Juhannuksena meillä oli mahdollisuus
päästä veden äärelle.
Voi että miten nautimmekaan -
. . soutelemisesta ja uistelemisesta
kauniissa säässä (päivä ennen ja jälkeen juhannuksen tosin) -
. . järvessä kasvavien kukkasten kauneudesta -
. . luonnon kukkasista -
. . metsän antimien tarkkailusta -
. . pillimehuretkistä -
. . jättisuuresta herkkukakusta -
. . vanamon kukkasista.
Ne ovat niin pieniä, että niitä voi kuvailla
vain maanrajasta.
Ja sen tuoksu illalla!!
Nautimme myös koiralenkeistä rakkaan Vilperttimme kanssa.
Miten onkaan ihana lähteä koirulin kanssa ulos,
koskaan se ei hangoittele vastaan -
vaan on iloinen naurava ilme kasvoilla häntää heiluttaen!
Koska juhannuksena oli kovin tuulista ja myrskyisää,
nämä kuvat oli kuvattu jo aatonaattona torstaina
ja osa juhannuspäivän jälkeisenä sunnuntaipäivänä.
Laitan tähän myös hiukan kuvia tällä hetkellä kukkivista monivuotisista, sekä
kasvattamistani kesäkukkasista. Alkukesän kuivuudesta ja mahdottomasta helteestä johtuen ja siitä seuranneesta kovasta tuulesta pääsin kukkasia istuttamaan vasta juhannusta edeltäneellä viikolla, joten taimet hieman kärsivät liian pitkästä taimikasvatusajasta taimiastioissaan, mutta eiköhän kesä korjaa vauriot.
Tulikruunu Lantana Camara |
Aivan ihana talvetettava köynnös, tulikruunu.
Tämän yksilön siemenet saatu Espanjasta
Kaunis kiitos, Susanna ♥
Jaloakileija AQUILEGIA caerulea hybrida.Mc Kana |
Sinitähtönen Ageratum houstonianum Pink Ball |
Aivan ihana purppuranpunainen sinitähtönen,
tämä lajike on tullut Tuulikin kukkamaille jäädäkseen!
Ryhmäsamettikukka Strawberry Blonde |
Jotkut tästä samettikukkalajikkeesta pääsivät penkkeihin,
jotkut ruukkuihin. Aivan ihanaksi osoittautui -
kiitos vinkistä Kivipellon Saila!
Isosamettikuka African Vanilla |
Samettikukat ovat varmoja kukkijoita tienlaitapenkissä.
Viime vuonna tässä oli krasseja.
Pinaatti alkaa olla korjuukypsää.
Vieläköhän ehtisi laittaa toisen kierroksen . .
Herneet alkaisivat nyt viimeistään kaipailla tukikeppejä,
vieläköhän entiset ovat tallella . .
Tipuset päästän aina silloin tällöin pihalle vapaaksi,
ja nyt niillä taitaa olla jotain sanottavaa
joten annan niille ihan pikkuisen palstatilaa:
"Ensin voimme kulkea peräkanaa -
ja sitten rinta rinnan.
Sitten voinemme hajaantua.
Toiset kaksi meistä joutuivat kasvimaan aitauksen sisäpuolelle,
ihan vahingossa vaan.
Jaa - mitä meistä? "
Nyt näyttäisi siltä että saadaan runsaasti omppuja tänä vuonna!
Koiranheisi Viburnum opulus |
Tämän koiranheisipensaan toin pihalleni joskus yli
parikymmentä vuotta sitten metsästä karkulaisena.
Huomasin että kukinta on jatkunut nyt tosi pitkään, monia viikkoja
ellei kuukauden. Asustelee alapihalla koivikon siimeksessä
ehkä vähän kostealla paikalla. Siinä varmaan selittyy kukinnan jatkuminen.
Oli aikoinaan yläpihalla kuivassa maassa ja silloin se altistui kirvoille.
Kirsikkatomaatti Cherrola |
Tigerella |
Pihvitomaatti Marmande |
Cilipaprika Anaheim |
Chilit (kuvassa) ja paprikat ovat
pitkän linjan kasvatettavia.
Tämän chilipaprikan laitoin 25.1.
joten mihinkäs tässä kiirus olisi . .
onhan kesää vielä runsaasti jäljellä.
Palavarakkaus Silene chalcedonica |
Nyt on palavarakkauden odotettu kukinta-aika,
ja tämä kukka kyllä huomataan!
Olen aikoinaan kasvattanut nämä itse siemenestä.
Silkkitassu Ptilotus nobilis |
Silkkitassua kasvatin keväällä siemenstä,
osoittautui melko vaatimattoman näköiseksi kukaksi.
Ehkä olisi kannattanut laittaa oikein monta tainta samaan astiaan,
niin olisi saanut näyttävyyttä
Monta kertaa käy niin, että kun kasvattaa jotain uutta lajiketta,
sen kasvutavan osaa hyödyntää vasta toisella kasvatuskerralla.
Tulikukka on muuttanut meille näköjään
pysyvästi tuolta tien varresta.
Joka kesä niitä putkahtelee uusista ja
entisistä paikoista esiin. Mikäs siinä, kaunishan se on.
Jalopähkämö Stachys macrantha |
Jalopähkämössä on juuri se sinisenvioletti sävy, jota väriä
himoitsen puutarhaani!
Sinitähtöstä vaihteeksi seinäamppelissa.
Aikoinaan ostin kolme harjaneilikkaa,
ja lisäsin sitten niitä siemenestä.
Nyt ei ole pulaa harjaneilikoista,
niitä kasvaa nurmikolla ja metsänlaidassa asti.
Kaunis ja kestää leikkokukkana maljakossa kauan.
Petunia sekoitus |
Kukontöyhtö Celosia cristata Plumosa |
Kukkapenkin väripilkku kukontöyhtö.
Nämäkin jäänevät aika pieniksi tältä vuodelta.
Loistojasmike – Philadelphus lewisii Tähtisilmä |
Tähtisilmä aloittelee kukintaansa,
mikä ei ole lähimainkaan yhtä runsasta kuin viime kesänä.
Vaan tuoksu on aivan yhtä ihana!
Huonepalsami Impatiens Balsamina |
Huonepalsami (mummonpalsami) kuuluu pihan vakkari-kesäkukkiin.
Kukkii ihanasti ruusumaisin kukinnoin koko kesän.
Turkki vs. turkki :D |
Kävin kysymässä Murulta, tarkenetko nyt ihan varmasti
näissä vällyissä näillä helteillä.
Vastauksena sain vain raukean katseen,
mistä päätelin että näin on hyvä.
Näihin kuviin ja tunnelmiin,
oikein mukavaa viikon jatkoa!!
- Tuulikki