Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 17. lokakuuta 2017

Lapsuuden puutarhamuistot - haaste


Sain haasteen bloggajaystävältäni Betweeniltä. Kiitos sinulle - haasteet ovat aina kivoja!!
Haasteen luettuani ajattelin ensimmäiseksi, että huh - mitähän minä kirjoittaisin, mistä alkaisin ja tuleekohan siitä kovin pitkä jos en osaa lopettaa  ajoissa. Ajattelin että haastetta ei tietenkään tarvitse toteuttaa heti, vaan ajan kanssa, ja että voin pikkuhiljaa pistää asioita paperille muistiin ja siitä sitten koota olennaisimmat. Tästä aiheesta kun voisi kirjoittaa loputtomiin. Lopulta päädyin kukkamuisteloihin, niitä kertyi jokunen. Muistellessa tuli mieleeni, että voi kunpa olisi siihen aikaan otettu valokuvia ihan tavallisesta arjesta, kuvaaminen kun keskittyi melkein pelkkiin juhliin ja poseerauskuviin. Kuvien onnistuminenkin oli ihan arvoitus - kun filmirulla tuli joskus aikojen päästä täyteen, vietiin se kehitettäväksi ja sitten kuvia katsoessa muisteltiin että missä ja milloin kuvat oli otettu, ja mukana oli aina muutama ylivalottunut tai aivan musta kuva. Eipä ole niitä ongelmia nykyään.

Koska synnyin maanviljelijäperheeseen, niin minulle on maalla asuminen ja luonto erittäin tärkeitä asioita. Siihen aikaan kun vanhempani perustivat oman kodin, joskus 50-luvulla - silloin maa käytettiin tarkasti hyötyviljelyyn. Kukat ja muut koristekasvit tulivat vasta sen jälkeen. Kyllähän sen ymmärtää kun melko lailla omavaraistalouksissa siihen aikaan elettiin jotta energia meni suurelta osin ruuan hankintaan ja talouden ylläpitoon.


Lyhtykoiso

Omista varhaisimmista lapsuusmuistoista vihannespuolella muistan kasvimaan, perunamaan ja mansikkamaan. Meidät lapset pistettiin kasvimaata kitkemään heti kun kynnelle kykenimme, ja muistan kuinka vastenmielistä puuhaa se oli. Ja nyt se on mieluisimpia tekemisiä puutarhassa! On se kumma juttu ;D
 Sen muistan myös kuinka julmetun pitkiä perunapenkit olivat, melkein silmänkantamattomiin (siis lapsen perspektiivistä katsoen) mutta onneksi sentään ei kuokalla ainakaan minun lapsuudessani enää niitä kaivettu, vaan oli perunannostokone. Voi olla, että lapsuudesta on jäänne, että minua ei hirveästi vieläkään kiinnosta perunanviljely, vaan se on miehen aluetta.
Mansikkamaalla ei siihen aikaan käytetty katteena kuin korkeintaan olkea tai pehkua, mustasta mansikkamuovista ei ollut tietoakaan joten sen arvaa kuinka työläs hoidettava se oli. Mansikkamaidon maku on suussani vielä yhä - niin hyvää se oli! Ja sitä syötiin mansikka-aikaan usein.



Varhaisin kukkaismuisto on se, että ihmettelin kuistin ikkunoissa kiemurtelevaa elämänlankaa (Ipomoea purpurea) ja sen suunnattoman kaunista sinipunaista kukkaa. Vieläkin näen silmissäni sen kauneuden.. Jotenkin tuntuu että se olisi kukkinut aikaisin keväällä, mutta muisti taitaa tehdä tepposen - onhan siitä jo - huh- lähes viisikymmentä vuotta aikaa.



Lapsuuskotini omenapuu 2015


Omenapuita meillä oli myös, ja muistan vieläkin kaikkien puiden omenoiden maut selvästi. Puissa myös kiipeiltiin ahkerasti. Meillä sisaruksilla oli kaikilla omat nimikkopuumme, valinta oli tietysti tehty omenalajikkeen maun mukaan. Vieläkin joskus käydessämme, kertaamme mitkä puut ovat kenenkin suosikkeja. Hengissä ovat vielä kaikki, paitsi omani.


 
 
Juhannusruusu kasvoi kuistin nurkassa, ja sen kukat tuoksuivat aivan ihmeellisen ihanalta, kuten tietysti vieläkin :) Ja se keräsi kaikenmaailman pörriäisiä, niitäkin muistan ihmetelleeni.




