Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Multa on kotipuutarhan kultaa


 
 
Nyt tein sen
mikä olisi pitänyt tehdä monta kertaa ja paljon, paljon aikaisemmin.
 
Niin olisi säästynyt
paljon rahaa, aikaa, energiaa, hermoja, auton bensaa ja ties vaikka mitä.
 
 
(Kasvimaa-kuvat ovat viime kesältä)

Siis otin ja tilasin netin kautta lavallisen multaa. Siis multaa säkissä. Nyt ei sitten tarvitse vähään aikaan ajella puutarhamyymälään ja takaisin, vaan voi kipittää ihan omaan "myymälään" :D


 
 
Tutkittu, tarkastettu ja säkitetty multa on siksikin hyvä vaihtoehto pihamaalla monta vuotta seisovaan multakasaan verrattuna jotta siihen ei tuulessa lentävät rikkaruohon, ym. muut siemenet kiinnity, eikä sade huuhtele mullasta ravinteita, ja sinne ei pääse hiiriä, myyriä eikä muitakaan tuhoeläimiä pesimään, kakkimaan eikä myöskään kulkukäytäviään sinne kaivelemaan.

 
 
 
 Varsinaista mullankäyttösuunnitelmaa ei ole, mutta ainakin maanparannukseen ja laatikkopuutarhan lisäämiseen sitä aion käyttää. Tälle pihalle ei ole vielä yhtään multakuormaa tuotukaan, kasvimaalle tuotua multaa lukuunottamatta. Piha raivattiin melkein tasan 30 vuotta sitten umpimetsästä, kova homma se olikin. Tai siis pikkuhiljaahan sitä sitten laajennettiin ja nyt se ei tästä enää suurene.




Kukkapenkkejä ja kasvihuonetta varten olen käyttänyt itse hakemaani säkkimultaa, sen verran kuin auton takakonttiin on aina kerrallaan mahtunut. Tuo määrä tuossa lavassa  (70 säkkiä) ei huisin suuri ole, sitten kun säkki toisensa perään alkaa katoamaan - kasvihuoneeseenkin menee jo kymmenen säkkiä kerralla joka kevät, vaikka laitan osaksi entisen mullan sekaan. Se kun menee yhdessä kasvukaudessa ihan turpeiseksi niin pakko on sitä vähän parannella.


 
 
Viisaat ovat sanoneet, että maahan kannattaa sijoittaa.
Niin tein.
:D
 
 
Vielä muutama viikko niin pääsen avaamaan paketin :D
 
 
*  *
 
Huomenna mennäänkin sitten tänne!
Kevätmessuille Helsinkiin !!
 
Hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille!!
 
***
 
 
 
Täällä vielä mukava kappale nostalgiankaipuisille -
sanoja kuunnellessa tulee mieleen kuinka minäkin jo lapsena maalaistyttönä tein itselleni leikkikasvimaata, pihalla leikin paljon luonnon keskellä, kukat olivat silloin jo tärkeitä. Ja kaikkeen maahan liittyvä. Ja tähän se kaikki sitten johti.. ei tullut minusta kaupungissa asujaa.
 
 
 

26 kommenttia:

  1. Viisas teko. Multaa saa alituiseen käydä ostamassa ja aina se on loppu juuri silloin, kun eniten tarvitsee. Olen tilannut yleismultaa suursäkeissä. Sen lisäksi haen kaupasta multasäkkejä ja teen tilanteen mukaan sekoituksia. Pihassa ei enää ole paikkaa, johon irtomultaa voisi kipata, joten suursäkit korvaavat hyvin sen tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, säkki kerrallaan hankkiminen tulee monin kerroin kalliimmaksi kuin kertaostos suursäkeissä tai lavassa. Kyllähän se rahapussissa tuntuu, mutta kyllä sitä voi tuhlata turhempaankin, ainakin minä osaan ;o

      Poista
  2. Mikä viisaus tilata kerralla kunnolla multaa! Joka kesä saa itsekin ravata kaupassa tuon tuostakin. Sitä kuvittelee pärjäävänsä muutamalla multasäkillä, vaikka niitä lopulta meneekin kymmeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ostin syksyllä valmiiksi 5 säkkiä multaa kevättä varten kasvihuoneeseen, mutta nyt ne on jo hävinneet .. jonnekin :)
      Luulisi noiden nyt riittävän vähäksi aikaa, kun ei ole hirveän suuria suunnitelmia nyt ainakaan mielessä.

      Poista
  3. Teitpä hyvän ostoksen ja viisaan päätöksen! Tuota multaa sitä nimittäin menee. Vakaa väitteeni on, että multaan menee paljon enemmän rahaa, kuin kasviostoksiin, minulla ainakin!
    Yksi pussi ei ole kuin pieru Saharassa, jos saan näin ilmaista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat ilmaista kuuri noin, koska se on juuri niin :D
      Ja minäkin väitän että kuohkea säkkimulta painuu maassa aika tavalla kun se paikallensa asettuu, ja multalisäys on tarpeen. Huomasin sen tänään juuri tuolla lavapuutarhassa kuinka multa on huvennut siellä melkein puoleen.

