Kylläpä Repolainen laittoikin taas mukavan (ja ehkä hiukkasen haastavankin) haasteen tälle kuukaudelle, h-kirjainten mukaan. Vähän tuossa kyllä olikin pohtimista käytänkö vain yhden rivin vai useamman. Ajatuksena oli laittaa ainakin yksi kuva hännällisestä - siitä omasta rakkaasta karvatassusta tietenkin. Eli siitä aloitin ja homma alkoikin sujua melkeinpä itsestään. Katsotaanpa siis kuinka homma eteni.
Ensiksi punainen pystyrivi:
Hännällinen Valtteri tykkää ihan mahdottomasti lumesta, ja siksi se yrittää pitää kynsin hampain (lue: tassuin) kiinni viimeisestäkin lumen peittämästä alueesta pihalla. Ihmekös tuo kun se on rodultaan suomenlapinkoira. Lumi viilentää ihanasti turkkia ja maistuukin niin raikkaalle lenkin jälkeen. Kuva on otettu maanantai-aamuna kun yöllä oli satanut vähän lunta. Alempi kuva otettu pihamökin marjatarhasta tänään.
Tämä hiljainen vekotin on mahdottoman tarpeellinen juuri tänä vuodenaikana. Se on huushollin hiljainen apuri - voi sen kääntää suuremmallekin mutta silloin ääni on luonnollisestikin kovempi ;D Kun kevätaurinko alkaa paistamaan kunnolla, sisään tulvii valoa niin paljon että kaikki mahdolliset pölyhiukkaset näyttävät ihan kirjaimellisesti leijailevan joka puolella ristiin rastiin. Kunnes niitä alkaa heikottaa ja ne päättävät laskeutua jokaiselle mahdolliselle pinnalle - mieluiten mustalle sellaiselle. Aina ei halua verhoilla ikkunoita peittää hiukkasten takia eli kun sitä aurinkoa on koko talven ollut ikävä, antaa sen paistaa! Arvaattekin jo viimeistään nyt mikä tuo ihmeellinen vehje on. Sinne ne mikroskooppiset pölyhiukkaset katoavat ilmanpuhdistimen kitaan.
Toissapäivänä ”huhkin” taimihuoneessa koko aamupäivän. Kaikki taimien kasvattajat tietävät kuinka terapeuttista on järjestellä taimipurkkeja. Koska jokainen itseään kunnioittava taimi haluaa olla sillä parhaalla paraatipaikalla, kasvattajan velvollisuus on siirtää mahdollisimman usein (mieluummin vaikka joka päivä) taimipurkin paikkaa niin, että jokainen saisi vuorollaan nauttia edes hetken siitä parhaasta valosta - tulkoon se sitten auringosta tai keinovalosta. Nuo sitaatit sanalle huhkia kappaleen alussa laitoin siksi että mainitsemani sana tarkoittaa tässä tapauksessa mitä nautinnolisempaa puuhaa, positiivista sellaista.
Sitten vihreä pystyrivi:
Ei postausta ilman hehkeää, pinkkiä ahkeraliisaa.
Tämä on minulle hyvin erityinen kasvi,
kuten jokainen joka on blogiani vähänkään seurannut tietää.
Aina jostain tämmöinen ahkeraliisa tekstin sekaan putkahtaa,
ei voi mitään 💖
Nyt voin olla huoleton ainakin vuoden eteenpäin.
Vaihdoin pienempiin viherkasveihin mullat - suurimpiin vaihdan vain joka toinen vuosi.
Kastelua noin kerran viikossa, mietoa lannoitusta ”sillä punaisella jauheella”
pari kertaa kuukaudessa.
Talvi kun tulee, merileväuutetta kasteluveteen silloin tällöin.
Siinäpä ohjeet.
Joskus kesän kiireisenä aikana tämä huoleton hoitaja unohtaa kastelun tyystin,
jolloin jonkun kasvin kohdalla lehdet alkaa roikkua
ja silloin tartun kastelukannuun kiireesti.
