Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

perjantai 17. tammikuuta 2020

Jotain kasvamassa ja itämässä


2018

Heti vuoden alussa kylvin  AHKERALIISAA  mikä on minulla aina vuoden alussa koekylvö, mikä johtaa kuitenkin siihen että itäneitä taimia ei heitetä pois vaan niistä kasvatetaan emotaimia joista saa latvapistokkaita. Tästä kaikki sitten lähteekin . . . .


PAPRIKAA  kylvin samoin vuoden ensimmäisenä päivänä suoraan jääkaapista otetusta paprikasta, joka oli ostettu salaattia varten. Lajike tuntematon. En ehtinyt tilaamaan siemeniä netistä kun tuli vimma kylvää. Koulin kaksitoista paprikan tainta ja kuva on alla.


17.1.2020


SAMETTIKUKKA STRAWBERRY BLONDE


Samettikukka Strawberry Blonde 2019

Koekylvönä omista kukkasista viime syksynä otetut samettikukka Strawberry Blonden siemenet. Huono itävyys - hyppysellisestä siemeniä sain kaksi tainta joten uusien siementen hankinta mietinnässä. Siemenet ovat mielestäni kalliita, joten yritän kaikin tavoin kasvattaa itse nämä kukat omista siemenistä. Saatan tehdä vielä toisen koekylvön, niin ajattelin ja varmasti teenkin.


LUMIHIUTALETTA  myös kylvin. Lilaa laitoin koska valkoisia siemeniä oli vain vähän. Tein uuden tilauksen ja kylvän heti kun lähetys tulee. Taimella ovat - kuten alakuvassa näkyy.


17.1.2020

2019

Lumihiutale 2019



TOMAATTI MICRO TOM



Micro Tom 17.1.2020



Tätä lajiketta kasvatin viime vuonnakin, ja maistiaisia sain toukokuun alussa.  Siemeniä jäi jäljelle, joten pistin kahteen turvebrikettiin kaksi siementä kumpaankin, joista paremman sitten jätän. Kohta pitäisi päättää...



HELIOTROOPPI


Heliotrooppi 2017

HELIOTROOPILLA  on tunnetusti huono itävyys, ja se kasvaa melko hitaasti. Siksi tein näin aikaisen kylvön, joka onnistuikin ihan hyvin. Kaksitoista pikku taimea sain mullan pinnalle, jotka pian koulin omiin ruukkuihinsa.



TARHAORVOKKI SVEITSILÄINEN JÄTTILÄINEN on itämässä jauheliharasiassa kylppärin lattialla. Jostain kumman syystä yksi taimista viime keväänä hyppäsi kannon nokassa kasvavan miljoonakellon kaveriksi - en yhtään tiedä kuinka mutta niin vain kävi. Väri oli keltainen - mikäpäs muu ;D


2019


TOMAATTI LIZZANO  samoin on itämässä parhaillaan. Sitä laitoin yhden kappaleen eli kaksi siementä yhdessä turvenapissa. Se on taudinkestävä kirsikkatomaatti, jonka ajattelin kasvattaa aikaiseksi amppelitomaatiksi.

TOMAATTI OXHEART  on kulttuuriperintö vuodelta 1925. Täysin läpivärjäytynyt malto hedelmässä, ja se on sydämenmuotoinen. Olen joskus kasvatellutkin tätä, ja on jäänyt mieleen hyvänä pikkuisena tomaattikasvina. Tämän kasvatan myös aikaiseksi tomaatiksi toivoen satoa jo huhti- toukokuussa.

KIRSIKKATOMAATTI VENUS  on myös tarkoitus kasvattaa yhtenä aikaisimmista. Korkeus tällä pensastomaatilla on vain 30 cm joten sopii hyvin vaikka amppelissa kasvatettavaksi. Tekee paljon pieniä, makeita, oransseja hedelmiä. Jään odottelemaan niitä :D



PIKKUPETUNIA  KABLOOM WHITE


2018


Tämä on ollut aina melko vaikea kasvatettava jostain syystä, mikä aiheuttaa sen että tätä pitää vaan yrittää kasvatella, ja miettiä mikä menee vikaan. Kasvu on alkupuolella hidasta mutta syksyä kohti mennessä kasvu kiihtyy. Periksi en anna vaan toiveikkaana tilasin uusia siemeniä ja taas uusi yritys!
Tänä vuonna laitoin näitä 8 kappaletta.


