Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukuun kuvailuja




On joulussa tuoksua,
lämpöä, taikaa.
On joulussa hitunen
mennyttä aikaa.
 
* *

 








Kuvailuja pihalta.
Ei millään uskoisi, kun ulkona kuljeksii, että kohta se joulu kolkuttelee jo ovelle. Pikkuruinen kanttarellin poikanenkin oli säästynyt pakkasilta pudonneiden lehtien seassa. Nuo varjoyrtin siemenkodat ovat aivan ihastuttavia, ja samaan kuvaan sain vanhaa ja uutta - alppiruusun mennyt ja uusi kukinta. Ruusunmarjat ovat hauskannäköisiä, kun niitä on pensaassa vähän siellä sun täällä eikä lehtiä ollenkaan. Toivottavasti ne pian menee nälkäisiin suihin. Myrsky kaatoi koivikostamme puun ja se jäi toisen puun varaan, ja nyt oli viime viikonlopun myrskyn aikana kaatunut kokonaan.
Tämmöisiin tunnelmiin tänään, säätiedotuksen mukaan kohta kylmenee - toivottavasti pian saadaan edes pikkasen lunta maahan.
 
 Sunnuntaina vietetään Lucian päivää, luin kirjastani  "Wanhan kansan merkkipäivät" joulukuun 13. päivän kohdalta:   Luusia, Luttu viettää nimipäivää - silloin kukko kolmasti orrelta putoaa - mitähän sekään tarkoittaa.. Päteeköhän se myös kanoihin . . ;)
Lähdenkin tästä viemään tipusille iltapäivän herkkuja - raastettua omenaa ja kurkkua sekä vähän raejuustoa. Ennättävät syödä ennen kuin menen sitten iltasella sammuttamaan valot. Eilen oli muuten pesään ilmestynyt talven ensimmäinen muna!

Hyvää viikonloppua kaikille !

Tuulikki

 

14 kommenttia:

  1. On kyllä niin merkillisen lämmintä ja syksyistä. Ainoa hyvä puoli, on talon lämmityskustannuksissa säästää kummasti. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuleekohan tästä kunnollista talvea ollenkaan, minusta talvella pitää olla talvi ja kesällä kesä.
      Kiitos, Tiia ❤️

      Poista
  2. Niin, kyllä tuota lunta voisi vähän jo ripotella!

    Mukavaa viikonloppua ja joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisihan sitten vähän valoisampaa, kun nyt on niin kovin synkkää.. Mutta onhan meillä ihana joulu tulossa, se piristää :)
      Kiitos, Sirpa ❤️

      Poista
  3. Voi tuota kanttarellia!
    Joulun lämpöä kotona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni sinnittelijä :)
      Kiitos, Susanna ❤️

      Poista
  4. Löysit kuitenkin kauniita yksityiskohtia tästä joulukuisesta harmaudesta. Valkoinen lumikerros taitaa olla kohta se toivotuin joululahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jotain löysin kuin löysinkin, harmaata on.. Toivotaan että saadaan valkoinen joulu :)
      Kiitos kommentista Between <3

      Poista
  5. Ihana tämä joulukuu, kun ei ole lunta. Sateet hieman pilaavat tilannetta, mutta silloin kun ei sada, on maa kuiva, ja eihän se pimeys mitään, tulee valollekin silloin käyttöä lamppujen ja kynttilöiden myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta tahtoisi että on lunta - toisaalta on ihanaa vaellella metsässä kun ei ole sitä lunta. Kohtahan se päiväkin alkaa pidentyä, joululta :)

      Poista
  6. Jokseenkin kaupunkilaisena olen tyytyväinen kun lunta ei ole tullut, kun ei se täällä kauniina pysyisikään, kinokset muuttuis nopeasti harmaiksi saasteista.. hauskoja nuo vanhan kansan sanonnat, eli mitä se kukon kolmesti kopsahtaminen sitten tarkoittaakaan =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin juuri, että mahtaisiko se tarkoittaa tätä pimeintä aikaa, jolloin kukkokaan ei näe pimeydessä mitään :)
      On nämä talvet kyllä muuttuneet sitten lapsuuden talvien, ei ole pakkasia eikä lunta.. Kiitos Tanni kivasta kommentista <3

      Poista
  7. Kauniita kuvia täällä ;) Mukavaa viikonloppua siulle. (liityin lukijaksesi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susannasuffeli - kiitos paljon, ja toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi blogiini <3

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!