Peitetarina eli ihan mahdotonta jaarittelua

 

Olen nyt tänä keväänä tehnyt taimihommeleiden lisäksi myös ompelutöitä. En ole nyt tämän nimenomaisen projektin takia vieraillut kangaskaupoilla vaan minullahan on totta vie varastossa kaikenlaisia vuosien aikana kertyneitä kankaita, joita aika ajoin käyn hypistelemässä, inspiraatiota hakemassa. Viimeksi tein hyviksi osoittautuneista kaavoista hieman  muuttamalla mukavan kotikoltun, ja melkein samaan syssyyn siis aloitin nyt toisen, tällä kertaa farkkukankaasta mikä todennäköisesti ennen kirpparille joutumista oli toiminut sängynpeitteenä. (Niitä on minulla kaksi samankokoista palaa ja kuvittelisin että ne ovat olleet kaksospoikien sängynpeittoina. Se tuli ensin mieleen.) Siitä taas kaavaa muuttamalla sain toisennäköisen mekon. Minä pitkähkönä ihmisenä en tahdo saada kaupoista sopivan mittaisia mekkoja, tai tunikoita. Pitkä kyllä on nimenomaan pitkä mutta lyhyet ovat liian lyhyitä enkä halua enää tässä iässä (älkää moittiko, polvissa on myös nivelrikot joten eivät ne enää missi-kriteereitä täytä eikä ihan tarvitsekaan täyttää mutta kyllähän minä vielä toistaiseksi omistan juuri ja juuri käyttökelpoiset kintut mekkoa pitääkseni)  ”liian” lyhyitä mekkoja käyttää. Huomautan tässä vielä että minun mielestäni jokainen saa käyttää juuri sen mittaisia vaatteita kuin itse haluaa - pääasia että itse viihtyy niissä - ikään ja ulkonäköön katsomatta. Itse viihdyn polvet peittävässä vaatteessa. Polvista nyt  takaisin aiheeseen mistä aloitin.

Suuri Käsityö -lehti 10/2016

Eli nyt alkaa tulla vasta sitä peitetarinaa, mihin otsikko viittaa. Jos olet vielä kuulolla etkä ole pudonnut  kelkasta tai vallan kyllästynyt tähän jaaritteluun, niin kerron kuinka tarina jatkuu. Tulin tämän ompeluprojektin myötä todenneeksi erään oleellisen asian ihan kantapään kautta. Nimittäin sen että kannattaa aina varsinkin kirpputorilta ostettu kangas tarkistaa oikealta puolelta ja mieluummin kauttaaltaan jos siitä meinaa jotain ommella. Itse en sitä muistanut tehdä vaan plänttäsin kankaan suoraan pöydälle kaavoitettavaksi oikea puoli sisälle päin. Kun olin sitten leikannut kappaleet ja laitoin ne nuppineuloilla sovitusnuken päälle, huomasin näkyvällä kohdalla kankaassa virheen. Ups! Päätin että ompelen mekon, kävi kuin kävi ja ajattelen ongelmaa myöhemmin. Peitän kai huonon kohdan jotenkin. Kai minä siihen jonkun ratkaisun keksin. Työn edetessä pohdiskelin ratkaisua pulmaani. Tasku oli ensimmäisenä mielessä - mutta ei.. taskut olin jo suunnitellut sivusaumoihin joten liika on liikaa ja yksi ylimääräinen päälle ommeltu tasku on vähän kömpelön näköinen. Marimekon taskumekkoa olen kyllä aina ihaillut  mutta tästä ei semmoista saa millään ilveellä. 

Sitten muistui mieleeni viimeaikainen postaukseni missä kerroin että tykkään harsia, ja että siinä pääsee oikeaan flow-tilaan. Aloin etsimään netistä kirjontakuviota minkä toteutettaisiin harsien. Ja löytyikin yksi, ja kukka-aiheena se olikin täydellinen. Suurensin sen sopivaan kokoon ja piirsin mallin siten että sain tuon mainitsemani virheellisen kohdan peitettyä.  Ompelu olikin niin mieluisaa joten tein vastakkaiselle puolelle helmaan saman kuvion peilikuvana tasapainottamaan ulkonäköä. Kyllä - flow-tila tuli ja Salkkarit tuli kuunneltua. 

Nyt ei virhettä huomaa ja olen iloinen kun keksin näin nerokkaan idean. Ennen kuin kehun itseäni enemmän niin palaan takaisin maan pinnalle ja  kerron että minulle on suuri kynnys ommella kahdeksan napinläpeä mekkoon. Siitä onkin rutkasti aikaa kun olen vaatteeseen napinläpejä tehnyt viimeksi. Enkä kai farkkukankaaseen koskaan. Täydellisyyden tavoittelu (lue: itsensä haastaminen) kun pistää miettimään onnistunko tekemään sen siististi. Iän myötä kai ihminen tulee kriittiseksi eikä keskinkertainen enää kelpaa vaan täytyy olla hyvä ellei täydellinen. Vähän mutta hyvää. Ei auta - kun on näin pitkälle päästy toimin alkuperäisen suunnitelmani mukaan enkä jänistä. Otan härkää sarvista ja teen homman loppuun. 

Hyvin kuitenkin selvisin ja olen tyytyväinen saadessani vanhalle sängynpeitolle uuden elämän. Hyvin varmastikin sulaudun mekkoineni kesällä puutarhan uumeniin. Joskus puutarhassa kun voi pitää mekkopäiviä,  eikä aina vaan möyriä  virttyneissä kulahtaneissa verkkareissa ja kumisaappaissa. Sen on puutarha ansainnut. 

Voisihan sitä tämä yllä vaikka
 multaostoksillakin kylillä  kipaista.