Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perennat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perennat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. elokuuta 2018

Pihan rajausta lauta-aidalla - Kun mieli muuttuu


 


Piha-aluetta rajaa maantiestä lauta-aita,
jonka molemmin puolin on kukkapenkki.
Pihan puolella aitaa on perennoista punaväriminttua,
harmaamalvikkia, alppikärhö ja kuolanpioni.
Myös kesäkukkia ja daalioita istutin sinne keväällä.
 
26.7.2018
Kukkasia lauta-aidan päädyssä
 
Heinäkuu 2018
Punaväriminttu kukkii
 

Alla sitten kuvat tien puolelta.



Tässä aidan edustalla (tai siis takana pihaan nähden) on toissa syksynä istutettuja tarhapäivänliljoja,
jotka sinnittelivät viime vuonna krassien seassa. Viime keväänä tuli vain sellainen tuntu että tähän kohtaan tulee krassia, vaikka päivänliljojen penkkihän se oli. Hyvin selvisivät "aluskasveina".
Näitä on kaikkiaan yhdeksän kappaleen rivistö tässä.


Tarhapäivänlilja Pink Damask
 
Kukka tällä kasvilla on kaunis, mutta kuitenkin melko vaatimaton.
Ajattelin tässä kohden enemmänkin kasvin muotoa kuin kukintaa.
Sitä paitsi tämä aidan puoli on varjon puolella,
vaikka istutinkin siihen päivänliljoja.
Aikaisemmin tässä on ollut kymmenen kultanauhusta varmaan kymmenen vuoden ajan,
sitten maanpeittoruusua The Fairy,
muutamana kesänä krassia ja nyt näitä päivänliljoja.
Joten vaihtelua on ollut.
 
Kultanauhukset siirsin alapihan äärimmäiseen laitaan metsän reunaan,
missä ne ovat viihtyneet paremmin.
Ruusuista jäi toisen talven jälkeen henkiin kolme kappaletta,
joita olen sen jälkeen kasvatellut ruukuissa,
mitkä vien talveksi kellariin.
Toivon että tämän rivistön kokeilut jäävät tähän, ja
nämä olisivat ne lopulliset kasvit tässä.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta
talon ja pihan rakentamisesta,
joten useita kasveja olen pyöritellyt siellä ja täällä,
eivätkä kaikki vieläkään välttämättä ole löytäneet paikkaansa.




Kelloköynnös aivan villiintyi syksyä kohden,
kukkia on jokunen tullut kesän mittaan,
mutta tämä puoli aidasta on pohjoiseen päin,
joten kukat ovat enimmäkseen toisella puolella.






Ojan ja kukkapenkin välinen raja on vielä mietinnässä -
laitanko siihen jonkinlaisen reunanauhan vai jätänkö noin.
Kelloköynnöstä varmaan laitan vain pari tainta tulevina vuosina tähän kasvamaan kesäksi -
nyt siinä on muistaakseni yhteensä viisi.
Aidan loppupäässä maasta paljastui iso kivi
joten toiseksi viimeisen päivänliljan kohdalla jouduin
istuttamaan seuraavan kymmenen senttiä lähemmäksi edellistä.
Toivottavasti eroa ei huomaa kasvin kasvettua täysikokoiseksi.
Kun rakentaa pihan metsämaahan,
yllätyksiltä ei voi välttyä,
eikä isoja kiviä aleta siirtelemään kukkapenkkien tieltä,
mieluummin toisin päin.

Vielä on kukkasia jäljellä,
alla muutama kuva daalioista ja yhdestä auringonkukasta.
 

 
 
Dahlia Grazy Love


 
 
Dahlia Classic Swanlake


Dahlia Melody Fanfare


Dahlia Sneezy


 
Dahlia Smokey

Vielä olisi muutama pienempi keväällä ostettu daalia, mutta kukkia niistä saan vielä odotella. Juurakot olivat ostaessa pienehköjä, joten saavat kerätä maassa kokoa ja voimia ensi kesälle.
 
Pihvitomaatti Marmande
 
 
Ja nyt toivottelen kaikille oikein leppoisaa elokuun viimeistä viikkoa -
syksy kolkuttelee pian, mutta näyttäisi näitä ihania alkusyksyn aurinkoisia, lämpimiä päiviä riittävän vielä. Nautitaan!



keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kukkasia ja juhannuksen tunnelmia


 
Juhannuksena meillä oli mahdollisuus
päästä veden äärelle.
Voi että miten nautimmekaan -

 
. . soutelemisesta ja uistelemisesta
kauniissa säässä (päivä ennen ja jälkeen juhannuksen tosin) -
 
 
. . järvessä kasvavien kukkasten kauneudesta -
 
 
. . luonnon kukkasista -
 
 
 
. .  metsän antimien tarkkailusta -
 
 
. . pillimehuretkistä -
 
  
. . jättisuuresta herkkukakusta -
 
 
 
 
. . vanamon kukkasista.
Ne ovat niin pieniä, että niitä voi kuvailla
vain maanrajasta.
Ja sen tuoksu illalla!!
 
 
Nautimme myös koiralenkeistä rakkaan Vilperttimme kanssa.
Miten onkaan ihana lähteä koirulin kanssa ulos,
koskaan se ei hangoittele vastaan -
vaan on iloinen naurava ilme kasvoilla häntää heiluttaen!
Koska juhannuksena oli kovin tuulista ja myrskyisää,
nämä kuvat oli kuvattu jo aatonaattona torstaina
ja osa juhannuspäivän jälkeisenä sunnuntaipäivänä.
 
