Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

perjantai 26. helmikuuta 2016

Hankikylvöjä ja petuniat




Petunia Picobella

                                                             
Hankikylvöjen ideana on se että kylmäkäsittelyn vaativat siemenet kylvetään sisällä, sen jälkeen ne kastellaan ja viedään ulos, peitetään lumella ja annetaan luonnon hoitaa loput. Tietenkin niitä tarkkaillaan koko ajan, ja lisätään lunta päälle niin kauan kuin sitä löytyy, pitkin kevättä. Itse vien ne tähän aikaan vuodesta kylmään kasvihuoneeseen ja siirrän myöhemmin ne sitten taivas-alle astioissaan. Helppoa kuin mikä :)


Laatikoissa on ketoneilikkaa, myskimalvaa, kaunopunahattua ja siperianunikkoa.
 

Ja sitten petunioiden pariin - tänään kylvin kuutta erilaista petuniaa. Muutama laji niistä tulee amppeliin, toiset istutan saviruukkuihin kesällä. Laitan nämä aika ajoissa siksi koska näitä pystyy leikkaamaan kevään edetessä koko ajan jos  kasvavat liian isoiksi, ja ehtii vielä uusintakylvöjäkin tehdä jos joku laji ei lähde itämään. Ja latvapistokkaitakin voi juurruttaa mielin määrin, jos emokasvit ovat kasvaneet hyvin.

*  Milliflora Picobella n. 40 kpl
* WonderWave Purple amppelipetunia,  6 kpl
* Denim Shades amppeli, 5 kpl
* Pikkupetunia Kabloom white amppeliin, 5 kpl
* Pendula sekoitus eri värejä, amppeliin, paljon (!)
* Picobella Mixture, n. 40 kpl

 
Minikokoinen petunia "picobella"  on ollut
jo vuosikausia yksi kesäkukkasuosikkejani.
 
 
Samoin riippapetunia "WonderWave Purple" on kaunis.


Onhan siinä nyppimistä kesäksi. Sininen lajike "Denim Shades" on ns. itsepuhdistuva, joten sen voi sitten kukkien nyppimiskierroksella kesällä ohittaa - toivottavasti ;)


Pikainen katsaus paprikoihin -
 pikkaraisia ovat mutta elinvoimaisia.

Shoppailua

Tähän aikaan vuodesta kaupoilla käydessäni jalat kipittävät oikopäätä markettien puutarhaosastoille: siemenet, mullat, tarvikkeet käydään läpi ja vielä katse harhailee josko jotain uutta olisi kauppaan ilmaantunut.. Minulla ei ole liiemmälti paheita (no irtokarkit tietysti ja sipsit!) eikä vaatteetkaan  oikein kiinnosta tähän aikaan vuodesta - niitä on kaapit pullollaan - joten katson että voin joskus tuhlailla näihin juttuloihin :)


Nämä löytyi rautakaupan puutarhaosastolta

Rootmaster. Vähän oli kalliin puoleinen, mutta oli niin tukevaa muovia että varmaan kestää vuosikausia. Siis hyvä ja tarpeellinen hankinta. Tarkoitus kasvattaa ainakin tuoksuhernettä näissä, mutta sitä ennen voisi kokeilla vaikka mitä :D
Perliitti on hyvä mullan kuohkeuttamisessa, sitä siis pussillinen vaikka entistäkin on jäljellä. Luonnonmukaista juurrutushormonia latvapistokkaiden avuksi.
Lisää taimikylttejä, niitä ei koskaan ole liikaa eikä aina tule laitettua talteen margariinirasioiden kansia joista voisi leikata. Valkoista lobeliaa olen etsinyt melkein kissojen ja koirien kanssa, nyt sitä löytyi! Pari pakettia sitä siis - vai olisiko pitänyt ottaa vielä yksi?  Ja tuikitarpeellisia kukkaruukkujen aluslautasia, sekä suurennuslasi :DD Jaa että miksikö tuo viimeinen? En minä tiedä, tarttui vain käteen ajatuksella, että sillä voisi tarkkailla vaikkapa mahdollisia ötököitä kasveissa. Siis niin tarpeellinen sekin.


