Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Taimihuoneen päivitystä

Ikävien maailman uutisten vuoksi täälläkin ollaan varuillaan ja mieliala ei ole kovin korkealla. Varsinkin kun olen talvilomalla tämän viikon ja suunnitellut menot olen joutunut perumaan. Muistuupa tässä mieleen vuoden takainen talviloma jonka vietin noroviruksessa sängynpohjalla. Ensimmäisenä lomapäivänä kuitenkin ehdin vaihtaa kukkien mullat ja siinä kaikki.
Kuten presidenttimme muistutti, nyt on pidettävä itsemme rauhallisina ja uskottava että kyllä kaikesta selvitään. Itsellä onkin nyt lomalla mahdollisuus välttää kaikkea liikkumista taajamissa, vaikkei koronavirusta ole (vielä) omalla paikkakunnalla havaittukaan.

Asumme senverran maaseudulla, jotta metsään ja rannoille pääsee melkeinpä kotiportilta. Metsässä ja varsinkin veden äärellä asiat yleensä saavat toisenlaiset mittasuhteet, kuin kotona sanomalehden tai television ääressä pohtien.
Itselläni on mieluinen paikka myös taimihuone, jonne ne askeleet monta kertaa päivässä vievät, kuten nytkin. Kuvailin hiukan joitakin taimia, jotka nyt jonkinlaisesa kasvussa ovat. Eroja on muihin vuosiin, mutta sehän johtuu luonnollisesti siitä että ne on laitettu myöhemmin itämään. Tässä nyt näitä Tuulikin Taimihuoneen kasvatteja -


Tarhaorvokki Viola Wittrockiana


Tarhaorvokki ”Sveitsiläinen jättiläinen” jonka laitoin kasvamaan 
vuoden alussa, on kasvanut mielestäni hitaanlaisesti.
Toisaalta kasvuaikaa on vielä parikin kuukautta,
joten siinä mielessä ihan hyvältä näyttää.
Näitä on mukava määrä, 24 kpl 
ja paikkakin on mietittynä valmiiksi.



Hopealehti/hopeavillakko Senecio cineraria


Hopealehti sen sijaan lähti hyvin ponnekkaasti itämään ja kasvamaan.
Näille olisi riittänyt kuukauden myöhempi kylvö.
Vaan mistäpä sitä milloinkaan tietää -
varsinkin kun kokemukseni mukaan en ole saanut
näitä muina vuosina itämään oikein millään ilveellä.
Joskus tulee näitä mukavia yllätyksiä!


Heliotrooppi Heliotropium arborescens


Heliotroopin taimet ovat vielä tässä vaiheessa
hyvin erikokoisia. Olen latvonut joitakin jo kertaalleen,
ja tietysti latvonkin aina kun huomaan tarvetta.
Näin saadaan tuuheita taimia, sitäpaitsi kasvuaikaa on vielä kaksi
ja puoli kuukautta, joten muutenkin kannattaa pitää ne matalana. 
Kylvin näitä varmuuden vuoksi aikaisin, tammikuulla, koska joinain vuosina 
nämä vain mietiskelevät kasvaako vai ei.
Tänä keväänä nämä ovatkin kasvaneet
oikein reippaasti! 




Tässä erilaisia petunoioita - riippuvia, puoliriippuvia
sekä tavallisia. Näilläkin on kasvuaikaa vielä vaikka kuinka..
Ovat hyvin nopeakasvuisia, kasvavat melkein silmissä! 




Picobella- petuniat myös ihan ok. Viime vuonna tuli 
pelkkiä valkoisia, toivottavasti tänä vuonna jotain
muutakin väriä.


Sinitähtönen Ageratum houstonianum



Sinitähtöset joita otin omista kukkasista syksyllä, 
itivät nyt todella hyvin ja nopeasti parissa päivässä.
Nyt näitä on tulossa reippaanlaisesti eli
vaaleanpunaista , sinistä ja valkoista kutakin 18 kappaletta.
Se määrä ei kuitenkaan riitä rinteessä olevaan viuhkapenkkiin,
joten jos tila sallii, laitan näitä jonkin verran lisää.
Koulin nämä jo ihan pikkuriikkisinä, kuten teen
yleensäkin. Viikossa kasvun huomaa jo ihan silmissä!
Kuva otettu viisi päivää sitten joten taimet 
ovat tällä hetkellä vähän isompia.


Kelloköynnös Cobaea scandens


Kelloköynnösviidakkoon kuuluu ihan hyvää.. 
kuten kuvasta näkyy.
Taimilla olisi hyvä olla ainakin puolen metrin 
etäisyys toisiinsa, mutta se ei tietenkään onnistu.




Joitain latvoja olen laskenut takaisin alas.
Kuva on parin viikon takaa.




Paprika capsicum annuum 


Paprikan kasvu on lähtenyt vauhdikkaasti kasvuun,
vaikkakin kukkien muodostuminen ja etenkin
hedelmän kypsyminen on maailman hitainta.
Siksi se kannattaakin laittaa kasvamaan mahdollisimman
aikaisin kevättalvella.
Itse laitoin 1.1. syöntipaprikasta suoraan multaan, 
joten lajiketta en tiedä.







