Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 24. tammikuuta 2017

Allin kertomaa


 
Moi - tulin moikkaamaan teitä pitkästä aikaa.
Nyt kun on talvi, meidän on oltava visusti sisätiloissa,
emmekä Nupun kanssa kyllä tahtoisikaan tuonne ulos, hrr.
Ulkona on tällä hetkellä pakkasta 17 astetta -
onneksi meillä on täällä kanalassa lämmin ja hyvä.
 
Nyt kerron teille jotain juttuja viime kesän touhuista,
tosin emäntä ei ehtinyt kameransa kanssa joka paikkaan
 meidän perässä - ja joitain juttuja tehtiin kyllä salaakin.
 
 
Kesäkuussa sain emännän kanssa olla istuttamassa kukkasia
vanhaan kaivonrenkaaseen.
 
 
Kävin kiertämässä koko istutusalueen,
onko se kelvollinen. Oli se.
 
 
No enpä joutanut siinä hommassa olemaan kauaa,
hyppäsin kohti uusia haasteita ..
 
 
Sitten emäntä teki jotain noille lobelioille,
eikä se antanut minun maistaa yhtään tuosta laatikosta
vaikka toivoin että emäntä olisi välillä käynyt jossain asioilla . .
Mullasta ei nimittäin löytynyt mitään syötävää,
oli kuulemma jotain säkkimultaa.

 
Kesäkuussa kukki lumipalloheisi,
se on kaunis!
Sen kukinto muistuttaa aivan lumipalloa.
Kokeilin maistuuko samalta ..
 
 
 
No ei sinne päinkään,
(( Nimittäin viime huhtikuussa emäntä toi meille lumi-maistiaisia;
 
 
 
Eipä se maistunut juuri miltään,
mutta raikasta oli!  ))
 
 
Heinäkuussa perunamaalla, auringonpaisteessa oli niin ihanaa kylpeä ja köllötellä,
 ja kaivautua viileän mullan sekaan!
 
 
Elokuussa kävin katsomassa mökissä
kun emäntä keitteli marjoista mehua.
Heh, ei se tainnut huomata mitään ;DD
 
 
Meillä kävi myös pikkuisia vieraita -
sain olla vanhimman sylissä.
Oi että hän oli onnellinen!!
Tässä kuvassa ihmiset olivat juuri lähdössä kylään
joten meidät tipuset vietiin tarhaan.
 
 
Syyskuun alussa nostettiin peruna.
Minä ja Nuppu oltiin tietysti auttamassa,
ja meistä oli suuri apu!
 
 
Ja porkkanan nostossa myös olimme mukana, totta kai!
 
 
Syksyn tullen otimme kiinni vielä viimeiset auringonsäteet,
lokakuussa satoikin sitten jo ensilumi.
(Kannattaa klikata tämä kuva suuremmaksi :D)

 
Minä, Alli, olen lopettanut jo lepoajan ja olen alkanut munimaan. Nupulla saattaa kestää vielä tovi.
Emäntä tuo meille valtavasti herkkuja rehun lisäksi - kurkkua, omenaa, salaattia, vehnää idätettynä,
herneenversoja, jauhelihaa, juustoa, raejuustoa ja vaikka mitä. Meidän täytyy kuulemma vahvistua kevättä varten. Ja sitä kevättä kyllä odotetaankin, ja kesää!!
Mukavaa kesän odotusta, se tulee pian!
 
 

23 kommenttia:

  1. No olipas mukava lukea Allin juttuja tipusten näkökulmasta ettei aina vaan emännän omia olettamuksia:) vaikka kyllä nekin ihan lämpimästi ajateltuja on;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, annoinkin Allin itse puhua puolestaan - kyllä se vaan oli Allillakin ihana kesä kun sai paljon olla irrallaan pihalla :)

      Poista
  2. Meidän kanat olis kateellisia idätetyistä herneen- ja vehnänversoista! Tarjolla on kuitenkin kuivattuja yrttejä, joten keltuaiset on oransseja kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun ei ole pihatöitä eikä semmoisia, on kiva kasvatella jotain vihreää tipusten ja itsenikin iloksi, vaikka syötävää :)

      Poista
  3. Ihana, hyvänmielen postaus!
    Kiitos, Alli.

    VastaaPoista
  4. Voi,kuinka kivan blogin täältä löysin. Ai,että oispa minullakin mahdollisuus pitää kanoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uusi lukija intsu - tervetuloa lukijajoukkoon, toivottavasti viihdyt!
      Jospa joskus tulevaisuudessa sinullakin olisi mahdollisuus pitää ihania kanasia.. vaikka ihan kesätipuja.

      Poista
  5. Kivoja kanoja kaikessa mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan - tipuset tosiaan olivatkin kaikissa pihatöissä mukana oikein innokkaasti ja täysillä :DD

      Poista
  6. Olipa kiva lukea Allin ajatuksia ja tapahtumia viime suvelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäiset muistot piristävät nyt keskitalvella, ja ensi kesänä niitä muistoja tulee sitten taas lisää..
      Kiitos Kruunu Vuokko :)

      Poista
  7. Voi kun olet mukava ja seurallinen. Olipa kiva lukea kuulumisiasi Alli!

    Kivaa kevään odotusta sinulle, Nupulle ja emännällesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli - ihanat kesämuistot lämmittävät erityisesti tähän aikaan vuodesta :)
      Kiitos kaikilta meiltä ♥

      Poista
  8. Kovasti on Alli ehtinyt puuhaamaan, ja emännälle suureksi avuksi, todellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikin puuhamaassa on paljon puuhailtavaa myös tipusille - yksikin käsipari on tervetullut aina!(Tässä tapauksessa jalkapari :D)

      Poista
  9. Aivan ihana Alli!! Meidän Tiuhti on aika paljon Allin näköinen, vaaleampi tosin. Ehkä senkin takia Alli näyttää erityisen ihanalta ;) Terkkuja sinne kanalaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo maatiaistiput ovat niin valloittavia, kiitos oikein paljon sinulle Pauliina ♥
      Terveiset vien heti aamusella kun vien tipusille ruokaa :)

      Poista
  10. Ihanat kesämuistot jäi Allille viimekin kesältä :D
    Terveiset meni perille - Tuulikki kiittää ♥♥

    VastaaPoista
  11. Ihana Alli 🐥terveiset koko nelijalkaiselle porukalle ja kuomasellesi ja sinulle Tuulikki! kesää kohti mennään🏍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alli kiittää :D
      Terveiset meni kaikille, ja uskon että sielläkin kesää odotellaan yhtä hartaasti kuin täälläkin, mutta aika menee nopsaan, kohtahan on jo helmikuu ja silloin aurinko alkaa lämmittämään :D

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!