Yleensä ”merkkikukkana” toimii viirivehka.
Toinen hyvä huomiokasvi on amppelissa kasvava
pääsiäiskaktus, joka alkaa tiputtaa lehtiä saadakseen huomion.
Valtteri hapuilee juomavettä kun mökkijärvemme rannat alkavat olla sulat.
Pian päästään heittämään talviturkki ihan kunnolla.
Itse olen jo kastautunut matalassa järvivedessä.
Ehkäpä sitä talviturkin pois heittämiseksi voi sanoa.
Lopuksi sininen pystyrivi, mikä olikin vaikein mutta jonkunlaisella rimanalituksella siitä kuitenkin selvittiin:
Kerrankin olen ollut ajoissa pääsiäisruohon kanssa.
Sitä ei ole tapahtunut ihmismuistiin
enkä saata käsittää kuinka olen niin saamaton aina näiden kanssa.
Laitoin jopa ylimääräisiä purkkeja lapsenlapsia varten,
eli hyvä minä!
Olen näitä leikannut kolmeen kertaan, ja
tänään heitin jopa vähän lannoitevettä niille.
Mistä lie tullut semmoinenkin ajatus -
onhan niillä aika runsas multatila noissa ruukuissa.
Ei ehkä olisi tarvinnut.
Toivottavasti eivät kuole ensi yönä liikalannoitukseen.
Toivon kuitenkin kuulevani pääsiäisruohon hentoista havinaa kevättuulessa.
Varmasti kuulen kun oikein tarkkaan kuuntelen!
Hersyvä.
Tämän sanan kohdalla turvauduin suomisanakirjaan. Tiedän että sana hersyvä voi kuvata esim. naurua mutta siellä se kuvataan näin: Jokin, mikä herättää voimakkaita tunteita tai on erityisen vaikuttavaa; usein käytetty kuvaamaan jotain, mikä on äärimmäisen viehättävää tai ihastuttavaa.
Nytpä ei tarvinnut tätä asiaa kauaa miettiä vaan totean että
Suomen kesähän se on, tietenkin.
Varsinkin nyt kun sitä odottaa, ja se on lähellä.
Odotettu, kaivattu, hersyvä kesä.
Hersyviä, herkullisia kesäkuvia tarjoilen nyt tässä kohtaa nautittavaksi.
Sininen taivas, vesi, pelto, niityn ja pihan värikkäät kukkaset.
Niistä on Suomen kesä tehty.
Kuvat ovat viime kesältä mökiltä.
Tämän kevään aikana olen muutamia kertoja harjoitellut
hiivattoman ruisleivän leipomista.
Nyt tuntuu siltä, että se tulee kerta kerralta parempaa.
Syy siihen on se, että taikinan juuri (raski) on ollut pakastimessa
todella kauan, ja herättelen sitä eloon.
Olen joskus valovuosia sitten leiponut hapanleipää
aktiivisesti, mutta sitten työ- ja muiden kiireiden takia jätin homman
oikeille leipureille, eli kaupasta ostettiin ruisleipä.
Onneksi en silloin heittänyt juurta pois vaan pistin
sen pakastimeen odottamaan parempia aikoja.
Olen kuullut että juuren voi saada ”kasaan”
vaikka vuolemalla vanhan taikina-astian taikinaisia seinämiä
jolloin voi samalla tavalla aloittaa elvyttämisen.
Juuri on äidiltäni saatu,
ties kuinka vanhaa suvun alkuperää.
Kiitos Repolainen haasteesta, oli mukava saada toteutettua tämä vaikkakin joissakin kohdissa vähän vääntäen mutta kuitenkin valmista tuli. Kaikkia sanoja tuli käytettyä, vaikkei varmaan ollut välttämätöntä ja nyt voinkin huutaa
BINGO!!!
