Enpä olisi keväällä osannut aavistaakaan millainen tulevasta kesästä muodostuu. Koko alkukesä oli ensin kylmää ja sateista kunnes heinäkuun helteet saapuivat. Meillä ainakin on näiden kolmen viikon aikana ollut hyvinkin sateetonta. Kastelua on ollut sen verran jotta on pitänyt päättää mille kasville vettä annat, ja mitkä saavat jäädä ilman. Puutarhan hyötykasvitkin alkavat kärsiä kuivuudesta, varsinkin herukat ja vadelmat. Nyt tätä kirjoittaessa säätila on vaihtumassa helteisestä sateiseksi. Hyvä niin, mutta toivon kuitenkin että säätilan ääri-ilmiöitä ei enää kesän loppupuolella nähtäisi. Yhtään ukkoskuuroa ei muuten meidän seudulle ole tänä vuonna sattunut - jotenkin ne vaan ovat osanneet sivuuttaa paikkakuntamme. Saman ilmiön huomasin viime kesänäkin.
Laitan tähän aluksi kukkakuvia yläpihalta, ja sen jälkeen muutaman kuvan alapihasta mitä olen pikkuhiljaa alkanut jäsentää helppohoitoisemmaksi. Siitä taisinkin keväällä jotain kirjoitella. Alapiha on muutaman vuoden nukkunut ruususen unta kun ei kertakaikkiaan ole panoksia sinne riittänyt. Näin se elämä joskus menee.
Olen ”kaivanut” tämän kärhön - ja toisenkin,
kaariportin toisella puolella olevan -
esiin alapihan rikkaruohojen seasta.
Lannoitin niitä keväällä kunnolla
ja nyt ne kukkivat palkinnoksi.
Tässä kaaripenkki ihan pihan perimmäisessä osassa.
Tästä olin joskus siirtänyt perennoja yläpihalle
koska metsän laitaan ei enää tule valoa kuin puoleenpäivään asti.
Alapihalle ei tule enää kukkivia kukkia,
eikä kasveja mitä pitäisi kastella tai kitkeä.
Kasvien ominaisuuksista lehtien koko on tärkeä -
silloinhan rikkaruohot peittyvät (ja toivottavasti kuolevat) niiden alle.
Olen päätynyt kuunliljoihin mitä saan jaettavista kasveista.
Kauppaan ei ole edelleenkään asiaa.
Tässä penkissä olen onnistunut mielestäni tukahduttamaan
rikkaruohot - jos ei nyt alkuunsa - niin ainakin kolmantena vuonna.
Rikkaruohokin kun tarvitsee valoa kasvaakseen.
Muutama kerta kesässä rikkaruohojen tarkistus riittänee,
näin ainakin oletan ja toivon jatkossa.
Nurmikon keltaisuus johtuu kuivuudesta.
Vesi ei ole vielä onneksi loppunut kaivosta
ja sitä onkin käytetty vain kaikkein välttämättömimpiin kohteisiin.
Alapihalta toivon tulevaisuudessa sitä,
että hoito rajoittuisi vain nurmikon ajoon ja
tarvittaessa viimeistely siimaleikkurilla.
Siksi olemassa olevat kasvit on sijoitettu tiheisiin ryhmiin.
Alapihan kuvassa vasemman laidan käsittely on kesken.
Sekin osa pihasta rajautuu metsään joten mietin kaksi kertaa
kuinka sen toteutan. Jää varmaan ensi vuoteen.
Se ainakin on varmaa että kukkapenkit vaihtuvat kasviryhmiin.
Tämän kesä on tuonut henkilökohtaista helpotusta puutarhan hoitoon ja
on ollut vähän enemmän aikaa paneutua puutarhan tilanteeseen.
Voimia ei ole tullut lisää vaan niitä on saanut käyttää toiseen osoitteeseen.
Joskus elämä yllättää positiivisesti.
Lasiterassilla tykkäisin oleskella enemmänkin,
mutta viime aikojen helteillä se on ollut läkähdyttävän kuuma.
Ruskolilja terassin sivulla. Vieressä kasvaa edellisen postauksen
kadoksissa ollut punakoiso.
Yläpihan kesäpäivänhattuja.
Pelargoni -
-huoneessa
pelargonit
viihtyvät hyvin.
Sinne eivät sateet yllä, eikä aurinkokaan pääse
liiaksi porottamaan kaksinkertaisen muovin ansiosta.
Mukavaa kesän jatkoa!
Kuivuutta on todellakin ollut ja kuumuutta, toivottavasti alkaa pian hellittää. Hurjastihan Sinulla on kauniita kukkia, enkä osannut nähdä alapiha -kuvissakaan mitään hoitamatonta. Kauniita näkymiä vain.
VastaaPoistaUskomaton helle oli täällä, ja kun talo on rakennettu rinteeseen niin vieläkin kuumempi oli. Onneksi voimme nyt puhua menneessä aikamuodossa. En kuvannut niitä pahimpia paikkoja, alapiha on kyllä remontissa kuitenkin.. Kiitos sinulle anna 🍓
PoistaIlmeisesti olet osannut sopivasti kastella kun kaikki kukkasi näyttävät hyvinvoivilta. Valtava määrä pelargonioita sinulla näkyy olevan. Kohta saat varmaan oleskella enemmän lasiterassillasi kun ilmat ovat jo hiukan viilentyneet, ainakin meillä.
VastaaPoistaMukavaa kesän jatkoa sinulle!
Pari päivää sitten siirryin kasvihuoneen kasteluun letkulla suoraan kaivosta, jääkylmällä vedellä mutta näyttää etteivät tomaatit olleet moksiskaan. Onhan noita pelakuita kertynyt, ja ovathan ne semmoisia vuosikertakasveja mitkä vuosi toisensa jälkeen kukkii. Nyt tuntuu mukavalta 24 asteen lämpö. Kiitos Kristiina K 🍅
Poista