Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

maanantai 12. tammikuuta 2026

Näin sitä taas aloitellaan




Suippopaprika


Kuten ensimmäisestä kuvasta voi päätellä,
joulu on juhlittu ja ohitettu. 
Vaikka se hieno ja ikimuistoinen juhla onkin niin
aina on mukava palata siihen tasaiseen arkeen.
Kuten lähes joka kevät, aloitan kasvukauden paprikalla. 
Sen siemenet otin tänä vuonna ihan tavallisesta kaupan
paprikasta, koska tässä kohden katson ettei lajikkeella ole
kovin suurta merkitystä. 
Nyt laitettuna ehtivät tavallisetkin paprikat tehdä
hedelmää siinä kuin aikaiset lajikkeet,
kuten esim California Wonder, mitä yleisemmin olen
kasvattanut.
Siis paprikasta aloitin 
ja koulin kylvöksestä vain neljä kappaletta.





Nämä riittävät mainiosti pieneen tarpeeseeni.


Ahkeraliisan koekylvö



Tammikuun alussa tein itse kerätyistä siemenistä koekylvön.
Itävyys olikin oikein hyvä, ja kun siemenet
olivat otettu yhdestä sävystä vaaleanpunaista väriä,
pääsee jännittämään mitä muita värejä kukkiin ilmestyy.
Tämän koekylvön taimet pääsevät varmastkin jatkojalostukseen
eli niistä kasvattelen uusia kevään mittaan.

Nyt siis on päästy hyvään alkuun näissä hommissa,
siemenvarastokin on inventoitu ja heitetty
epävarmat siemenpussukat pois ja aloitetaan
suuressa määrin puhtaalta pöydältä.

Se on virkistävää, kuten muussakin siivouksessa huomaa.
Vanhat nuhjuiset asiat vaihtuvat uuteen, raikkaaseen ja 
siitä on mielekäsä jatkaa.
Uusi tilaus etupäässä kukkien siemeniä on postissa tulossa, 
sitä ei malta odottaa..

Tämmöinen oli Tuulikin tämän vuoden ensimmäinen postaus,
mistä tulikin aika lyhyt.
Mutta ensi kerralla lisää.





Mukavaa uuden vuoden alkua kaikille!

 

6 kommenttia:

  1. Mietin juuri samaa, että pitäisikö jo aloitella, paprikoita mietin myös ja laitan pari chiliäkin ehkä. Terhakat taimet sinulla ja lissut jo versovat! Joulu oli mukavaa aikaa, mutta pakkanen raikasti sään ja vuosi taittui kevään puolelle. Mielenkiinnolla odottelen, mitä siemeniä olet tilannut, pieni aavistuskin minulla on sinut tuntien. Mistä tilasit? Valtteri on niin suloinen, reipas mussukka! Ihanaa vuoden jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa kohtapuolin aloitella, mutta vain tarkoin harkituilla kasveilla. Ihanaa kun ollaan jo talven ”paremmalla” puolella ja kevättä jo tiedossa. Jos ei näkyvillä niin ainakin mielessä. Valoa kohti on mukava taapertaa.
      Omia suosikkeja tilasin, ja muutakin olisin halunnut (Siemenvesalta) mutta ei löytynyt ko. paikasta joten täytyypi miettiä kannattaako yksittäisiä pussukoita lähteä mistään tilaamaan. Ehkä kannattaisi kysellä ensin tutuilta sattuisiko löytymään. Ehkäpä sinulta.. Laittelen siis yv.
      Kiitos kommentista ja toivotuksesta. Valtteri on rakas mussukka.

      Poista
  2. Huomaa kevään lähestymisen siitä että someen alkaa tulla yhä enemmän kaikenlaista kasvattamiseen liittyvää. Sinun paprikasi ovat jo hyvällä alulla. Olispa tilaa enemmän ikkunoiden lähellä niin voisin jotain kylvää itsekin.
    Ihanaa kasvukauden alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä huomio, ja niin ihanaa kun aletaan tarkastelemaan omia siemenvarastoja. Toivottavasti saat raivattua tilaa ikkunoillesi sen verran että pääset alkuun. Sen jälkeen onkin ihan pakko raivata enemmän tilaa. Näinhän se menee ;) Kiitos Kristiina K toivotuksesta - sinulle myös ihanaa aikaa kevättä kohden.

      Poista
  3. Tällaiset postaukset vaikuttavat sen että tulee itsellekkin mieleen että pitäisiköhän jo kattoa mitä tuolta kaapin uumenista ja siemenpusseista löytyy? Voi siis olla että kohta minullakin kasvaa jotain ikkunalaualla;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin paljon mahdollista, ja sekin vielä jos aurinko sattuu paistamaan oikeasta ”kulmasta”. Ainakin voi ja kannattaa tehdä siemenvaraston inventaario, silloin pääsee jo aika lähelle.. Mukavia hetkiä sinne kasvatuksien pariin, silloin kun asia tulee ajankohtaiseksi!

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!