Laitan tähän luonnonmukaisen rikkaruohon poistajan ohjeen. Sana "myrkky" ei minun mielestäni tähän yhteyteen sovi. Meillä kun on pihalla noita tipuja ja kisuja, koirakin - niin ei voi käyttää rikkaruohon poistoon mitään myrkkyjä (enkä kyllä muutenkaan todellakaan halua) joten sain tällaisen ohjeen kokeiltavaksi. Näitä aineksia kyllä kotoa aina löytyy, vaan ei ehkä tuota määrää etikkaa, joten kaupassa täytyi käydä. Onneksi vaan ruokakaupassa..
4 ltr etikkaa
0,5kg suolaa
loraus astianpesuainetta
Liuotin suolan pieneen määrään etikkaa kattilassa hellalla liukenemisen nopeuttamiseksi, kaadoin sitten koko seoksen paineruiskuun, jolla onkin kätevä suihkutella käden väsymättä. Ruiskutus pitäisi tehdä poutasäällä mieluummin auringonpaisteessa. Vaikka tiesin että iltapäivällä sataa, kokeilin sitä muutamaan voikukkaan. Kun illalla tulin töistä, kävin tarkistamassa tilanteen - kyllä toimii! Tulos olisi ollut parempi ilman tulevaa sadetta, mutta kun kokeilemaan piti päästä heti.. Laattojen välisten rikkaruohojen poistoon tämä onkin oivallinen apu, niiden juuret kun ovat kovin syvällä laattojen raoissa ettei niitä tahdo saada vedettyä juurineen pois.
Oletko sinä kokeillut tätä etikka-suolaliuosta? Millaiseen tulokseen tulit, olisi kiva kuulla kokemuksista.
_ _
Iloisia kesäpäiviä kaikille!!
Tuulikki
"Sateen jälkeen paistaa aina aurinko "
Minäkin kokeilin etikkaohjetta toissakesänä, mutta ei se tappanut kasvien juuria. Sieltä ne voikukatkin nousivat, vaikka hetken oli siistiä. Nyt olen lukenut, että etikka happamoittaa maaperää ja kulkeutuu sadeveden mukana sinnekin, minne sitä ei ole tarkoitettu muuttaen maan koostumusta. Olen harkinnut rikkaruohojen polttamista hiekkakäytäviltä kaasupolttimella. Kunhan saisin sellaisen vehkeen rautakaupasta hankittua.
VastaaPoistaMinä jo ehdi innostua tästä ideasta, mutta sitten luin edellisen kommentin. Olen käyttänyt rounduppia, mutta se on niin myrkyllistä ja kallista. Jään vielä odottelemaan muiden kokemuksia ja kommentteja.
VastaaPoistaEn ole kokeillut. Ostin viime vuonna sähkökäyttöisen tohottimen, mutta on kovin hidasta puuhaa poltella sillä kasveja ja tulokset osoittivat, että kuumuus ei yltänyt juuriin asti eli voikukat selvisivät käsittelystä ja kasvoivat kukoistamaan. Murrr.
VastaaPoistaInnostuin kovasti asiasta ja kerroin miehelle mutta hänellä oli heti kommenntti: suola ja kivetys ei ole hyvä juttu:( Ehkä etikka eivät ole kovin paha kohtuullisessa määrin käytettynä. Saatanpa kuitenkin kokeilla tätä sekoitusta:)
VastaaPoistaRounduppia on kokeiltu meilläkin mutta sekään ei ole tehonnut odotusten mukaisesti.
En ole tuota kokeillut, mutta butaanikäyttöisiä tohottimia löytyi varastosta, niin niillä koetin poltella pienten pihalaattojen välistä. Aika hidastahan se on ja sieltä nuo näkyy nousevan taas. Mutta sellastahan se on.
VastaaPoistaOlen kokeillut, mutta komppaan Betweeniä - varastojuuriset rikat (kuten voikukka) tekee kyllä uudet lehdet. Ehkä pitäisi sitten uusintakäsitellä. Mutta tuo seos on mitä parhainta hävittämään keuhosammalen. Se on viheliäinen vitsaus! Eli seos toimii tiettyihin rikkoihin, toisiin se vain väliaikaishelpottaa. Ja happamoittaa runsaasti käytettynä. No käytävillä se ei taida haitata.