Kabloom blue 2018


 PIKKUPETUNIA STRAWBERRY STAR


2018

2018

2018


Tämä on todella kaunis amppelikasvi ja olen saanut siitä hyviä tuloksia joka kerta kun olen sitä kasvatellut eli kolmena vuonna. Tätä laitoin 7 kappaletta myöskin pilleröidyistä siemenistä.

_ _

  
Näin tuli koottua tähän mennessä tammikuussa kasvattamani taimet, ja itämään laitetut tomaatit ja kukkaset. Samalla harjoittelin uuden Applen MacBookin käyttöä. Eiköhän se tästä lähde sujumaan, vaikka alku aina hankalaa, muttei kuitenkaan niin hankalaa että kesken jättäisin :D

Tämmöisiin tunnelmiin ja kuviin nyt tammikuun 2020 alkupuolelta. Toivottelen kaikille viherpeukuille oikein mukavia kukkasten ja vihannesten suunnitteluhetkiä, kylvöjä ja nautinnollista kasvatusta - palaillaan . . Ja muillekin lukijoille oikein ihanaa tammikuun jatkoa!!
-Tuulikki-



13 kommenttia:

  1. Nämä kuvat ja tarinat pistävät kyllä nyt vauhtia kylvöjen aloitukseen, sillä osa siemenistä on vielä hankinnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, vaikka kylvöillä ei olekaan vielä kiire, niin meneehän siinä aikaa ennen kuin tilaukset ovat kotona. Minulla on huono tapa joskus unohtaa jotain tilauksesta, ja sitten teen parin pussin lisätilauksia..

      Poista
  2. Erikoisen kaunisvärisiä nuo Strawberry Blondit! Jokin uusi samettikukkalajikeko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kuinka kauan niitä on ollut saatavilla, mutta itse sain kolme vuotta sitten tutustua lajiin toisen blogin suosituksesta. Aivan ihana lajike, voi olla ettei enää ole paluuta "tavallisiin"..

      Poista
  3. Oi, ihailen taitojasi ja kokemustasi!! Sainkin tästä ajatuksen, että voisin kokeilla tomaatin ruukkulajikkeiden kylvöä muutamalla siemenellä jo tähän tammikuun loppuun, vaikka sitten suurimman osan tomaateista jättäisi myöhemmäksi. Olisi niin ihana päästä herkuttelemaan tomaateilla jo kesän alussa. Kiitos Tuulikki, kaikki neuvot ovat tarpeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan noita kukkien siemeniä ja taimia tullut pyöriteltyä useampi kevät, ja niin tuttua touhua on että on vaarassa muuttua rutiiniksi, ellei ole jo ;D
      Jus noin minäkin teen, kuten suunnittelit eli muutama taimi ennakkoon ja loput myöhemmin. Joskus käy nimittäin niin ettei pääse tomaatteja maistamaan kuin vasta elokuussa, jos on kylmä kesä. Se kun tuppaa olemaan aika lyhytkin vielä.

      Poista
  4. Sain paljon hyviä vinkkejä. Kiitos niistä.
    Tästä postauksesta tuli myös haikea mieli, kun omat kylvöt jäävät pitkälle kevääseen. Jos olisin kotona olisi pakko päästä kokeilemaan jo nyt siementen itävyyttä.
    Kaikkea hyvää tammikuun loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti Kaija. Joitain huomioita tai ideoita on mukavaa laittaa toistenkin iloksi ja hyödyksi.
      Voi, nauti sinä nyt lomastasi - vielä ehtii kylvää keväämmälläkin eli silloin kun aurinko todellakin paistaa.
      Hyvää loman jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Kiitos, Suvi <3 Sitä samaa sinnekin! <3 <3

    VastaaPoista
  6. Olet taas hyvissä ajoin liikkeellä, on varmaan itsekin alettava toistoimiin suunnitelmien kanssa:) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä, joitakin lajeja nyt on vaan laitettava ajoissa. Mukavia kylvöhetkiä sinullekin kun päätät aloittaa!
      Kiitos, mukavaa viikon jatkoa sinnekin!

      Poista
  7. ahkera liisa on minun suosikkejani. Todella kestävä kukkija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, se sopii paikkaan kuin paikkaan. Ei kuitenkaan koko päivän paahteeseen, mutta kyllä se siitäkin toipuu iltasella <3

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!