Suopayrtti, jota sanottiin saippuakukaksi.
Sen vaaleanpunaisen värin muistan myös elävästi, sitä on minullakin omassa kodissani kasvamassa. Sitä kasvoi kuistin vieressä juhannusruusun vieressä talon seinustalla. Siellä sitä on yhä.


Tiikerililja
Saunan seinustalla kasvoi tiikerililjaa, muistan ihmetelleeni sen varressa olevia pieniä mustia pallukoita, mitä ihmeitä ne oikein oli.. No, joskus myöhemmin sekin selvisi :D Tallessa vielä sekin, mutta on muuttanut paikkaa.


Toukokuussa 2017

Pihasyreeni, lila
Tästä puusta minulla on erityisen hauskat muistot. Nimittäin kun leikittiin kauppaa, niiden lehdet toimivat setelirahana. Syreeni kuuluu suomalaiseen maalaismaisemaan olennaisena osana, ja sen tuoksu - ahh ..



Toukokuu 2017
 
Ukonhattu
Tämä terhakka, komea kasvi oli myös todella kauniin värinen kukkiessaan, taisi olla valkoisen leimukukan kanssa samassa ryhmässä. Tiedettiin että sen kukinto on myrkyllinen, joten se jätettiin rauhaan.

Rusopajuangervo
 

Rusopajuangervo oli maanpeittokasvina, tai ainakin aidanteena joissain pihan reunoilla. Sen kukintoa pidettiin jäätelötötterönä leikeissä.


Kultapallo


Kultapallon myös muistan, tai oikeastaan ne tukinarut jotka äitini aina viritteli sen ympärille - ne jäivät ennemminkin mieleen. Sama ongelma jatkuu myös minulla, milloinhan oppisi laittamaan tuet ajoissa?
Näitä kukkia otettiin aina maljakkoon pyhäksi.


Näiden kaikkien edellä lueteltujen kasvien jälkeläisiä on minullakin kasvamassa omassa puutarhassani, ja kuvat niistä ovat minun omasta puutarhastani tältä kesältä. Muut kuvat ovat mummolasta - lapsuudenkodistani, otettuja.

Vielä yhden kukan muistan, minkä kukinto oli aivan mahtava. Nimittäin pioni. Muistan kuinka olin menossa naapurissa asuvan ystäväni syntymäpäiville, eikä minulla ollut lahjaa. Äitini sitten katkaisi omasta pionistaan kaikkein suurimman kukan, ja sen vein sitten lahjaksi. Sen kukka oli aivan valtava!

Tämmöinen oli minun postaukseni lapsuuskotini puutarhamuistoista, koskien lähinnä kukkia. Lapsuuskotini sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä, joten siellä tulee usein käytyä muistelemassa "vanhoja" aikoja. Äitini viljelee siellä vielä pientä määrää mansikoita, perunaa ja onpa siellä myös pikkuinen kasvimaa.


Haastan mukaan seuraavat bloggaajat

Nilan Lappalainen etelässä - blogista
Ansun Tuuli annikantuvassa - blogista sekä
Keijunkukkasen


Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Kirjoita blogipostaus lapsuutesi puutarhamuistoista. Kerro kirjoituksessa kuka sinut haastoi ja haasta kolme tai useampi bloggaaja mukaan muistelemaan.

Ethän ota haastetta kiviriippana, vaan vapaaehtoisena asiana, jonka voit toteuttaa itsellesi sopivana ajankohtana tai olla toteuttamatta laisinkaan.
 

20 kommenttia:

  1. Uumoilit haasteesta tulevan moniosainen. Hyvin se olisi sarjatuotantonakin kelvannut, vaan kauniisti toteutit näinkin.
    Totta, että kuvia entisistä ajoista on vaikea löytää. Kuvattiin häitä, hautajaisia ja pieniä lapsia, mutta harvemmin pihamaata tai kukkia. Filmi oli kallista, eikä kameroita niin paljon kuin nykyisin. Vanhemmillani ei ollut kameraa ja vielä nuorena aikuisenakin kuvasin filmiaikaan enemmän ihmisiä, kuin vaikkapa ympäristöä.
    Sinä olet saanut viherpeukalon synnyinlahjana. Sen jokainen blogiasi seuraava on varmaan jo huomannut. Hienoa, että myös moni lapsuudenkodin kasvi löytyy pihastasi. Jänniä nuo leikit, joihin jokin kasvi tai kasvit liittyvät olennaisena osana. Lapsena mielikuvituksella ei ole rajoja.
    Äitisi rakkaus sinuun välittyy tuosta pionitarinasta. Hän oli valmis antamaan kauneimman kukkasensa, jotta sinulla on vietävää syntymäpäiväsankarille. Ihana juttu.
    Kiitos, että otit haasteen vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus aina kaikenlaista muistuu mieleen, mutta tuossa taisi olla ainakin kukkasten osalta tärkeimmät, mutta mikäpä estää joskus jatkamasta :)
      Kamera oli minunkin lapsuudessani, jos ei harvinaisuus mutta ainakin niin arvokas kapistus jotta mitään "turhanpäiväisyyksiä" ei kuvailtu.
      Nämä viherjutut tosiaan on perua lapsuudesta, ja vaikka mitään asioita ei pitäisi pitää itsestäänselvyyksinä, niin sitä se juuri minun kohdalla on..
      Lapsena leikit liittyivät suurelta osin pihaan ja luontoon, ihmekös se kun luonto alkoi ihan kotirappusilta, maaseudulla kun oltiin.
      Kiitos sinulle mukavasta kommentista, Between. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Muistelosi avautui kuin kuvakirja!!!Haaste lähti liikkeelle kun Puutarhurin Maja luki toisen -Mummukan jutustelua-blogini- Litukan siirtolapuutarhan muistoja 50-luvulta. Muistoistasi näkyy selvästi, että pihaleikeillä kukkien ja kasvien kanssa on ollut suuri merkitys ja olet hienosti ne nostanut esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä muistoja aina pulpahtaa mieleen harva se päivä, mutta harmi kun valokuvia ei pahemmin ole.
      Pitääpä jäljittää tuo haasteen alku, jännää..
      Kiitos, AnneliPunneli ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kiitos sinulle haasteesta otan sen mielelläni vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä - jään odottelemaan mielenkiinnolla..

      Poista
  4. Oi miten ihana postaus, niin kivoja muistoja!♥ kauniiden kuvien kera! Tuo mansikkamaito on kyllä herkkua ja juhannusruusunkin tuoksu tuli melkein nenään lukiessa:) Mukavaa alkanutta syksyistä viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että muistoissa aina oli kesä ;) Ja mansikkamaito :)
      Varmaan kaikilla maalla asuneilla on samantyyppisiä muistoja.
      Kiitos, mukavaa viikonloppua sinulle Päden paja <3

      Poista
  5. Kaunis postaus kuten tuossa edelläkin kirjoitettiin.Ihanat muistot.Kiitos ja kivaa syksyistä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, RaijaAnnikki - kivaa viikonloppua!

      Poista
  6. Mielenkiintoista oli lukea postaustasi.
    Osa kukista oli minunkin lapsuudessani, perunoita viljeltiin vaikka asuimme ns. kaupungin lähiössä.
    Oli ns. normi hyötykasvimaa, ne olivat tärkeitä silloin. Samoin marjapensaat.

    VastaaPoista
  7. Ihanat muistelut ja muistot joita oli tosi mielenkiintoista lukea.
    Niin, perunapenkit tosiaan tuntuivat lapsena tooosiii pitkiltä ja mieluummin olisi ollut niin sanotusti vaikka "haravan vartena", kuin rikkaruohoja kitkemässä.

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana muistelo, oli kiva lukea tätä. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Tuulikki! Otan haasteen ilolla vastaan.

    VastaaPoista
  10. Ihania muistoja! Paljon on teillä ollutkin erilaisia kukkia ja mikä parasta, nyt samaiset lajit koristavat omaa pihaasi.

    VastaaPoista
  11. Ihana muistelo lapsuudesta, oli kiva lukea sitä. Kauniit olivat myös kuvat Kiitos :)

    VastaaPoista
  12. Onpa kivoja muistoja. <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Mukavia muistoja lapsuuvesta. Porkkanapenkit tuntuivat tos pitkiltä. Nyt kitkeminen on ihan mukavoo puuhoo. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  14. Kiitos haasteesta! Ihania muistoja sinulla. Valtava pioninkukka kuulostaa sangen mainiolta lahjalta. :)

    VastaaPoista
  15. Lapsuuden muistot ovat niitä parhaita muistoja <3 SUVI

    https://elamaanijaelamyksiani.blogspot.fi

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!