Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

torstai 29. syyskuuta 2016

Hei, täällä kukitaan vielä!


Tänä aamuna (torstaina) oli täällä ainakin ihan mukava ilma, joten kipaisin ulkona kameran kanssa. Hyvä olikin, koska nyt tätä kirjoitettaessa myöhään illalla, on ulkona ihan kaamea syysmyrsky. Huomisaamuna, kun aamu valkenee, en tiedä onko mistään mitään jäljellä.




 
Komeaklarkia
 

Vanha kunnon kehis pitää pintansa :D


Maa-artisokka se vasta aloittelee kukintaansa.


Sitkeä on myös tämä vanhanajan kultapallo.


Kanariankrassi. Nyt vasta alkaa kukki-


maan. Mitähän se on koko kesän touhunnut
 kun ei ole malttanut koko kesänä kukkia tehdä -
vai onko vain kelloköynnöksen kanssa seurustellut ;D

 
Kultapiisku, syyspuolen kukkija tämäkin.


Vähiin ovat käyneet aronian marjat.
No pitäähän taivaan lintujenkin osansa saada.



Jahas,  vielä löytyi suuhunpantavaa tällä kamerakierroksella -
kokonaista kolme vadelmaa. Tämä on jättivadelma Glen Ample.

 
Kosmoskukka, sekin piristyy syksyn edetessä.

 
Tsinnia Zahara kukkii vielä.
 


 
Maanpeiteruusu The Fairy,
 Ruukussa kasvavat molemmat, vien talveksi kellariin.
Avomaalla kukkapenkissä olevat eivät kestäneet kuin pari talvea.
Tähän loppuikin nätit kuvat, seuraavaksi vähän jotain muuta..
 
 
Mitäs täällä ..
 
 
 
Tämä näyttää ihan roskaläjältä, mutta siinä ovatkin minun tämänhetkiset aarteeni ;D Nämä aarteet ovat menossa istutukseen, vasemmanpuoleiset ovat omia kasvattamiani punahattuja, punaväriminttua ja myskimalvaa. Muut ovat paikallisen puutarhamyymälän ale-hintaisia löytöjä. Takana kasvatuslaatikoissa joitain yrttejä. Nyt on puutarhassa kasvimaan laidassa niin rupsahtanutta kaikki, ettei ihan kaikkea kehtaa kuvata.
 
 
Muutama päivänlilja Sammy Russel lähti mukaan. Eipä olleet kasvit enää kalliita, näitä liljoja ostin kolme ja Pink Damask-liljoja viisi lisää, ja kaikki sain kympillä!
 

Tähän istutin nuo Pink Damaskit. Jos käy niin, ettei sieltä keväällä nouse yhtikäs mitään (miksikä ei nousisi..?) niin sitten siihen laitan taas krassia. Vielä jätin ihmekukat maahan, mietin kannattaako niitä enää sisälle ottaa..
Tämmöisiä höpötyksiä taas tällä kertaa, onneksi kävin aamulla kuvailemassa kukkasia - ulkona nimittäin sataa, tuulee muttei salamoi ♫ .. Muistattekos kuka lauloi .. käynpä vielä  kuuntelemassa kappaleen.. Hei vaan kaikille !
 

14 kommenttia:

  1. Vielä kukkii täälläkin komeasti, vaan kesäkukkia ei ole yhtään. Onnea uusille hankinnoille, nyt on alet mitä parhaimmat puutarhoilla. Voi sortua jopa heräteostoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tita :)
      Nyt jos koskaan kannattaa käydä viher-ostoksilla, syksyllä lähtee kaikki kasvamaan paremmin kun on kosteutta maassa enemmän.

      Poista
  2. Sullahan on vaikka mitä kukkia, ja ovat komeita.
    Kysyn sulta, osaisitko neuvoa, sulla on blogit mitä seuraat oikeassa reunassa, niissä on B (Blogger) Multa hävis pitkä lista blogien nimiä ja päivitykset. Mulla oli blogspot sekä vuodatuksen blogeja. Mitenkähän saisin ne näkyviin lukijoille ? Itse pystyn seuraamaan kun kirjaudun sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa sivullasi. Minä laitoin ne näkyviin gadgetin kautta, ensin kopioin osoitteen, ja sitten hallintasivun ulkoasun ohjeilla eteenpäin. En osaa oikein muuta sanoa tähän. Mutta toivottavasti löydät ratkaisun. Osaisikohan joku lukija neuvoa paremmin, jos sattuu lukemaan tämän..
      Kiitos, ja mukavaa viikonloppua sinulle Tuija.

      Poista
  3. Kaunista kukintaa vielä siellä! Täällä myrskysi viime yönä, yksi amppeli oli tipahtanut tuulessa alas.
    Jostain myrskystä lauloi Janne Hurme, muistaakseni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä tuulee täällä, kyllä puiden lehdet saavat nyt kyytiä. Sade ja kova tuuli ovat aika rankka yhdistelmä.. Niinpä, Janne Hurme, ja Janne Tulkkikin lauloivat myrskystä. Kiitos, Gitta :)

      Poista
  4. Siellä vielä hurmaavat zinniat, Fairy, kosmokset ja klarkiat kukassa!
    Ihanaa!
    Lempeää alkavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeiset sinnittelijät saavat aina erikoishuomion :)
      Kiitos, samoin sinulle Susanna.

      Poista
  5. Voi että sinulla kukkii vielä niin kauniisti! Tuollainen purkkiarmeija täältäkin löytyy, ale täytyy käyttää hyväksi!! Meillä satoi kaksi päivää 20 + 20 ml, siis kaatamalla, onneksi. Illalla laittelin kukkasipuleita, maa oli saanut vettä ja pehmennyt, istutus oli helppoa!

    Vaikka välillä sataa ja tulee, sitten taas paistaa aurinko...joulua kohden mennään, vielä hetki pihatöitä, hetken unelmointi ja sitten taas...multa tuoksuu ihanalta ja siemenpussien helkettä ei voita mikään!

    Ihanaa viikonloppua, Tuulikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpas teilläkin satanut.. Täytyyy käydä ale-myynneissä nyt, keväällä sitten kaikki on ihan normihintaisia. Sipulit on täällä vielä laittamatta, nekin. Vuoden kierto menee aina samallalailla, ja niin sen pitääkin. Ihanaa nauttia syksystä ja syystouhuista, ja kohta pääsee rauhoittumaan sisätiloihin, ottaa vaikka neule käteen ja telkkarissakin on vaikka mitä kivaa ohjelmaa..
      Kiitos sinulle, samoin ihanaa viikonloppua sinne <3

      Poista
  6. Paljon vielä kukkivia juttuja sinulla. Täälläkin pari päivää satanut ja tuullut kovasti. Puutkin jo paljaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on nyt parhaimmillaan, luonto muuttaa muotoaan ja valmistaudutaan lepokauteen, oikeasti olen jo vähän odotellutkin että pääsee sinne sohvalle.. :) Kiitos, mummo <3

      Poista
  7. Kyllä niitä kukkia onneksi vielä riittää, komeamaksaruohokin vasta aloittelee.

    Päivänliljoja minäkin olen alesta ostanut, 3 tai 4 erilaista ja vähän jotain muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänliljat ovat minustakin niin kauniita, jo kasvin muoto on ihastuttava :)

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!