      Poista
  4. Kevään kannattavin ostos! Multa on oleellista puutarhuroinnissa. Olet tuosta vielä hyvin pitkään onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä juuri - on "turvallinen" olo kun on jemmassa multaa myös kaikenlaisia päähänpistoja varten. ( Kaikki puutarhurit allekirjoittavat varmasti tämän!) Ja voi huoletta aloittaa koska tahansa minkälaisen tahansa projektin :)

      Poista
  5. Kivoja kuvia muistuttamassa tulevasta kesästä:)
    Multaostos on hyvä juttu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma <3
      Kädet alkaa jo syyhyämään tuonne päin.. mutta malttia vielä..

      Poista
  6. Muistan onnen tunteen, kun omalle pihalleni kipattiin kuorma-auton lavallinen multaa muutama vuosi sitten. Ei tarvinnut kitsastella, vaan kaikki kasvit saivat reilun kerroksen uutta voimaa ympärilleen, alleen ja uusia penkkejäkin oli helppo perustaa, kun oli mistä aloittaa. Säkit ovat hieno idea rikkaruohojen estämiseksi ja säilyvyyden vuoksi. Onnea sinulle multasäkeistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hienoa kun ei sitten tarvitse kitsastella mullan käytön kanssa ja pelätä että se loppuu kesken kaiken, ja hommat katkeaa kun täytyy käydä ostamassa lisää edellyttäen että myymälä on auki.
      Kiitos, Sirkku :)

      Poista
  7. Multaa meneekin yllättävän paljon puutarhahommissa,hyvä saada kerralla kunnon määrä :) Mukavaa messuilua ja viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on - multaa ei ole koskaan liikaa!
      Kiitos, Happystrarhome <3

      Poista
  8. Hyvä multa on tärkeää :) Olen yleensä tilannut suursäkillisen tai pari multaa, mutta minusta tuntuu, että siinä on melko paljon turvetta. Tosin sopii savimaalle. Hyvä että olet ollut ajoissa tilauksesi kanssa - kohta kuljetusliikkeillä on kiireiset ajat, viime vuonna taisin odottaa multatilaustani joitakin viikkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri viime tipassa sain mullat, pihatie alkoi olla jo tulla niin pehmeäksi että pahaa jälkeä olisi syntynyt vähän myöhemmin. Kasvihuoneešeen olisi kohtapuoliin vaihdettava mullat jotta taimet pääsevät sinne, ja ne kun lähtee sietä, niin tomaatit istuttelen sitä mukaa eikä silloin voi enää multahommiin ryhtyä.
      Kiits, Piparminttu <3

      Poista
  9. Oli viisas teko siulla. Multaa tosiaa menee paljon kasveille
    Ihanan kappaleen laitoit, kivaa kuunella sitää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuunnella joskus noita vanhanajan kappaleita, tuokin on lapsuuteni ajalta.
      Kiitos, Irma <3

      Poista
  10. Tuttua puuhaa tuo multasäkkien rahtaaminen. Maahan kannattaa sijoittaa ja usein se meinaa jäädä, kun ei jaksa raahata riittävästi säkkejä. Minä menen tänään Kevätmessuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kaikki tarhurit tietävät mullan arvon, ja että sitä ei koskaan ole liikaa :)
      Hyvää messuilua sinulle, minä täällä sulattelen jo messujen antia :)

      Poista
  11. Miepä virvon vitsasella,
    varvon koivun oksasella.
    Toivon siulle terveyttä,
    vitsan myötä virkeyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - olohan parani kummasti :D
      (En voi sinua virpoa kun olen muutaman vuoden vanhempi)

      Hyvää palmusunnuntain jatkoa sinne!

      Poista
  12. Minä olen parina keväänä tilannut lavallisen multasäkkejä suoraan pihaan tuotuna. Harmi vaan, ettei multaa saa yhtään sen edullisemmin kuin säkki kerrallaan haettuna. Mutta säästää kuitenkiin bensoissa ja onhan se nyt luksusta, että multaa on aina nurkan takana kun sitä tarvitsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tarjouksessa, mutta rahdin joutui maksamaan luonnollisesti itse mutta tulihan se silti halvemmaksi monessa suhteessa.
      Luksusta, juuri sitä se on!

      Poista
  13. Multaa tarvitaan aina!!!! Minä tilasin eilen kevätmessuilta 18 m3 multaa, vaikka viimekesäinen kasakin kasvaa jo rikkaruohoa pihalla. Mutta jospa tänä kesänä saisin tuon uuden alueen valmiiksi, niin siihen sitä multaa tarvitaan... Kasvihuoneeseen hankin minäkin säkkimultaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, multaa tarvitaan aina eikä sitä koskaan ole liikaa. Sinulla on mielenkiintoinen projekti menossa, onnea sille ja sen valmiiksi saattamiselle :)
      Kasvihuoneen kasvien kanssa pitääkin olla varovainen, kaikenlaiset tuholaiset vaanii ja pitää olla aina valppaana tomaattienkin kanssa.
      Pussitettu multa pitäisi olla tutkittua ja turvallista.

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!