Tässä aikaisin laitettuja tomaatteja.
Lajeiksi kannattaa valita matalia mini- tai pensastomaatteja,
itsellä lajikkeet Microtom, Lizzano, Venus ja Oxheart.
Täältä pääset lukemaan tämän kevään tomaattilajikkeet. 




Tomaatit kylvin viikko sitten
ja niistä nopeimmat itivät jo kolmen päivän kuluttua
ja tulikin hoppu siirtää ne kylppärin lattialta valoon.


Lumihiutale Sutera cordata 

Lumihiutaletta kasvatin kahta väriä, valkoista ja lilaa.
Joitain olen jo leikellytkin ja seuraavia liian pitkiä rönsyjä
 ajattelin laittaa vesilasiin juurtumaan.
Lilaa on 16 kappaletta ja valkoista 8
joten tahtoisin näitä vielä lisää..
ovat aika monikäyttöisiä kasveja kukkapuutarhassa!












Ahkeraliisa ei esittelyjä kaivanne,
ainakaan täällä minun blogissa! 😍😍😍




Ahdasta alkaa olemaan,
mutta ”pienellä” järjestelyllä tänne saa mahtumaan
vielä vaikka mitä!
Seuraavana olisi kylvövuorossa ainakin
samettikukka, iso sekä ryhmä-,
nukenkaulus

ja huhtikuun puolella
asteri,
lobelia,
kesäpäivänhattu,
tuoksuherne
ja joitain muitakin
mitä en taida nyt ulkoa muistaa ;)




Toivottelenpa nyt lopuksi kaikille
levollista mieltä ja ihanaa kevään jatkoa
oudosta maailmantilanteesta huolimatta.
-Tuulikki-




17 kommenttia:

  1. Voi miten pitkällä kelloköynnöksesi ovat. Mulla lähti neljästä vain yksi itämään ja sekin nuutui harsosääskien toimesta. Ajattelin vielä kylvää niitä uudelleen, vaikka eivät ehkä kukkimaan asti ennätäkään. Ihanaa lomaa sinulle suunnitelmien muuttumisesta huolimatta. Nauti luonnosta, taimista ja leppoisasta kotona olosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset kelloköynnökset lähtivät vauhdilla kasvuun, mutta valkoisista iti vain yksi samoin kuin viime vuonna. Olen kuullut viime- ja tänä vuonna monien muidenkin toteavan samaa. Kylvä ihmeessä uusia, aina kannataa yrittää!
      Kiitos keijunkukkanen toivotuksista, nythän ei voi kuin elää tilanteen mukaan ja kivahan on aina taimimaailmaan uppoutua.

      Poista
  2. Voi valtava, miten upeita taimia!! Paprikasi ovat todella upeita, minä kylvin yhden kuunkierron myöhässä, laitoin vasta 28.1 siemenet multaan, ja taimet ovat vielä pieniä noihin sinun taimiin verrattuna. Olet selvästi viherpeukalo, kun kaikki kasvaa noin hyvin. Oli kiva lukea taimiesittelysi, onnea kasvuun jatkossakin.
    Toivon terveyttä ja hyvää kevättä tässä erikoisessa ja epävarmassa tilanteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paprikat kylvin ihan ex tempore, en edes ehtinyt siemeniäkään hankkia etukäteen kun tuli kylvöinto, ja se nähtävästi kannatti. Suosittelen aina kaikille paprikoiden laittamista multaan mahdollisimman aikaisin,jos vain lisävaloa on saatavilla. Minulla kylvöt ja taimetukset tulevat aina vähän edellisvuosien tapaan, tarkoitan kylvöaikoja joten hirveästi ei näitä tarvitse miettiä. Katsoo vaan miten edellisenä vuonna on toimittu, ja kävikö hyvin vai köpelösti.
      Kiva kun tykkäsit lukea, vaan itsestä tuntuu että nämä samat jutut tulevat samanlaisina joka vuosi samaan aikaan ;D
      Kiitos Päivi, ja toivon sinulle ja kaikille muillekin terveyttä ja hyvää vastustuskykyä näinä aikoina!

      Poista
  3. Siellä on taimet hyvässä kasvussa ja monenlaista, hyvin olet onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lajikemäärä on suppeampi kuin muina vuosina. Viime kesästä, mikä oli täällä ainakin todella kuiva - viisastuneena ajattelin laittaa amppelikukkia vähän vähemmän. Toivottavasti pysyn suunnitelmassa.
      Kiitos, Gitta <3

      Poista
  4. Ihastuttavat taimet sinulla ja kaikki jo noin hyvällä mallilla. Tunnet varmaan syvää tyydytystä taimihuoneessasi.
    han hävettää omat viljelmät, jotka kylvin vasta 1, 5 viikkoa sitten. Kaiki eivät ole edes itäneet :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti Kaija.
      Monia taimia olen jo ehtinyt menettämään, ja uusintakylvöjä tehty jopa kolmannelle kierrokselle. Joskus ei kaikki mene putkeen, mutta tätähän tämä on. Kyllä, todellakin taimihuoneeseen menee uteliain, kiitollisinkin mielin. Ja ei sitä koskaan lakkaa ihmettelemästä kuinka niin pienestä siemenestä kasvaa jotain niin suurta ja kaunista!
      Sinulla kasvatuskausi alkoi myöhemmin, mutta hei - vielä ehtii laittaa niin monenmoista . . .

