Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

torstai 7. joulukuuta 2017

Joululahjavinkki


Viime aikoina on ollut postausaiheista pulaa, ja sääkin on ollut niin vaihtelevaa - räntäsadetta/vettä/lunta jne. puhumattakaan auringosta, mikä piileskelee jossain pilvien takana tähän aikaan vuodesta joten pihakuvia ei siten ole tullut otettua, eikä kameraakaan viitsi ulkoiluttaa hämärässä,  räntäsateessa. Lyhtyjä sentään on pihalle laitettu moneenkin kohtaan, ja vähän valosarjoja pensaisiin ja puihin. Ne kyllä piristävät kummasti nyt vuoden pimeimpään aikaan. Jämäkynttilät ovat olleet oivallisia poltettavia ulkolyhdyissä - voivat melko turvallisesti palaa aivan loppuun asti.
Käsityöt ovat sen verran vaiheessa, jotta niistäkään ei postausta synny eikä keskeneräisistä töistä viitsi kuvia ottaa.

Sovimme mieheni kanssa tänäkin jouluna, ettemme toisillemme lahjoja osta mutta nytpä löysimme oikein mieluisan yhteisen lahjan. Niin hyödyllisen jotta emme malttaneet odottaa jouluaattoa. Sanotaan tätä nyt sitten vaikka joulun ajan lahjaksi.
Esittelen nyt  nimittäin paristoilla toimivan kipeiden lihasten kivunpoistajan. Varmasti tämä/tämäntapainen laite on osalle teistä tuttu, ja markkinoilla on varmasti kauan ollut tämmöisiä, mutta itsellä ei ole aikaisempaa kokemusta näistä vempeleistä. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan haluan oman käyttökokemukseni perusteella jakaa tämän asian kaikille blogini lukijoille. Kuvat ja lainaukset valmistajan sivuilta.

Laite kivunlievitykseen
Omron E3 Intense
 
 
Tuotekuvaus kuuluu näin:

Toimintaperiaate:
 sähköisen hermostimulaation tuottaminen, joka auttaa
• estämään kipuviestin
• vapauttamaan endorfiinejä (luonnollisia kivunlievittäjiä)
• parantamaan verenkiertoa (toistuvien sälihassupistusten ja lihasten rentoitumisten seurauksena)

Laite on kivunlievitykseen, joka on tarkoitettu vähentämään ja lievittämään lihas-ja nivelkipuja, jäykkyyttä ja tunnottomuutta selässä, käsivarsissa, jaloissa, olkapäissä ja jalkaterissä kohdistamalla sähköistä hermostimulaatiota iholle kipukohdan lähelle.

Nyt muutaman päivän käyttökokemuksen perusteella olen valmis suosittelemaan tätä kaikille, jotka kärsivät edellä mainituista vaivoista. Hyviä puolia tässä on todella pieni ja näppärä koko, ja käyttökin on helppoa ja vaivatonta. Ja ihmeteltävän tehokas myös on: kun nuo läpyskät (elektrodit) laittaa esim. hartialihaksien kohdalle, hieronta tuntuu aivan siltä kuin ihmiskäsi hieroisi. Se toimii kahdella AAA-koon alkaline-paristolla. Tuotteen arvosteluista luin lisäksi sen että ei ole mikään paristosyöppö. Käyttösuositus 15 minuuttia kerrallaan. Uskon kyllä että tämä on hintansa väärti. (maksaa n.100e)
 Itselle olen saanut tästä jo helpotusta kipeisiin hartioihin, kun unohdun pitkäksi aikaa sohvan uumeniin neulomaan. eikä aina muista venytellä välillä. Suosittelen lämpimästi vaikka pukinkonttiin.

Jos kiinnostuit, linkki tuotteesta löytyy täältä. Itse ostin tämän ihan marketista, apteekista tämä varmasti myöskin löytyy, tai ainakin sen voi tilata sieltä. Jos jollakulla tämmöinen jo on, olisi kiva kuulla käyttökokemuksia.

 
Iloa, lämpöä ja kauniita ajatuksia joulun odotukseen
Tuulikki


6 kommenttia:

  1. Sää on varsin räntäinen ja sateinen täällä meilläkin, vaikka se ei haittaa ollenkaan. Puuhaa on vaikka millä mitalla joulun valmistelussa ja kevään hurman pidättelyssä :D. Vielä vajaa kuukausi pitäisi malttaa siementilausten aloittamisessa, vaikka jo hiukan olen käynyt eri sivuilla kurkkimassa ja fiilistelemässä. Pimeys ei ole lannistanus, päinvastoin! Kanatkin aloittivat jo jonkinlaisen keväthurman - outoa :D.

    Tuota laitetta olen myös katsellut ja mukavaa oli saada käyttökokemuksiasi jo! Mukava joululahjavinkkikin myös. Hartiat ovat aina jumissa - samoin selkä. Löysin hyvän kiropraktikon ja voit vain kuvitella millaista naksuttelua on ollut, eilen vallankin kun laitettiin mamman niskaa uuteen uskoon... :D

    Mukavaa adventin aikaa sinne teille, toivottavasti aurinko edes hiukan pilkistäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, touhua on vaikka millä mitalla ja töissäkin vuoden kiireisin aika. Niinpä, mikäpä estäisi tekemästä siementilauksen vaikka jo nyt - olisihan hypisteltävää ja voisi suunnitella kevään kylvöjä vaikka jo nyt - mikä ettei :)
      Hämmästyin tuon laitteen tehokkuutta, pieni kun on! Siinä ei todellakaan raha mene hukkaan.
      Toivotaan tosiaan parempia säitä, niin ulkoilukin olisi mukavampaa.
      Kiitos sinulle, hyvää adventin aikaa sinnekin.

      Poista
  2. Ihan uusi tuote minulle. Hartiat ovat usein jumissa, hierojasta huolimatta. Käsitöistä johtuu, mutta ne ovat taas hyväksi mielelle 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein käsitöihin uppoutuu niin innolla, ettei muista venytellä välillä. Nyt onkin niin mukava tehdä sisällä käsitöitä, ulkohommissa ehtii olla sitten kesällä :) Mukavaa viikonloppua sinulle Ansu.

      Poista
  3. Kuulostaa oikein hyvältä laitteelta! Välillä on kyllä työpäivien jälkeen paikat pikkuisen jumissa, tuo voisikin olla hyvä:) Kiitos vinkistä ja ihanaa joulun odottelua sinne♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvästä postauksesta <3 tuommoista laitetta tarvitsisi joskus itsekin !

    Tunnelmallista 2. adventtia Sinulle <3

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!