Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Vihdoinkin valmista

Toukokuun loppu ja kesäkuun alku oli niin kauhean kylmä, joten kesäkukkien ja muiden taimien istutus myöhästyi ainakin kahdella viikolla muihin vuosiin verrattuna. Siksi tulikin pienoinen hoppu noiden taimien kanssa, jotta eivät ylikasva tuolla kasvihuoneessa liikaa, ja taimiruukutkin kävivät ahtaiksi. Nytpä sain ahkeroitua kuitenkin kaikki taimet kunnialla maahan ja ulkoruukkuihin.
Kaikki kesäkukat kannoin jo toukokuun alussa kasvihuoneeseen sisätiloista jatkokasvatukseen ja ihan oikeaan luonnonvaloon. Penkit oli kunnostettu tomaatteja ja paprikoita varten valmiiksi sitä ennen, joten kasvatuspurkkien lähdettyä sain istuttaa vihannekset suoraan penkkeihin.

Aloitin aikaisin sunnuntaiaamuna tomaattien istutuksen,  ja kauan en ehtinyt siellä touhuta kun apulaisiakin tuli.

 
"Jaahas - mitäs täältä löytyykään . .
Ensin yleiskatsaus,
sitten voinkin mennä suoraan asiaan. "
 
 
Käytän tänä vuonna luonnonperäistä juuri tomaateille tarkoitettua lannoitetta, joka sekoitetaan istutusmultaan. Se meinasi mennä parempiin suihin, onneksi huomasin ajoissa.
Nuppu taisikin ehtiä vähän maistamaan.
 
 
Tästä mullasta Alli ei kyllä matoja löydä,
mutta ainahan kannattaa yrittää.
 
 
Kasvihuonekurkkua minulla oli kasvatettuna kaksi kappaletta -
toisen istutin kasvariin laastipaljuun, ja toinen meni ulos kurpitsapenkkiin.
(Ainoat ostokseni tänä vuonna - purjon taimet ja kolme yrttiä pääsivät kasvimaalle sekä mansikka-amppeli ja yksi (!)  avomaankurkun taimi kasvariin amppeliin.)
 
 
Paprika California Wonder
 
 
Suippopaprika Marconi Rosso
 
 
Pihvitomaatti,
pienenä näyttää jo aika voimallisesti kasvavan.
 
 
Kirsikkatomaatti Golden Bumble Bee
Tätä kasvattelen ensikertaa,
luulen että on hyvin makea ja mehukas tomaatti.
Siemenpussin kuvassa oikein herkullinen, hehkuvan oranssi väri.
 
 
Marjatomaatti
 
 
Yhden vuoden kokemuksen perusteella tämän versoja kannattaa leikata melko runsaalla kädellä,
koska eihän kukaan kai tarvitse miljoonaa pikkutomaattia . :D
 
 
Gardeners Delight kuuluu makujen parhaimmistoon,
nimensä veroinen tomaatti!
 
 
 
 
Tigerella on myös erittäin hyvän makuinen.
Yksi suosikeistani, mitä täytyy ehdottomasti olla joka vuosi.
Tässä kasvaa laatikossa autotallin sivustalla.
 
 
Heartbreakerin istutin ämpäriin erilleen muista,
 jottei pienikasvuisena jää muiden jalkoihin.
Maku aivan erinomainen.
Pieni mutta niin pirtsakka tomaatti!
 
 
Indigo Rosea kokeilen nyt ensimmäistä kertaa tänä vuonna.
Pitääpä vielä tarkistaa, missä vaiheessa sato on kypsä,
väristä kun ei oikein tiedä.
 
 
Tämä puolalainen Promyk on erittäin aikainen lajike.
Ensimmäiset taimet menetin joten uusintakylvön takia sato vähän myöhästyy, 
muttei haittaa mittään :D
Ensimmäistä kertaa tätäkin nyt kasvattelen.
 
Tästä alkuviikosta on luvattu sateista, ja se onkin juuri oivallisesti ajoitettu,
nyt jos koskaan puutarha tarvitsee vettä. Toivotaan että se vesi tulee hiljaa, tasaisesti ripsuttamalla.
 
Näiden kuvien myötä toivottelen kaikille oikein mukavaa viikkoa
ja
kauniita kesäpäiviä!!
 
Petunia Pink Cascade
 

28 kommenttia:

  1. Ah miten komeat tomaatin ja paprikantaimet. Raakileetkin näyttävät jo tosi isoilta. Mainiot laaduntarkkailijat, jotka tosin ottavat tehtävän ehkä liiankin perusteellisesti.
    Mukavia hetkiä tulevaan viikkoosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä jo kasvateltukin tovi, vaan eivät tykänneet kovin kylmästä toukokuusta. Laaduntarkkailijat ovatkin aina kaikessa mukanan:)
      Kiitos, Kruunu Vuokko - samoin sinulle hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. No on sulla tomaatti arsenaali. Onko paprikat paljon erilaisia kuin kaupasta ostetut. En ole koskaan maistanut itse tuotettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, paprikat ovat aivan mielettömän ihania itse kasvatettuina, mutta satoa ei saa hirveästi yhdestä taimesta joten ei se liene kovin kannnattavaa. Hauska niitä on kuitenkin kasvattaa :)
      Tomskujen kypsymistä odottelen mielenkiinnolla.

      Poista
  3. Ihania nämä sinun apilaisesi!
    On sinulla taimia...

