Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluvalmistelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluvalmistelut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulun herkkuja


Eilen syntyi taatelikakkua - tein toisen 
heti maisteltavaksi 
ja toinen meni pakasteeseen.


Lanttulaatikkoa syntyi myös pari rasiaa. 
Se kuuluu ehdottomasti joulupöytään.
Kylläpä olikin keittiössä makoisat tuoksut!

Mukavaa adventtisunnuntaita! ♥️♥️♥️


maanantai 9. joulukuuta 2019

Jouluvalmisteluja



Lauantaina oli ilo saada pikkuapulaisia
joulun valmisteluihin!


Piparitalkoihin osallistui
tyttärenpoika ja -tytär, 2 ja 4-vuotiaat.


Meillä oli niin hauskaa!


Ja makoisaa!


Piparit onnistuivat täydellisesti!
Kiitos, pikku apulaiset! ❤️


Tein tänään porkkanalaatikkoa uuniin.
Itse kasvatetuista porkkanoista tulee
aivan erityistä. :D
Tänä vuonna pakastan laatikot kypsinä,
koska joulun menot ja vieraat
ovat vielä kysymysmerkki,
ja joulunalusviikko on töiden osalta
tosi kiireinen.

Porkkanalaatikko on siitä hyvä pakastettava,
että maku tai koostumus ei mielestäni muutu
kypsänäkään.
Viime heinäkuussa syötiin edelliseltä
joululta jäänyt laatikko,
eikä ollut mennyt miksikään - eli oli
kuin juuri valmistettu.

Mukavaa ja touhukasta joulunalusaikaa kaikille!
Otetaan välillä rennosti,
kuten Muru tuossa alakuvassa.