Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Tammikuun loppupuolen taimipäivitys

Nyt onkin vuosi 2021 saatu ihan hyvään alkuun, myös kasvatuksien osalta. Alkuvuoden osalta ei ainakaan täällä Tuulikin Tulevassa Puuhamaassa tule yllätyksiä kuten muinakaan vuosina. Melkein voisin laittaa saman postauksen viime vuodelta tulemaan, eikä kukaan kai huomaisi mitään ;D Eipähän se haittaa - kun tekee samalla lailla joka vuosi, tietää mitä tuleman pitää eikös vaan. Silti siinä on oma jännityksensä ja viehätyksensä!

Heti vuoden alussa laittamani tomaatintaimet ovat jo tunnistettavisa tomaateiksi. Lajeina olivat Lizzano, Venus ja Microtom. Jokaista kaksi kappaletta, jotka kylvin turvenappeihin. Ne ovat hurjan kätevät nimenomaan tomaateille, ehkä paprikoillekin olisi voinut niitä käyttää. Hajakylvö oli kuitenkin paprikoille parempi koska kylvettäviä siemeniä oli paljon ja tahdoin koulia taimista vain parhaimmat. Turvenapeissa idätettäessä ei oikeastaan tätä mahdollisuutta ole, koska turvenappeja en minä ainakaan käyttäisi uudelleen taimia hylättäessä.



Pieni ja niin sievä "Venus".
Lilliputti-kokoa vielä.

Tomaatti - Solanum lycopersicum

Paprikat ovat ruokakaupan syöntipaprikoista otettuja siemeniä. Lajike on vain "Makea suippopaprika" -
sen tarkempaa tietoa en tästä tarvinne. Mukavasti ovat nämäkin päässeet kasvun alkuun. Vertailin viime vuotisiin kasvatuksiin ja huomasin että ovat nyt täsmälleen saman kokoisia kuin vuosi sitten. Joten kypsiä paprikoita todennäköisesti saisimme juhannukseen mennessä. Pitkä on siis paprikan tie ruokapöytään.. joten kasvatus kannattaa aloittaa ajoissa. 



Paprika - Capsicum annuum

Sitten vielä nämä ahkeraliisat, joita ilman ei kevättä tai kesää tule. Siemenet kylvin omista vuosikertakukkasistani, alkuperäistä vuotta en muista. Siemenet ovat niin pieniä jotta niistä ei voi lukua pitää, mutta ihan hyvä itämisprosentti tuli. Siemeniä kerätessä otin siemenet neljästä eri värisistä kukista. Valkoisen kukan tuntee kyllä taimena ennen kukintaa rungosta, joten niitä on sitten helppo lisätä jos tuntuu että sitä pitää saada enemmän. 



Ahkeraliisa - Impatiens walleriana

Kokeilin ottaa siemeniä itse kasvattamistani heliotroopeista syksyllä, ja laitoin niitäkin multaan kokeeksi. Itämisprosentti oli huono, mutta aivan riittävä. Pääasia että jotain sain. Tämä kokeilu tuotti neljä tainta josta voisin kokeilla kasvattaa emotaimia, eli laitoin ne näin aikaisin ja kokoa kasvaessa otan niistä latvapistokkaita. Laitan kyllä näistä uuden kylvöksen joskus helmikuun puolella, joka tapauksessa. 

Heliotrooppi - Heliotropium arborescens

Sitten vielä pikku kömmähdys..
Kylvin nimittäin kuukautta liian aikaisin hopeavillakon. Hyvin lähti sekin itämään kuukalenterin suositteleman päivän mukaan. Tämän kasvin kyseessä ollessa ei liene huolta, koska tätä pystyy leikkelemään melkein mielin määrin kasvun hillitsemiseksi, ja kasvi eikun tuuhenee.. 
Hopeavillakko on kasvi, mikä sopii hyvin monenlaiseen paikkaan, ja monen väristen kukkasten kanssa. Minulla sitä oli viime vuonna erityyppisissä paikoissa ja kuivahkossa rinteessäkin se menestyi hienosti.
Tämä on ahkeraliisan, sinitähtösten ja lumihiutaleiden kanssa yksi suosikeistani. 

Hopealehti/hopeavillakko - Jacobaea maritima


Itämässä on tällä hetkellä orvokki "Sveitsiläinen jättiläinen", keijunmekko ja kylmä-lämpökäsittelyssä jääkaapissa parasta aikaa ihana tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris). Seuraavaksi voisin tehdä hankikylvöjä, kunhan aikaa liikenee..

