Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

torstai 31. maaliskuuta 2016

Santun kahvihetki ja kevään edistyminen taimihuoneessa


 
 
Tiesitkö että
paavalinkukka tykkää kahvista?
Mieluummin kuumana ja mustana,
ilman sokeria
silloin tällöin nautittuna,
ei ihan joka aamu kuitenkaan :D

*  *
 
Kiitos kaikille edellisen postauksen kommentoijille, Tuulikin omasta viherlandiasta tuli niin paljon kommentteja, että päätin vielä pikkasen esitellä mitä siellä oikein kasvatellaan. Tai jälleen kerran :D
Nostin pöydälle muutamia kasvatuksia, niitä ei voi oikein kuvata tuolla muiden seassa, kun ne ovat niin toistensa lomassa.
 
 
 
Chilenkäenkaali


Tämä on mukava tuttavuus - sitä minulla oli viimekin vuonna ja tämmöiseltä se sitten näytti. Päätin että tätä täytyy ehdottomasti laittaa tänäkin vuonna. Kasvoi aurinkoisessa paikassa kasvimaan laidalla mutta tänä vuonna taidan laittaa sen vähän  näkyvämpään paikkaan.  Tämä tykkää hapahkosta mullasta, joten laitoin koulimisvaiheessa kahvinporoja mullan sekaan. Minusta tämä on oikein pirteä, mukavannäköinen kukkanen - ja vähän erilainen. Kukkii ihan pienenä - olin havaitsevinani noissa taimissa pieniä kukan alkuja, kun oikein tarkkaan tiirailin.


Torpankukka eli mustanmerenruusu. Kun alkukeväästä kolistelin ruukusta multia pois, ei oikein hyvältä näyttänyt. Ruukussa ei paljon mitään näkynyt, jotain silppua vaan, mutta laitoin niitä murusia kuitenkin uuden mullan sekaan ja tämmöinen on tulos. Näköjään tämä on niin sitkeä, että kävynpalasetkin lähtevät kasvamaan, hienoa!



Kylläpä samettikukka on pienenä lähtenyt kukkaa kasvattamaan. Oikeaoppisesti nämä harjoittelukukat pitäisi nyppäistä pois, mutta minä kasvattelen parikymmentä kappaletta vähän aikaisemmin kukkimaan ja tuoksuttamaan taimihuonetta.



Heliotrooppi
Hyväntuoksuinen perhoskukka, kauniin sininen vähän jokapaikan kukka. Latvotaan usein vielä tähän aikaan jotta saadaan mahdollisimman tuuhea kasvi. Kasvu aika epätasaista, niin kuin viimekin vuonna, toiset isompia kuin  toiset. Olen kuullut että muillakin kasvattajilla esiintyy samaa ilmiötä, en tiedä mistä se johtuu, siemenistä kai..


Tässä huovinkukan ja hopeakäpälän kanssa 2015.


Ahkeraliisa.
Jos olisin järkevä ja "julma", leikkaisin tämän nyt toisen lehtiparin jälkeen. Kukillahan on vielä kaksi kuukautta aikaa kasvaa, ennen kuin ne siirretään ulos. Ja sitä paitsi leikkaamisen kynnystä nostaa nuo kukkanuput, ääk.. Jospa ottaisi ne leikatut latvapistokkaiksi, hmm.. ei tuntuisi niin raa'alta. Sen teen. Mutta kun kukkia ei tarvitsisi enää yhtään lisää ja tilakin alkaa loppua :(
Lobelioille olen kuitenkin pitänyt yhden hyllyn varattuna, se on ahkeraliisan ohella niitä "pakollisia" kasvatuksia - ilman niitä ei kesä voi tulla ;D
 
Muutamia zinnioita ja samettikukka Mariettaa on vielä koulimatta ja lobelioita kylvän lähipäivinä samat 108 kappaletta mitä joka vuosi. Sen jälkeen on pitempi paussi, jonka jälkeen tulee krassit, auringonkukat, tuoksuherneet ja mitä niitä onkaan, en muista :D Aikaisempina vuosina taimia on ollut enemmän, mutta nyt laitoin vähän maltillisemmin.
 
 
Lobelian kasvatuspurkkien täyttämistä valmiiksi ..
 
 
.. niin on sitten kivempi kylvää, kun se hetki koittaa.
Lobelioitakaan ei koskaan ole liikaa,
se on melko monikäyttöinen kukka.
 