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apulaiset kaikessa mukana, kun kuulevat minun äänen tulevat heti kysymään että mitä asiaa :) Taitavat olla ennemminkin herkkujen perään .. Kiitos, Sirpa

      Poista
  4. Kyllä sinun kelpaa, kun on niin ihanan paljon taimia. Ja vielä noin tehokkaat apulaiset. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onkin huojentunut olo, kun kaikki on istutettu.
      Apulaiset ovat innokkaina tavoittelemassa pullanmuruja, kun istahdan puutarhakeinuun kahvittelemaan :D

      Poista
  5. Komeita taimia sinulla ja hyvästi on jo raakileita tulossa. Hieno petunia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan oodttelen hedelmien kypsymistä että saan maistella minulle uusia lajikkeita.
      Tuo petunia Cascade on kuin ruusu, niin kaunis..
      Kiitos, Puutarhamyyrä

      Poista
  6. On sulla niin maanmainiot puutarha-apulaiset siellä. Minullakin on vielä taimia kasvihuoneessa, maahan ne pitäisi saada kovaa kyytiä. Täällä satelee nyt ja lupaili yön yli kestävää sadetta. Hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onkin mukavaa kun ne pääsivät vihdoin ulos, siellä on paljon kuopsutettava heillekin, jos minullekin :)
      Hyvää teki toissapäiväinen sade, lannoitteetkin pääsivät liukenemaan vihdoin maahan.

      Poista
  7. Kylläpä tomaattisi ovatkin jo pitkällä, kun niissä on jo raakileita. Omat runkotomaattini eivät vielä edes kuki. Minä käytän samankaltaista (ellei samaa) tomaattilannoitetta, mutta en sekoita sitä kasvualustaan, vaan teen varastolannoituksen pariin isompaan kasaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian ne kukkivat sinullakin, kunnaurinko tekee tehtävänsä. Nyt kokeilen ensi kertaa tuota lannoitetta, jotta tomaatit saavat juuri ne ravinteet mitä tarvitsevat. Tomaatinkasvatus on kyllä niin antoisaa ja mielenkiintoista puuhaa..

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Eikös vaan, niitä ei voi verratakaan kaupan tomaatteihin. Vesi kielellä täälläkin odotellaan . .

      Poista
  9. Oijoi, raakileita tomaateissa nyt jo! meillä syödään vielä piiiiitkäään kaupan "herkkuja". Laastipaljuissa meilläkin kyllä kasvavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan syötäisiin jo aikaisia tomaatteja ellei ne Promykit olisi kupsahtaneet, mutta uudet taimet ovat tulossa pikapikaa :)
      Laastipalju on kyllä hyvän kokoinen kasvatusastia.

      Poista
  10. Tomaatit näyttävät upeilta. Kyllä nyt harmittaa, kun en kasvata niitä tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansu. Itse kasvatetut tomaatit ovat kyllä ylivertaisia. Laitat sitten ensi vuonna . .

      Poista
  11. Upeita taimia ja raakileitakin jo noin paljon!
    Ihania kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna <3
      Tuntuu että nyt vasta se oikea kesä alkoi täälläkin.
      Sinullekin oikein kauniita, lämpimiä kesän tuulia toivottelee täältä pohjolasta Tuulikki ☀️

      Poista
  12. Voi että nuo tomaatintaimet on niin houkuttavan näköisiä, että saatan vielä sortua ostamaan itselleni jonkun valmistaimen. Vasta poimittu tomaatti on niin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole varmaan kolmeenkymmeneen vuoteen ostanut tomaatintaimia, joten en osaa sanoa mausta mitään mutta luulen että itse kasvatettu kaupan tomaatti on aivan yhtä hyvää. Osta ihmeessä taimia, jos et ole voinut itse niitä kasvattaa!!

      Poista
  13. Saitpa oivallisia apulaisia, kasvihuoneen väki onkin aikas tuhdin kokoisia ja kunnon lannoituksella ja kastelulla vahvistuvat tuottamaan satoa! Tuo 'Golden bumble bee' on hyvin kaunis tomaatti ja maukas myös!

    Lähtölaskenta kesään meiltä hiukan myöhästyi, mutta onneksi viimein alkoi kaunis kesä! Meillä satoikin oikein kunnolla, sillain sopivasti yli 50 mm kasvun voimaksi!

    Kaunista viikonjatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaattien taimien lannoitus ja hoito jäikin melko olemattomaksi siitä yksinkertaisesta syystä, että ne olivat kasvihuoneessa takimmaisena eikä oikein millään tahtonut ylettää kastelukannulla sinne mutta sen verran pidin huolta että ne ylipäätään hengissä olivat :) anyt ne piristyivät silminnähden kun pääsivät ihka oikeaan multapenkkiin ja aloitan oikean lannoituksen. Maitopurkeissa kun raasut kasvoivat ihan viime metreille saakka.
      Onneksi tipuille ei kelpaa tomaatinnlehdet, joten ne saavtakin ihan rauhassa käydä vaikka kasvihuoneessa. Mutta kyllä minä kuitenkin suurinpiirtein vahdin niitä, missä ne milloinkin "työskentelevät" :D
      Mielenkiinnolla odotellaan täällä uusien lajikkeiden kypsymistä, aina pitää olla joku jännitysmomentti, vaikka pienikin :)
      Todella tervetullutta on ollut viime päivien sade, mutta lisääkin saisi tulla - vaikka yöllä vain :)
      Ihanaa kesäistä viikonloppua sinulle, Saila <3

      Poista
  14. On, tumma kypsänä ja raakana, ja taimi oli myös tumma heti itäneenä mutta sitten se vihertyi. Jännä juttu :)
    Kiitos, ma-te ja mukavaa viiknloppua sinulle!

    VastaaPoista
  15. Sinullapa on kiva blogi....ensi kertaa täällä olen. Mukavaa juhannusviikkoa.

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!