Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

perjantai 21. helmikuuta 2020

Kesän 2020 tomaatit


Näillä mennään
eli näin tässä taas nyt sitten kävi.


Nythän kävi niin, että aloin tammikuulla ihan huvin vuoksi selailemaan erästä siemenluetteloa, noin niinkuin ihan alustavasti vaan, eikä ollenkaan tilaamismielessä.  Sattui olemaan kynäkin kädessä muistiinpanoja varten. Arvata saattaa, kuinka siinä loppujen lopuksi kävi. Nyt  minulla on kasapäin eri tomaattilajikkeiden siemenpusseja, uusia sekä vanhoja.


Koska tomaattilajikkeita on nyt kertynyt huima määrä, päätinkin kylvää jokaista lajia vain yhden kappaleen.  Varataimia en laita, eikä siinä olisi mitään järkeäkään koska silloinhan määrä tuplaantuisi ja taas olisin lirissä. Yleensä taimihävikki on minimaalisen pieni muutenkin tomaatin kasvatuksissa. Siemenet kylvän turvenappeihin taas tänäkin vuonna ja laitan kaksi siementä yhteen nappiin joista valitsen jatkoon sitten vahvemman taimen eli raaka peli - huonompi poikki naps.



Lajikkeita tahdon laittaa siis laidasta laitaan. Yleensä ajattelen että jos on  tulossa lämmin kesä, laitan useamman pihvitomaatin, ja jos on sateinen tai kylmä kesä, laitan kirsikkatomaatteja mitkä kypsyy nopeammin. No, kukaanhan ei tiedä seuraavan kesän ilmoista vielä maaliskuussa, joten pelataan ”varman päälle” ja kasvatetaan kaikentyyppisiä tomaatteja. Niin olen päättänyt ja se onkin viisainta :D Määrä pitäisi olla max. 28 kappaletta MUTTA olen jemmannut  itselleni muutaman korkean siirappipöntön tomaattikasvatuksia silmälläpitäen, jos nimittäin kasvihuoneen multapenkissä  tulee ahdasta.




Tämmöisiin kylvöihin päädyin:


Varmat hyvät onnistujat aikaisemmilta vuosilta:

*  BRANDY WINE - suureksi kasvava pihvitomaatti, mehukas
*  GARDENER´S DELIGHT - hyvä perustomaatti
*  MONEYMAKER - runsassatoinen perustomaatti
*  NARANJA - aivan ihana ylläritomaatti Kivipellon Sailan suosituksesta
*  RED PEAR - kaunis, hyvänmakuinen päärynätomaatti
*  GREEN ENVY - toinen ylläritomaatti Kivipelon Sailan suosituksesta, huippu!

Tässä ovat ne Maailman Parhaat Tomaatit oman makumieltymykseni mukaan:

*  ROSELLA - sanat eivät pysty kertomaan ... kirsikkatomaatti vailla vertaa!
*  SUPERSWEET - erittäin makea, runsassatoinen kirsikkatomaatti
*  MARMANDE - pihvitomaattien aatelia

Sitten tulee ne, jotka ovat vähän niin ja näin, laitanko. Annan näille kuitenkin mahdollisuuden:

*  TIGERELLA - kaipaisin tähän tomaattiin enemmän makua.
*  PAOLA - ihan ok.
*  CHERROLA - lämpimänä kesänä maku kaikkea muuta kuin makea, yritetään uudelleen!

Uusina lajikkeina päätin kylvää eli siemenluetteloa selatessani olin vakuuttunut että näitä pitää ehdottomasti kokeilla:

*  GOLDEN SUNRISE - keltaiset, hyvin läpivärjäytyneet, maukkaat hedelmät
*  HONEYCOMB - Uutuus. pitkät tertut, joissa hunajaan vivahtavat, makeat, pyöreät hedelmät
*  VINTAGE WINE - makea pihvitomaatti, kasvaa kooltaan n. 600g painoiseksi
*  LIZZANO - hyvin aikainen, sopii ruukkuun - paljon pieniä makeita oransseja hedelmiä
*  VENUS - pikkuinen kirsikkatomaatti, makea ja aikainen, kotoisin Etelä-Amerikasta


Lopuksi ne, jotka olen jo kylvänyt aikaisiksi tomaateiksi ja jotka ovat taimella:

*  OXHEART - täyteläinen luumutomaatti, kulttuuriperintölajike
*  MICROTOM - pieni minitomaatti, makea ja täyteläinen, sopii ruukkuun
*  VENUS
*  LIZZANO

Aikaisemmin laitettuja kasvatuksia 2020

Lajikkeita tuli kaikenkaikkiaan 19, ja taimia mahtuu eri paikkoihin yhteensä 28 joten suosikkilajikkeita kylvän sitten kuitenkin enemmän. Rosellaa täytyy laittaa ainakin neljä, Supersweetiä 3 ja pihvitomaatti Marmandelle jää kolme tainta. Micro Tom - tomaatteja on olemassa 2, Lizzanoa 2, Oxheartia 1, ja  Venusta 2. Hyvää aivovoimistelua tämä suunnittelu ja laskeminen - joten kaikkien näiden yhteismääräksi pitäisi tulla 28. Tuli kuitenkin 29.