Tässä siis mennään eli ajatukset ovat vihreitä juuri nyt... Tiedän että siellä eletään samanlaisissa ajatuksissa, jos ei nyt kasvatuksissa niin ainakin keväisissä mietteissä joten toivottelen kaikille oikein mielekkäitä alkukevään päiviä! Voi tätä aikaa varmaan jo alkukevääksi sanoa..


20 kommenttia:

  1. Sinä olet, kyllä oikeen viherpeukalo noin hyvin kaikki lähteneet kasvuun ja terhakan näköisiä. Mukava seurata taimien kasvua kohti siihen hetkeen kun saa ne istuttaa maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivien ilot <3 <3 Ihmeen hyvin kaikki lähtikin kasvamaan, väitän salaisuudeksi kuukalenterin.. Todella rattoisaa seurailla taimien kasvamista! Toivoisin kyllä aurinkoisempia päiviä.

      Poista
  2. Napakoilta näyttävät samalla varmuudella vuodesta toiseen mikä sen ihanampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila <3
      Samat jutut, samat "kujeet" joka vuosi. ;)

      Poista
  3. Hyvin on taas kasvatukset lähteny käyntihin.

    VastaaPoista
  4. Voi mahtavuutta, miten hienoilta taimet näyttävät! Niin ovat terhakan ja vahvan näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimet ovat todellisuudessa pikkuriikkisen pieniä, mutta valokuvaamalla niistä saa suuria ;D Viileässä (+20 astetta) niistä saadaan tanakoita. Itselle vaan yksi lämmin pusero lisää ;D
      Kiitos paljon Tarja K <3

      Poista
  5. Täällä on kiva käydä kurkkaamassa, miltä omat taimet näyttävät n. kahden kuukauden kuluttua, kun kylvöt ovat vielä edessä päin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että perässä tullaan - silloin kun itselle sopii! Pian sielläkin ikkunalaudalla vihertää ..

      Poista
  6. Lohdullista kuulla, että noinkin kokeneella kasvattajalla tapahtuu mokia kylvöaikojen suhteen. Harvoinpa sitä mitään katastrofia siinäkään tapahtuu :) Kasvattelun iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hih, tämä konkari muisti että hopeavllakoiden itämisessä menee ikuisuus, vaan eipä mennytkään ja ne ponkaisivat maailmalle alta aikayksikön. Tässä jälleen kerran nähtiin se, että aina ei muistiin voi luottaa - sitä varten on muistiinpanot ;D
      Kiitos Minna, kivaa kevään alkua sinnekin!!

      Poista
  7. Sinun taimipostaukset ovat tavallaan lähtölaukaus uudelle kasvukaudelle: kun ahkeraliisasi ovat taimella (tai jo nupulla), alkavat omat taimisuunnitelmani olla valmiita:) Kiva, että siellä on kaikki jo hyvässä kasvuvauhdissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu vuoden lähtölaukaus oli tässä ja tästä on hyvä jatkaa. Kaikki menee suunnitelmien mukaan, nyt pidetään pieni tauko ja sitten helmikuulla jatketaan. Mukavia kylvösuunnitelmia sinnekin, nautitaan!!

      Poista
  8. Onpa napakan näköisiä tomaatintaimia! Ekaa kertaa kokeilin turvenappeja, ja kokeilin myös tomaattia, vaikka en näin aikaisin niitä yleensä kylvä. Taidan hankkia turvenappeja lisää myöhempiä kylvöjä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään turvenapeista, mutta vain ja ainoastaan joidenkin kasvien kohdalla. Nuo pikkuiset tomaatit ovat lähteneet pontevasti alkuun, vaikkakaan eivät muutamaan viikkoon näytä kasvaneen yhtään. Kasvattelevat varmaan juuriaan :D

      Poista
  9. Suloisia pikkutaimia. Itäessään ne tuovat tavallaan kevään tullessaan. Uutta elämää syntyy. Sinä olet himskatin taitava puutarhuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja!
      Sanopa muuta, kun pääsee pimeimmästä vuodenajasta, niin kevään kaipuu on hirmuinen ja kaikki vihreä miellyttää silmää. Nyt ovat muutamat lajit nähneet päivänvalon ja pikkuhiljaa laitellaan lisää. Kaikkea hyvää toivottelen sinullekin Marja <3

      Poista
  10. Tuulikki minulla olisi sinulle haaste blogissani ❤

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!