Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

torstai 30. huhtikuuta 2020

Hyvää Vappua!





Pääskyt palaa toukokuussa,
käkikin jo kukkuu puussa,
tuomenkukka kotiin tuodaan.
Kirjat kaappiin, onget esille,
tervakylki vene vesille.

Oikein ihanaa vapunaikaa
ja alkavaa toukokuuta!

-Tuulikki-



perjantai 24. huhtikuuta 2020

Petunioita



Olen jättänyt tarkoituksella leikkaamatta joitakin petunia-
lajikkeita ihan vaan nähdäkseni minkälaista kukintaa
on tulossa.
Tulevasta kesästä näyttäisi tulevan
vaaleanpunainen ja vähän myös valkoista,
niin kuin sunnittelinkin.


Kuvauksen jälkeen lähti viimeisetkin kukkavanat ja
taimet saavat rauhassa keskittyä
uusien versojen kasvattamiseen.






Pikkupetunia Crave Strawberry Star saa tästedes olla
rauhassa saksimisiltani.



Kelloköynnökset matkalla kasvihuoneeseen.
Viikon viivähdys pihamökin ulkoeteisessä on paikallaan.
Vapun aikaan olisi tarkoitus kantaa taimet sinne
jos ilmat eivät nyt ihan mahdottomiksi ala.
Ja siltikin, sisätiloissa kun alkaa olla melkoisen ahdasta.


Jotkut taimet siellä jo ovat,
orvokit ja hopealehdet.
Vein yhden hauskannäköisen petunian
 sinne jo tunnustelemaan..

Mukavaa perjantaipäivää ja tulevaa viikonloppua.

- Tuulikki -


lauantai 18. huhtikuuta 2020

Haaste ”Kysymyksiä ja vastauksia”



Tämän haasteen nappasin Kauniimpaa kuin koskaan -blogista, jota kirjoittaa Kristiina. Kiitos sinulle, kun laitoit tämän avoimen haasteen kaikille lukijoillesi.
Tässä minun vastaukseni, reaaliaikaisin kuvin höystettyinä.


Petunia Strawberry Star


1. Millainen oli lapsuudenkotisi?

Maalaistalo jossa oli lehmiä, sikoja, kanoja, koira ja kissoja. Varhaislapsuudessa meillä oli myös lampaita ja hevonen. Kaikkien eläinten hoitoon osallistuin aina hyvin mielelläni.

Hopealehdet muuttivat tänään kasvariin.
 Taimitarkastus ja hyväksyntä.
Orvokit seuraavat perässä,
mikäli nämä säilyvät hengissä.


2. Mitä harrastit lapsena?

Varhaislapsuudessa harrastusmahdollisuudet olivat maalaispaikkakunnalla lähes olemattomat. Siis siinä mielessä kuin niitä nykyisin kutsutaan.  Pelejä ja leikkejä sisarusten ja kylän lasten kanssa kyllä harrastettiin,  ja piirtäminen ja askartelu - se oli niin mieluista! Pyhäkoulu sunnuntai-aamuisin oli myös, se alkoi aina klo 10.00. Pohdin nyt mielessäni oliko sinne meno mieluista, mutta vastaukseksi sain että olihan se ihan ok. Hiihtämisestä ja luistelusta tykkäsin myös kovasti. Aika paljon leikin kyllä yksikseni, mielikuvitusleikkejä. Lapsuudesta on varmaan peräisin tämä lähes täydellinen introverttius ;) Naapurissa asui lähes samanikäinen tyttö, jonka luo usein menin nukke kelkkaan tai maitokärryihin sijoitettuna.


Paprikalla oikea asenne ;)


3. Kaunein kukka?

Hankala kysymys.. ehkä se voisi olla verenpisara tai akileija. Ne ovat luonnon taideteoksia!
Eräältä kantilta ajateltuna se voisi olla itse siemenestä kasvatettu kukka - kauneus perustuu sen arvoon. Kelloköynnöksen kukka tulee ensimmäisenä mieleen. Ostettuna ajattelisin niin, ettei se puhuttele niin paljoa kuin alusta asti itse kasvatettu. Tämmöisen filosofisen vastauksen sain aikaiseksi, eli savolainen vastaus - tottakai!


Isokirjopeippi eli värinokkonen


4. Mikä elementti olet - maa, ilma, tuli vai vesi?

Kaikki jotka minut tuntevat blogini perusteella, tietävät että maa se on ilman muuta. Mitä enemmän on multaa kynsien alla, sen parempi.


Kelloköynnöksiä


5. Oletko optimisti vai pessimisti?

Optimisti. Elämä on opettanut suhteellistamaan asioita. Vaikeuksien selättämisestä on seurannut poikkeuksetta vain hyvää, joten pessimisti ei kannattane olla.