Laitan tähän myös hiukan kuvia tällä hetkellä kukkivista monivuotisista, sekä
kasvattamistani kesäkukkasista. Alkukesän kuivuudesta ja mahdottomasta  helteestä johtuen ja siitä seuranneesta kovasta tuulesta pääsin kukkasia istuttamaan vasta juhannusta edeltäneellä viikolla, joten taimet hieman kärsivät liian pitkästä taimikasvatusajasta taimiastioissaan, mutta eiköhän kesä korjaa vauriot.
 
Tulikruunu
Lantana Camara
 
Aivan ihana talvetettava köynnös, tulikruunu.
Tämän yksilön siemenet saatu Espanjasta
Kaunis kiitos, Susanna
 
 
Jaloakileija AQUILEGIA caerulea hybrida.Mc Kana
 

 
Sinitähtönen Ageratum  houstonianum  Pink Ball  
                    
 Aivan ihana purppuranpunainen sinitähtönen,
tämä lajike on tullut Tuulikin kukkamaille jäädäkseen!
 
 
 
Ryhmäsamettikukka Strawberry Blonde
 
Jotkut tästä samettikukkalajikkeesta pääsivät penkkeihin,
 jotkut ruukkuihin. Aivan ihanaksi osoittautui -
kiitos vinkistä Kivipellon Saila!
 
Isosamettikuka African Vanilla
 
 
Samettikukat ovat varmoja kukkijoita tienlaitapenkissä.
Viime vuonna tässä oli krasseja.
 
 
 
 
Pinaatti alkaa olla korjuukypsää.
Vieläköhän ehtisi laittaa toisen kierroksen . .
 
 
Herneet alkaisivat nyt viimeistään kaipailla tukikeppejä,
vieläköhän entiset ovat tallella . .
 
Tipuset päästän aina silloin tällöin pihalle vapaaksi,
ja nyt niillä taitaa olla jotain sanottavaa
joten annan niille ihan pikkuisen palstatilaa:
 
 
"Ensin voimme kulkea peräkanaa -
 
 
ja sitten rinta rinnan.
 
 
Sitten voinemme hajaantua.
Toiset kaksi meistä joutuivat kasvimaan aitauksen sisäpuolelle,
ihan vahingossa vaan.
 
 
Jaa - mitä meistä? "

 
 
Nyt näyttäisi siltä että saadaan runsaasti omppuja tänä vuonna!
 
Koiranheisi  Viburnum opulus
 
Tämän koiranheisipensaan toin pihalleni joskus yli
parikymmentä vuotta sitten metsästä karkulaisena.
Huomasin että kukinta on jatkunut nyt tosi pitkään, monia viikkoja
ellei kuukauden. Asustelee alapihalla koivikon siimeksessä
ehkä vähän kostealla paikalla. Siinä varmaan selittyy kukinnan jatkuminen.
Oli aikoinaan yläpihalla kuivassa maassa ja silloin se altistui kirvoille.
 
Kirsikkatomaatti Cherrola
 
Tigerella
 
Pihvitomaatti Marmande


Cilipaprika Anaheim
 
Chilit (kuvassa) ja paprikat ovat
pitkän linjan kasvatettavia.
Tämän chilipaprikan laitoin 25.1.
joten mihinkäs tässä kiirus olisi . .
onhan kesää vielä runsaasti jäljellä.
 
Palavarakkaus Silene chalcedonica
 
Nyt on palavarakkauden odotettu kukinta-aika,
ja tämä kukka kyllä huomataan!
Olen aikoinaan kasvattanut nämä itse siemenestä.
 
Silkkitassu Ptilotus nobilis
Silkkitassua kasvatin keväällä siemenstä,
osoittautui melko vaatimattoman näköiseksi kukaksi.
Ehkä olisi kannattanut laittaa oikein monta tainta samaan astiaan,
niin olisi saanut näyttävyyttä
Monta kertaa käy niin, että kun kasvattaa jotain uutta lajiketta,
sen kasvutavan osaa hyödyntää vasta toisella kasvatuskerralla.
 
 
 
Tulikukka on muuttanut meille näköjään
pysyvästi tuolta tien varresta.
Joka kesä niitä putkahtelee uusista ja
entisistä paikoista esiin. Mikäs siinä, kaunishan se on.
 
Jalopähkämö Stachys macrantha
 
 Jalopähkämössä on juuri se sinisenvioletti sävy, jota väriä
himoitsen puutarhaani!
 
 
Sinitähtöstä vaihteeksi seinäamppelissa.
 
 
 
Aikoinaan ostin kolme harjaneilikkaa,
ja lisäsin sitten niitä siemenestä.
Nyt ei ole pulaa harjaneilikoista,
niitä kasvaa nurmikolla ja metsänlaidassa asti.
Kaunis ja kestää leikkokukkana maljakossa kauan.
 
Petunia sekoitus
 
Kukontöyhtö Celosia cristata Plumosa
 
Kukkapenkin väripilkku kukontöyhtö.
Nämäkin jäänevät aika pieniksi tältä vuodelta.
 
Loistojasmike – Philadelphus lewisii Tähtisilmä
 
Tähtisilmä aloittelee kukintaansa,
 mikä ei ole lähimainkaan yhtä runsasta kuin viime kesänä.
Vaan tuoksu on aivan yhtä ihana!
 
 
Huonepalsami  Impatiens Balsamina
 
Huonepalsami (mummonpalsami) kuuluu pihan vakkari-kesäkukkiin.
Kukkii ihanasti ruusumaisin kukinnoin koko kesän.
 
 
Turkki vs. turkki :D
 
Kävin kysymässä Murulta, tarkenetko nyt ihan varmasti
näissä vällyissä näillä helteillä.
Vastauksena sain vain raukean katseen,
mistä päätelin että näin on hyvä.
 
 
 Näihin kuviin ja tunnelmiin,
oikein mukavaa viikon jatkoa!!
- Tuulikki