 
Kuvakulma vähän huono, otettu kaaripenkistä v. 2009.
 Penkin kunnostuksesta postaus viime keväänä.
 

Vielä kurkistus pöydän alle muovikasseihin -
jaahas ei noiden pitänyt vielä herätä..

Tämmöistä tällä kertaa, näitä kukkapostauksia tulee nyt aikalailla, mutta minä kirjoitan siitä mikä minun ajatuksissani nyt ja aina tähän aikaan vuodesta on päällimmäisenä :D Tänä keväänä tuleekin muuten kuluneeksi 26 vuotta siitä, kun aloitin kesäkukkien kasvattelua ❤️
Hyvää viikon jatkoa kaikille,
keväisin ajatuksin
Tuulikki
❤️

Laitan tämän ihanan kappaleen kuunneltavaksi, en tosin tiedä voiko näin blogeissa tehdä, mutta voin sen poistaa jonkin ajan kuluttua. Itse tykkään tästä paljon :)

20 kommenttia:

  1. Sinulla on komeat taimet tulossa. Heliotrooppia en muistanut tänäkään keväänä laittaa kasvamaan=(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit - jospa ensi vuonna sitten..
      Hyvää loppuviikkoa ja huomista aprillipäivää <3

      Poista
  2. Hyvänkokoisia ja -näköisiä taimia! Minun heliotroopit ovat vielä ihan pikkuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nuo heliotroopit ovat aika hitaita kasvamaan, minäkin laitoin nuo 1.2. eli ovat jo kaksi kuukautta vanhoja. Kiitos Piparminttu kommentista ja jännittävää huomista aprillipäivää :D

      Poista
  3. Ensi vuonna minäkin voisin kokeilla kasvattaa ahkeraliisaa itse. Mulla on aina ulkosaunalla niitä ja verenpisaroita. Katsotaan nyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvata ihmeessä, helppo ja nopea kasvatettava ja niin kiitollinen kukkija :)
      Hyvää loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  4. Hienot taimet! Tuolla on monia kukkia, joita en ole itse kokeillut, mm. ahkeraliisa. Ehkä ensi vuonna! - Mukavaa viikonloppua Tuulikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin tämä kevät ihanaa aikaa, ja aurinko se antaa lisää virtaa ☀️
      Ensi keväänä laitat sitten noita ihania ahkeraliisoja :) Kiitos, Anneli A <3

      Poista
  5. Tää sun blogi on kyllä ihana,kun täällä aina oppii jotakin uutta. Santuille siis kahvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva! Santuille siis kahvintähteet, eikä se kahvi tapa muitakaan kukkia, mutta etenkin santut se laittaa kukkimaan. Kiitos sinulle ja mukavaa huhtikuun ekaa päivää ❤️

      Poista
  6. Sinulta löytyy aina kaikkea kivaa mitä vielä voisi kasvattaa! Ihania pikkutaimia ja kiva kun laitat noita uusiakin ja niiden käyttömahdollisuuksia. Helposti urautuu vanhoihin tuttuihin! Vai tykkää santut kahvista :D olen kahvia laittanut vain muurahaisten torjumiseksi!

    Mukavaa alkavaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista kukista voisi keksiä vaikka miten paljon kerrottavaa, ja aina uudet kokeilut vähän jänskättävät ;) Ahaa - tuohan on hyvä juttu tuo muurahaisten karkottaminen, kokeiluun siis! Kiitos Kivipellon Saila ❤️

      Poista
  7. Oi miten ihania taimia sinulla on.ilo niitä on katsella kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Irma ❤️
      Sinulle ihanaa aurinkoista lauantaipäivää!

      Poista
  8. Hyvältä näyttää.
    Kiitos vinkistä. Täytyykin laittaa kahvia tulemaan ja antaa sitä hieman kukalle. Jos siitä piristyisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvihetki itselle ja kukalle :D Aivan varmasti tykkää!
      Kiitos, Suvituulia ❤️

      Poista
  9. Onpa hyvällä mallilla sun kasvatukset. Tomerat alut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, maatuska ❤️
      Vielä täytyisi kylvää lobeliat, mutta ei malttaisi odotella paria viikkoa.. Yleensä ne tulee laitettua näihin aikoihin, mutta kin ne ovat aika nopeakasvuisia, niitä joutuu sitten myöhemmässä vaiheessa leikkaamaan kun kasvavat liian isoiksi ja tulee "taimiahtautta" ..

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!