Pikkupetunia Picobella


6. Oletko aamu- vai iltavirkku?

Olen sekä aamu- että iltavirkku. En tarvitse hirveästi unta ja nyt kesän koittaessa pärjään vieläkin vähemmällä ;) Täytyy tunnustaa kylläkin että yhä useammin kyllä tulee illasta fyysinen väsymys, vaikka päässä olisi vaikka minkälaista suunnitelmaa..


Sammareita



7. Milloin ostit jotakin itsellesi ja mitä se oli?

Hm, piti oikein miettiä. Viime viikolla ostin erään bloggaajan tuotetestauksen perusteella hiusnaamion.   Oli ihan napakymppiostos, vaikkei ihan halvimmasta päästä. Nykyisin pyrin ostamaan  vähemmän tavaraa ja enemmän laatua. Ei tule mieleen mitään muuta mitä olisin ostanut tänä vuonna itselleni. Multa ja siemenet eivät taida kuulua tähän kategoriaan.


Ahkeraliisan latvapistokkaita vedessä juurtumassa


8. Lempikaupunki kotimaassa?

Lappeenranta. Todella ihana kesäkaupunki!


Tänäkin vuonna tuli Picobella-sekoituspussista
valtaosa valkoisia.
Yksi punainen kukka auennut, siitä ei kuvaa.


9. Kolme elämäsi kauneinta asiaa?

Oma perhe, koti ja se että saa tehdä omia rakkaita asioita.


Kahden viikon takainen kuva tomaatti Micro Tomista
eli Tompasta


10. Unelmamatka?

En ole oikein koskaan ollut kiinnostunut maailman turuista lomailun merkeissä - (vastaus 2) mutta jos jotain pitäisi vastata, niin tahtoisin käydä Madeiralla. Myös joku muukin  paratiisisaari kuulostaisi ihanalta, mutta ei sinnekään niin kovin kovaa hinkua ole. Ehkäpä joskus, sit kun.





**

Tässä tuli nyt muisteltua omaa lapsuuttaan mukavasti haasteen muodossa, paljastettua omia ei-niin-henkilökohtaisia asioita, kuin päivitettyä omia taimikasvatuskuviakin. Kiva oli haaste ja jos et ole vielä ottanut tätä haastetta vastaan tai muuten on pulaa postausaiheesta, otapa se täältä!

Kivaa kevään jatkoa kaikille lukijoille!




lauantai 11. huhtikuuta 2020

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Maaliskuun taimipäivitys


Hyvää huhtikuun ensimmäistä päivää kaikille!
Taas kului yksi kuukausi kuin hujauksessa, ei oikein ehtinut perässä pysyä. Etenkin nyt koronaviruksen aikaan on ollut enemmän aikaa paneutua näihin taimihommeleihin joten ajan kulua ei tosiaan ole huomannut. Ja mukavahan tänne taimimaailmaan onkin ollut uppoutua, saa ajatukset välillä pois maailman tapahtumista. Itse en kuulu riskiryhmään, eikä karanteeniakaan ole ollut, työssä käyn ihan normaalisti ja yritän suojautua virukselta kaikin mahdollisin tavoin. Toivottavasti kaikki lukijatkin ovat säästyneet siltä taudilta, toivon niin. <3

Tässä tulee pieni katsaus minun taimimaailmaani, eli joitain kasvatuksia nostin esiin lähemmin tarkasteltaviksi. Postaus on kylläkin aika pitkä, uuvuttava ja vähän tylsäkin . . . mutta koittakaa kestää.


Keijunmekko Rhodochiton atrosanquineus

Keijunmekko lähti alkuhankaluuksien jälkeen ihan hyvin kasvamaan.
Kuten aiemmin kerroin, kylvöastia kömmähti näpeistäni alassuin multaämpäriin,
ja siitä sitten yritin pelastaa päällimmäisiä multia takaisin kylvöastiaan.




Samaan aikaan huomasin Olipa kerran puutarha -blogissa siemenarvonnan, jossa voi voittaa itse kerättyjä keijunmekon siemeniä. Kuinka ollakkaan - voitin! Itse olin kylvänyt kaikki viimeiset siemenet itseltä tuohon satsiin, ja olin vähän hädissäni että nytkö keijunmekkojen kasvatus loppuu. Kaupan siemenistä kun en saa onnistumaan millään..  Ilokseni huomasin että kaatuneesta kylvöksestä lähti kuin lähtikin sitten toistakymmentä siementä itämään, ja olinkin ehtinyt saada voitetuistakin siemenistä jo uusia taimia. Nyt näitä minulla on, en yhtään tiedä kuinka monta kappaletta, ja olen istuttanut kolme-neljä aina yhteen ruukkuun. Toivon kuitenkin saavani ensi syksynä jälleen kerättyä näistä taas uusia siemeniä.


Heliotrooppi Heliotropium arborenscens

Tässä kuvassa näkyy hyvin se kuinka paljon vaikuttaa
jos kasvin kasvupisteen leikkaa poikki heti kun sen vaan voi tehdä.