Ja sitten vielä tämmöinen juttu:
Kissoille, koiralle ja kanoille kasvatan
koko ajan uutta kauraa naposteltavaksi.
Viikon välein laitan aina uutta tulemaan,
 sitä menee meillä :)

*  *

Nyt sanon heissulivei -
levollista/puuhakasta ja ihanaa viikonloppua
kaikille !!  ❤️
 Tuulikki



14 kommenttia:

  1. Hih, niinhän siinä käy, että aina jotain uutta hankittavaa tulee mieleen. Vaikka kuinka monesti olisi ajatellut, että enää en tarvitse mitään :)
    Minulla myskimalva yllätti ja iti kolmessa päivässä ilman kylmäkäsittelyä, eli juuri kun meinasin laittaa kylvörasian jääkaappiin. Olin tosin pitänyt siemenpussia jääkaapissa kuukauden verran, en tiedä oliko sillä vaikutusta. Toivotan menestyksekkäitä kylvöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus nuo kylvöt yllättävät niinkin päin :) Yleensä taimia on sisällä aivan tarpeeksi jollei liikaakin joten ajattelin että osa joutaisi ulkonakin kasvamaan. Valkoista myskimalvaa olen kasvattanut ennenkin hankikylvönä ja saanut ihan hyviä tuloksia.
      Aina sieltä kaupasta jotain uutta löytää..
      Kiitos, Piparminttu!

      Poista
  2. Paljon mukavampi on eksyä puutarhapuolelle. Siellä on niin houkuttelevia juttuja, ettei tyhjin käsin tahdo pois päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata tyhjin käsin pois lähteä - joskus voi ostaa jotain varastoonkin :) Kiitos kommentista Between <3

      Poista
  3. Siellä on pistetty tuulemaan! Ihania petunioita tulossa ja kaikkea muutakin. Upea väri tuossa suosikkipetuniassasi.
    Siis kaikkihan nuo on tarpeellisia! Itsekin ajattelin, että olis hyvä olla olemassa kunnon suurennuslasi! Sitten ei voi syyttää kun omaa laiskuuttaan jos ötökät pääsee valloilleen, jollei ole muistanut käyttää suurennuslasia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä ajattelin että tänä keväänä laitan ensimmäiset vasta maaliskuussa, mutta kuinkas kävikään :) Jossain vaiheessa viime vuonna julistin taas että lopetan kokonaan, mutta eihän tästä maailman kivoimmasta "oravanpyörästä" niin vain päästetä irti :D
      Niin tuosta suurennuslasista vielä - sillä on kiva myös tarkkailla kasvulehtien ilmestymisiä..
      Kiitos, maatuska <3

      Poista
  4. Sinulla onkin jo paljon kylvettynä. Näistä saat jo kaunista kukkaloistoa kesäksi. Minullakin on samat hommat, mutta ei kyllä vielä noin paljoa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei pitänyt vielä laittaa kuin aikaisin kylvettävät, mutta taas karkasi mopo käsistä. Mutta pian alkaa maaliskuu ja silloin varsinaiset tohinat alkaa :) Kiitos Anneli A <3

      Poista
  5. Jessus sentään, mitkä projektit siellä on meneillään! =D

    Minä olen hieman luopunut esikasvattamisesta. Kun ei kerta kaikkiaan mahdu! Mutta jotainhan aina tarvii laittaa. Eihän sitä muuten pääse fiilikseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu laitoin noita petunioita reilummanpuoleisesti, koska luulen ettei kaikki siemenet idä. Sitten tarvitaan kyllä mieikuvitusta ja virityksiä myöhemmin kun alkaa tulla todellinen tilanahtaus, mutta sehän on jokakeväistä :D Oishan se outoa jos ei yhtään mitään laittaisi, kun on tottunut vai mitä.. Kiitos marketta kommentista <3

      Poista
  6. Samaan suuntaan kaupassa kulkeen yhä useammin myös minun askeleeni, puutarhapuolelle ihan vain äkkiseltään edes katsomaan, harvoin pelkkä katsominen on riittänyt...kaikkea kivaa ja tärkeää löytyy lähes aina!

    Voi miten paljon petunioita! Olen niistä jo hiukan luopunyt paitsi pikkukukkaisista, ihan se nyppimisen takia, viime kesänäkin piti jättää petunia väliin mutta...mutta on Sinulla paljon mukavaa puuhaa, upea paprikan taimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin mielenvirkistystä kun ostaa jotain uutta kokeiltavaksi :)
      Juu se nyppiminen on kaikkein ikävintä ja aikaa vievää. Ja vielä tahmaa kädetkin niin ikävästi. Nuo pikkukukkaiset ovat kuitenkin minusta parhaita, koska ovat aika säänkestäviä. Kiitos Kivipellon Saila <3

      Poista
  7. Ihania ylvöjä olet jo tehnyt. Minä vasta laitoin keijunmekkoa
    Nyt pitäisi jo ruveta muitakin kylvemään. En ole koskaan hankikylvöä tehnyt nyt ajattelin kokeilla kun sinä näin hyvän ohjeen annoit kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla toinen erä keijunmekkoa menossa kun en saa itämään. Onneksi on yksi amppeli säilynyt talven yli, mistä voi ottaa pistokkaita jos ei kylvöt onnistu.
      Kokeile ihmeessä hankikylvöjä - luonto on avuksi siinä puuhassa :)
      Kiitos Irma <3

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!