VastaaPoistaMinä olen kokeillut pelkästään vesi-etikkaseosta suhteessa 50% / 50% Kyllä nuupahti rikat lyhyessä ajassa, tosin tulos ei ollut lopullinen ja paikkana autopaikka eli ei jatkossakaan tule hyötyviljelyyn tai muuhun kasvatukseen.
VastaaPoistaTohotinta olen miettinyt, mutta te jotka käytätte, nokeaako se laatat ja kivet ym.?
Minulla on hyviä kokemuksia etikasta. Käytän sitä lähinnä tulotien rikkojen hävittämiseen ja betonilaattojen välien puhdistamiseen. Itse olen käyttänyt laimentamatonta etikkaa keuhkosammaleeseen ja se on hävinnyt lähes saman tien. Millään muulla keinoin en ole päässyt siitä eroon.
VastaaPoistaMinulla on myös liekitin, mutta esimerkiksi keuhkosammaleeseen se ei tehoa lainkaan. Moneen muuhun rikkaan kylläkin.
Kiitos kaikille kommenteista, olipa mukava kuulla että niin monella muullakin on tuo etikkahommeli ollut mielessä. Minäkin jäin miettimään tuota maaperän happamoitumista, mutta ajattelen että kotipuutarhassa sitä käytetään kuitenkin pieniä määriä ja vain satunnaisesti, eikä jatkuvasti joten ei sillä varmaan ole vesistöönkään suuria vaikutuksia. Liekitintä olen kokeillut minäkin ja se on aika hidasta puuhaa tulokseen verrattuna joten unohdin se saman tien.
VastaaPoistaKokeilen ainakin tuon annoksen minkä valmistin ja seurailen tilannetta.
Jospa joskus olisi yhden päivän satamatta että pääsisi kokeilemaan.
Saa laittaa lisää viestejä jos tulee jotain mieleen, tämä aihe on aika kiinnostava..
Minä olen rikkakasvejä poistanut kivetyksien raoista kuumalla vedellä. Kiehautan teekeittimellä vettä ja kaadan rakoihin. Minusta on aika mukavasti toiminut tässä kohtaa.
VastaaPoistaMainio on tämäkin idea, mutta tähän kohtaan on pakko lisätä, että esim. perunoiden keitinvesi kannattaa kaataa pihalle "sopiviin kohtiin" :)
PoistaKiitos Nila kommentista.
VastaaPoista
Kiitos hyvästä ohjeesta,tää tuleekin käyttöön heti viikonloppuna ❤️
VastaaPoistaHyvä juttu, minäkin kokeilen omaa "ihmelientä" jos nyt vaikka olisi vähän aikaa satamatta..
PoistaMinulla oli joku toisenlainen rikkaruohontappoaineohje, etikkapohjainen sekin. Tein siitä vuosia sitten postauksen ja se on edelleen luetuimpia postauksiani. Pitäsikin kaivaa ohje taas esiin...
VastaaPoistaAhaa, löytyisiköhän se sieltä arkistosta - minäkin voisin käydä kurkkaamassa että millainen sekoitus sinulla on ollut. Kiitos vihjeestä ☀️
PoistaItse en etikalla ole koettanut rikkoja tuhota, mutta kotiseurakunnan hiekka-alueilla sitä on käytetty jo vuosia. Meillä isäntä hoitaa piha-alueen rikat (ei kukkamailta) mekaanisesti ja pahimmat paikat rontupilla, itse olen mekaanisen hävityksen käyttäjä, jään odottelemaan mielenkiintoisia muita vaihtoehtoja! Tuota kuumaa vettä olen myös käyttänyt.
VastaaPoistaEn ole koskaan kokeillut mutta menee kyllä testaukseen,kiitos vinkistä!:) Kaunista kesäpäivää sinne♥
VastaaPoistaMelenkiintoinen seos ja hyv lukea kommenteista myös muiden vinkkejä. Meillä mennään pääosin mekaanisella menetelmällä, eli kitkemällä :) Rikkojen polttaminen hankalista paikoista on harkinnassa.
VastaaPoistaKiitos kaikille tähän rikkaruohonpoisto-postaukseen kommentoineille.
VastaaPoistaJonkinlaisia tuloksia tuosta kokeilusta olen jo ehtinyt saamaan, ehkäpä teen kohtapuoliin siitä postauksen ..