Tomaattien siemenet laitan multiin maaliskuun alkupuolella. Kuukalenterin mukaan suotuisat kylvöpäivät olisivat 4. ja 5. 3. jolloin yleensäkin olen tomaattien kylvön aloittanut.



13 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle tästä luettelosta siitä voi olla vielä hyötyä myös minulle vaikka tänä vuonna ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun kävit kurkkaamassa :) Itsekin tykkään käydä lukemassa toisten tomaattipostauksia, sieltä kun aina saa vinkkejä ja ideoita mitä kannattaa kylvää!

      Poista
  2. Kiitos taas tiedon ja kokemuksen jakamisesta! Näissä oli monta ihan uutta minulle, mutta laitetaan korvan taakse. Onnea kylvöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Kiva kuulla että tästä oli jollekulle hyötyä, ja itsekin sain palata hetkeksi viime vuoden tomaattisatoon. Mukavia kylvösuunnitteluja sinullekin!

      Poista
  3. Oi tuo Rosella alkoi heti kiinnostamaan. Kyllä minäkin vielä joskus aion satsata uudestaan tomaattien kasvatukseen. Laitan uuden isomman kasvihuoneen valoisaan paikkaan. Se on nyt päätetty vaikka ajankohta onkin vielä auki😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään olen etsinyt sitä oikeaa tomaattilajiketta, ja nyt tällä hetkellä tuntuu että se on juuri tuo Rosella. Oi mukavaa kuulla sinun kasvihuonesuunnitelmastasi, toivottavasti saat sen pian toteutumaan!😊

      Poista
  4. On mahtavaa, että jaat kokemuksiasi.
    Muutenkin tästä saa uutta inspiraatiota omaan tomaattien kasvatukseen, joka viime kesänä meni "penkin alle".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Tänä vuonna uusi yritys ja onnea matkaan, tulkoon ihana lämmin tomaattikesä!!!

      Poista
  5. Muutama lajike yllämainituista on miullakin. Makkuu en ossoo arvostella, kun en suuhuni pistä tomaattia. Mukava niitä on kasvattoo! Siulla onkin paljon lajikkeita ja hyvin kasvavat siun hoteissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukavaa laittaa joka vuosi muutama uusi tomaattilajike kasvuun, mutta sehän merkitsee sitä että joistain vanhoista on luovuttava.
      Voi harmi kun et voi maistella eri tomaatteja, mutta osaat nauttia niiden kasvatuksesta, hyvä sinä!!

      Poista
  6. Kattava kokoelma tuttuja ja outoja tomaatteja. Mukava kuulla syksyllä, miten niiden kanssa sujui. Minäkin ajattelin alkuun, että kylvän vain yhden kutakin valitsemaani. Todennäköisesti sorrun jälleen kerran kylvämään myös varasiemenet. Onneksi taimia voi jakaa ystäville ja naapureille.
    Rosellaa kokeilin viime kesänä ensimmäisen kerran ja ihastuin sen makuun. Niinpä se on listallani tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta jäi viime vuoden kooste syksyllä tekemättä, mutta hyvin ovat muistissa kuitenkin. Tuntuuhan se uskaliaalta kylvää vain yksi siemen, mutta kun niitä lajikkeita on tarjolla niin paljon. Ainahan voi sitten kuitenkin ylimääräiset lahjoittaa pois.
      Kiva että sinustakin Rosella tuntuu hyvältä lajikkeelta, sitä tottakai laitetaan..

      Poista
  7. Gardener's delight kuuluu minunkin jokavuotisiin tomaattiviljelyksiin. Tigerella oli kokeilussa viime kesänä ja samaa mietin, meneekö jatkoon. Black Cherry ja Tanskan vienti ovat olleet aina takuuvarmoja. Keltainen Ildi on satoisa ja keltaiseksi makoisa.
    Minä ostan aina valmiit taimet - ei ole minusta siemenestä kasvattajaksi.

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!