Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 30. elokuuta 2016

Tulikruunu




Tämän vuoden mielenkiintoisin kasvatuskokeilu oli
 tulikruunu (Lantana camara).



Nämä ovat nyt metrin korkuisia, ruukuissa on 3 ja 4 tainta. Keväällä latvoin niitä muutaman kerran, jolloin sain niihin lisää tuuheutta. Luonnossahan tämä taitaa olla pensas., siis ei kasva Suomen oloissa ulkona. Syksymmällä otan nämä tietenkin talvisäilytykseen, toivottavasti säilyvät kevääseen, jolloin aion ottaa niistä latvapistokkaita.


Ensi vuonna kukat ovat todennäköisesti paljon suuremmat.
Nyt ne ovat pikkuriikkisen pieniä. Ruukut olisivat ehkä saaneet olla suurempia taimimäärään nähden, mutta en enää vaihda niitä suurempaan.


Taimia 18.3.2016
Kylvetty helmikuun alussa,
jolloin laitoin 12 siementä itämään,
 lopulta sain niistä seitsemän tainta. Hyvä niin.


Jotain höpinää täällä keväisestä tulikruunun kasvatuksesta, ja kukkasten kasvatuksesta muutenkin, käypä kurkkaamassa :D


11 kommenttia:

  1. Ai sitä voi kasvattaa täällä Suomessakin! Siskoni pihalla Israelissa se kasvaa isona pensaana, oikeastaan puuna ja joka vuosi siskoni leikkoo ja muotoilee sitä pienemmäksi. Sen kukat ovat oranssin ja vaaleanpunaisen sekoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin sitä alkaa kasvattamaan koska ihastuin sen valtavan kauniisiin kukintoihin. Täällä Suomen oloissahan se ei talvehdi, mutta siirrän nuo syksymmällä sitten sisätiloihin talvilepoon ja alan sitten maaliskuulla herättelemään sitä. Olen kyllä optimistinen säilyvyyden suhteen, ja ensi kesänä on sitten - toivottavasti - odotettavissa suurempia kukkia.

      Poista
  2. Vau! Olen aina ymmärtänyt, että tulikruunu olisi jotenkin tosi hankala kasvattaa siemenistä, joten en ole ikinä edes yrittänyt. Hienoa, että onnistuit! Ostin tulikruunu-amppelin tänä kesänä, sellaisia harvemmin näkee, oli pakko poimia se mukaan. Lähinnä perhosten takia sen otin, mutta en ole huomannut että se olisi sen kummemmin houkutellut perhosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se huonohko itämään, mutta minulla oli lämpömatto apuna, se auttaa näiden eksoottisten kasvien idättämisessä. Kukinto ei tuoksu miltään, mutta lehdet - ne tuoksuvat jännän sitruunaiselta niitä liikuteltaessa! Toivottavasti nyt talvisäilytys onnistuu,eikä kasvi säikähdä muuttoa ulkoa sisälle.

      Poista
  3. Upee kukkanen, toivotaan että säilyy ensi talven yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on kukinnoltaan ja myöskin lehdet ovat kauniit ja tuoksuvaiset. Jos kaikki menee nappiin, minulla on ensi kesänä kaksi tulikruunupensasta :)

      Poista
  4. Hieno kukka Odotetaan ensikesää mielenkiintoista seurata miten edistyy kasvi Toivotaan hyvää menestystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, pidetään peukkuja :) Talvisäilöön onkin nyt menossa paljon kukkasia, pelargonioita, verenpisaroita sun muita :) Kiitos Irma 💛

      Poista
  5. loved your flowers and lovely plants

    VastaaPoista
  6. No heh, enhän minä mikään viherpeukalo ole, vaan ikuinen kokeilija - jännä kokeilla kaikenlaisia kasvatuksia ;D Mutta kiitos kohteliaisuudesta kuitenkin, ma-te ❤️ Ja hyvää syyskuuta sinullekin!

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!