      Poista
  5. Voi herttanen sentään noita taimiasi! Ihan nolottaa mennä omaan "taimihuoneeseeni", mutta silti itse kasvatetut taimet tuovat iloa ja eloa tähän kevätkauteen - etenkin kun aikaa vietetään nyt runsaasti tässä kotinurkilla. Voihan hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei, jokaisella taimet kasvavat omaan tahtiinsa ja joskus lopputulos voi olla loppujenlopuksi sama! Nyt erityisesti on huojentavaa päästä ihan omiin ajatuksiinsa tuonne taimien pariin. Tilanteelle ei tämän enempää voi, vaan on pidettävä mielensä virkeänä kaikesta huolimatta.
      Kiitos, Sirkku ja hyviä vointeja myös sinne <3 <3

      Poista
  6. Minä en kyllästy koskaan sinun kukkiesi ja taimikasvatus postauksiin. Nämä on joka vuosi odotetumpia ainakin minun osaltani ja uskon muiden olevan samaa mieltä. Upeita taimia taas sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mukava kuulla! Itselle on tarpeellista tehdä silloin tällöin postaus kasvatuksista, se on avuksi seuraavan vuoden kylvöjen vuoksi. Sen verran samaa rataa ovat nämä jutut alkaneet mennä. Vielä ei ole mitään uutta kokeiltavaa lajiketta mielessä mutta tänä vuonna se voisikin olla vaikkapa lyhyen kasvatuksen vaativa kasvi..
      Kiitos sinullekin, Nila, kannustavasta kommentista <3 <3

      Poista
  7. Upeita taimia siellä kasvussa! Kävinkin kommentoimassa keijunmekko postaukseesi, kun tämä netissä surffailu on ollut niin katkonaista, että en aiemmin ehtinyt kommenttia kirjoittaa :)
    Ja todellakin on hienoa, jos pääsee kotiportailta lähtemään suoraan luontoon. Sen merkitys on korostunut erityisesti nyt, kun muuten ei paljon mihinkään voi lähteä. Luonto on hyvä keino tuulettaa ajatuksia. Helposti muuten jää vatvomaan huomisenkin murheita. Päivä kerrallaan eteenpäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, SariHanne! Käynkin kurkkaamassa kommenttisi kohta..
      Luonto on paras lääke moneen asiaan, ja raitis ilma puhdistaa ajatuksia. Neljän seinän sisällä kyllä kestää aikansa, mutta ainakin kerran päivässä on hyvä päästä tuulettumaan. Toivotaan ihmisten pitävän kuitenkin positiivista mieltä yllä, tässä kummallisessa tilanteessa. Onneksi voidaan kommunikoida muutenkin kuin kasvotusten :)

      Poista
  8. Upeat taimet! Tomaateissakin jo raakileita ja ahkeraliisoissa kukkia! Taimet kasvavat täälläkin, tosin paljon rauhallisempaan tahtiin kuin sinulla :D Minä en saanut harmikseni tänä vuonna keijunmekkoa enkä koruköynnöstä itämään. Vielä se kylvös on tuossa muiden mukana, jos vaikka joku myöhäisherännäinen päättäisi itää. Pian uusia kylvöksiä viemään ajatuksia pois koronasta ja etätöistä. Luonto ja puutarha onkin siihen parasta apua. Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna.
      Tänä aamuna yllätyin itsekin tuosta tomaatin raakileesta, ja kävin lisäämässä kuvan postaukseen. Kuin huomaamatta se oli sinne ilmestynyt! Koruköynnöksen kasvatuksessa minullakin on huonoja kokemuksia, viime vuonna sain vain yhden ja senkin tukahdutti liian lähelle kasvanut päivänsini. Keijunmekko taitaa lähteä paremmin itämään itse kerätyistä siemenistä, sen olen huomannut. Älä vielä heitä kylvöstä menemään, jos vielä jokunen itäisi...
      Ihanaa uppoutua taimimaailmaan, edes hetkeksi pois maailman tilanteesta. Aurinkoisia päiviä sinnekin!

      Poista
  9. Upeita taimia! Itselläni on ensimmäistä kertaa kasvamassa sinitähtöstä. Pian olisi koulinnan aika, mutta en tiedä, että tulisiko taimia koulia rasiaan yksi vai useampi. Jostakin luin, että taimia laitettaisiin 1/rasia, mutta sinulla näkyy kuvassa useampia. Onko tarkoituksenasi koulia taimet vielä uudelleen ja vähentää niiden määrää vai jätätkö useamman taimen samaan ruukkuun?

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!