Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Ajatelmia kuvien kera



 
 
Ainoa suunta, mihin voimme
loputtomasti ja turvallisesti kasvaa,
on sisäänpäin.
Sieltä löytyy myös aika.
Aikaa ei voi saada kiinni juoksemalla,
vaan pysähtymällä.
-Mari Aulanko-
 

 
 
Rohkeus ei aina ole suurieleistä.
Joskus rohkeutta on se hiljainen ääni,
joka päivän päättyessä sanoo:
huomenna yritän uudelleen.
-Mary Anne Radmacher-


 
 
Elämämme on sellaista,
joksi ajatuksemme sen tekevät.
-Marcus Aurelius-

 
 
 
Mikään ei ole ajanhukkaa,
kunhan hyödynnät kokemustasi viisaasti.
-Auguste Rodin-


 
Jos haluat korkealle,
aloita alhaalta;
jos haluat kauas,
aloita läheltä.
-Kiinalainen sananlasku-

 

Kokosin tähän muutaman ajatuksia herättävän mietelmän, sekä muutamia kuvia tuolta kasvatushuoneesta.
Kevät näyttää kohta parhaimmat puolensa, kunhan pihalla olevat piipot alkavat kunnolla näyttäytyä. Täällä on kasvihuoneen multa-altaat tyhjennetty ja täytetty uudella puhtaalla mullalla, ja seurailen tarkasti säätietoja muuttuisiko säätyyppi hieman lämpimämmäksi jolloin voisin harkita kesäkukkasten siirtoa sinne. Pikkuinen hengähdystauko ansiotyöstä teki hyvää, nyt on mukava palata työrintamalle :)
Mukavaa viikkoa kaikille!

31 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja upeita mietelmiä <3 Mukavaa viikon jatkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Voin hyvillä mielin allekirjoittaa nuo kaikki ajatelmat ja pyrkiä niihin askel kerrassaan. Upeita kukkijoita sinulla! Toivotaan, että säätyyppi muuttuisi :D.

    Mukavaa viikkoa myös Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, jokainen kolahti tavallaan, etenkin kolmas.
      Tänään on aika vilpoisaa, ja toppatakki täytyy kai ottaa taas esille. Mukavia tutkimusretkiä sinulle pihallasi,kisujen kera. Pukeudu lämpimästi sinäkin ❤️
      Kiitos sinulle, mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Hienoja elämän viisauksia ja hienoja kuvia♥

    VastaaPoista
  4. Kauniita ajatelmia ja kuvia♥

    VastaaPoista
  5. Hienoja ajatuksia kauniiden kukkakuvien kera. Toivotaan, että lämmin sää palaisi niin pääsisi pian kevät kukat kukkimaan. Blogissani arvonta, tule mukaan! Terkuin Katja https://paleredrose.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paleredrose.
      Kävinkin kurkkaamassa, ja osallistumassa. Mukava arvonta!!

      Poista
  6. Hienoja mietelmiä. Ja kauniita kukkien kuvia. Siätilan muuttumista toivotaan tiälläkin. Illansuussa sato tiällä ryynii ja siitä sannoo vanhakansa, jotta suap susta(suksia) tervata. Toivottavasti ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla.
      Eilen täälläkin satoi ryynejä, olin juuri menossa haravoimaan.. hui.
      Toivottavasti tässä tapauksessa vanhan kansan sanonta ei pidä paikkaansa.

      Poista
  7. Ihania mietelauseita kuvien keraa :)

    VastaaPoista
  8. Hyviä ajatuksia ja kauniita kukkia.
    Meilläkin jo onneksi kevättää....vähäsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava on joskus lueskella aforismeja.
      Ihana kevät on tässä ja nyt, mutta lämpö ja aurinko - missä viipyvät..

      Poista
  9. Viisaita sanoja kera kauniiden kuvien. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun kävit kurkkaamassa tämänkertaisen postauksen :)

      Poista
  10. Ihana postaus, hyvän mielen kuvat ja lauseet. Ihanaa viikon jatkoa Tuulikki ja toivotaan, että se kevät puhkeaa kukkaan pian. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse kasvatetut kukkaset ovat aivan erityisiä, - samanlaista mielihyvää ei kaupan kukkasista ehkä saa. Alkanut kevät on tosiaan ollut vähän kolea, mutta niinhän se on aina.
      Ihanaa viikon jatkoa myös sinulle, Tiia <3

      Poista
  11. Ihania runoja vai ovatko nuo mietelauseita ♥ Ja kuvat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo runojakin voisivat ihan hyvin olla :)
      Kiitos, Maiccu ❤️❤️

      Poista
  12. Ihana postaus kaiken kaikkiaan. ♥ Toivotaan lämpimiä säitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pauliina. En ole pitkään aikaan käynyt vierailulla, tulenpa käymään.. :))

      Poista
  13. Ajattelin sinua ja kukkasiasi, kun tällä viikolla näin ensimmäiset nuput samettiruusuissa:) Kauniit ajatelmat, kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanko totta - kiitos ❤️
      Ensimmäiset nuput samettiruusuissa on juhlan paikka - Onnittelut! 🌼
      Kiitos kun kävit vierailulla.

      Poista
  14. Ihana lukea näitä ajatelmia juuri ennen nukkumaan menoa.

    VastaaPoista
  15. Ihania mietelauseita ja kuvia kasvatushuoneesta . Toivokaamme lämpimiä päiviä .

    VastaaPoista
  16. Kauniita ajatelmia ja ihania kukkasia <3

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!