kuvia juuri siitä syystä, tai yritän myöhemmin uudelleen. Jos kuvat todellakin avautuvat niin hi-taas-ti, voi olla että postaukseni ovat tästä lähtien yhden kuvan postauksia.
Toinen postausyritys toi tullessaan kuvat ensimmäisestä yrityksestä, no hyvä kun tulivat kerralla kaikki😁. Esikatselukaan ei näemmä onnistu kuten ennen, joten yllätykseksi jää minkälainen postaus täältä sitten loppujen lopuksi tulee. Ennakoin kyllä vähän ylimääräistä tulevan ja kuvat ovat eri linjassa. Teen tätä tabletilla, jolla en postauksia yleensä tee koska olen kokenut tämän melko hankalaksi. No nyt hankaluuksia todellakin riittää - jatkan uuteen bloggeriin tutustumista ja onneksi tänään on sunnuntai ja enemmän aikaa.
Lopuksi toivottelen kaikille oikein mukavaa kesäkuun loppua 🥰🌻🥰🌻🥰