Joitain ylipitkiksi kasvaneita leikkasin vähän myöhemmin.
Minulla oli taka-ajatuksena saada vähän lisäystä . . 



. .  nimittäin latvapistokkaita juurruttamalla.
Heliotrooppi on mitä ihanin perhos- ja kimalaiskasvi,
Tulisipa ensi kesästä yhtä lämmin kun viime kesä oli.


Ahkeraliisa Impatiens walleriana

Omista kasveista kerätyistä siementaimista tuli valtaosaltaan 
vaaleanpuna-, pinkki- sekä vanharoosa - värisiä.
Yksi ainut oli valkoinen.
Värinä valkoinen on puutarhassa niin monikäyttöinen, 
koska se sopii yhteen minkä tahansa muun värin kanssa.

Tunnistinkin sen jo heti varren väristä, ennen kukkimista. Tämänkin annoin kasvaa vähän enemmän pituutta, valikoin kasvupaikan hiukan huonompaan valoon joten sain sen kasvamaan enemmän pituutta kuin leveyttä - vähän niin kuin tarkoituksella. Niistä varsista oli hyvä ottaa vesilasiin latvoja juurtumaan. Joskus ei haittaa vaikka kasvi kasvaa liikaa pituutta - sen voi hyödyntää esimerkiksi näin.



Emotaimen jätin kasvamaan,
eikä aikaakaan kun siitä tulee taas sen kokoinen
että siitä voisi ottaa pistokkaita.
Tämä tämmöinen touhu voisi jatkua loputtomiin, 
jos ei tulisi syksy vastaan ;D



On sanottu että pistokkasta pitäisi nyppäistä kukat ja nuput pois
koska se verottaa kasvin juurtumista.
Ainakaan tässä tapauksessa se ei pidä ollenkaan paikkaansa.





Tämä vaaleanpunakukkainen ahkeraliisa teki vesijuuret
noin viikossa.


Pikkupetunia Picobella Petunia Milliflora

Jokavuotinen suosikkikukkani petunia Picobella kasvun hurmassa.
Laitoin siemenet multiin 20.2.
Tässä värisekoitus, josta toivon saavani ihanaa 
vaaleanpunakukkaista väriä mahdollisimman monta kappaletta.




Hyvin pontevasti ne lähtivätkin kasvuun.



Muita petunialajikkeita ovat Ingrid, Flambe Cascade,
Sophistica Lime Bicolor, Cascade Orchid mist ja Strawberry Star
jotka ovat tässä sijoitettuna mm. paprikoiden juurelle, toistaiseksi.
Vaihtelen paikkoja silloin tällöin,
kun huomaan jonkun kasvin jäävän toisen varjoon.


Paprika Capsicum annuum




Paprikat laitoin heti vuoden alussa kasvamaan.
 Yleensä laitan paprikat aikaisista lajikkeista,
joten tällä kasvuvauhdilla niissä voisi olla jo raakileita.
Nämä ovat kuitenkin tuntemattomasta lajikkeesta, (syöntipaprika kaupan tiskiltä)
joten olen kuitenkin ihan tyytyväinen edes kukintaan tähän 
aikaan keväästä. 
Kaksi alempaa kuvaa lisätty 3.4
joissa näkyy juurten kasvu.
Eli suurempiin ruukkuihin mielisivät he . .





Lumihiutale Sutera cordata

Saksia tarvitsi nämä lumihiutaleet,
jo toisen kerran tänä keväänä.
Joitain versoja otin ensimmäisellä leikkauskerralla 
vesilasiin juurtumaan ja nyt nekin
kasvavat samanlaisissa taimiruukuissa muiden kanssa.




Minitomaatti Micro Tom Solanum lycopersicum

Nämä tammikuussa kasvamaan laitetut tomaatit voivat hyvin,
raakileitakin on ilmestynyt ja nyt vain odotellaan
niiden koon kasvamista ja punertumista syömäkelpoisiksi.
Kärsivällisyyttä tarvitaan tämänkin kasvatuksessa, tietty ;D





Kaikki kasvatukset eivät lunnollisestikaan mahdu yhden ikkunan eteen, 
joten tämän ja monen muunkin on odotettava vielä
kuukauden päivät, jolloin pääsevät keinovalosta luonnonvaloon.

Silloin varmasti jo varsinaiset tomaatit (jotka kylvin 12.2. ja jotka koulin sunnuntaina) kukkivat. 
Näitä aikaisia (Micro Tom, Venus , Oxheart ja Lizzano) on 7 kpl ja muita kolmisenkymmentä.
Tuli laitettua liikaa vähän puolivahingossa, vähempikin olisi riittänyt mutta kun niitä lajeja oli tarjolla niin paljon. Totta puhuen en itsekään tiedä taimien oikeata määrää, koska joidenkin kohdalla jouduin tekemään  uusintakylvöjä määrien vaihdellessa suunnitellusta ja nyt on kolmea eri kokoa kasvamassa vähän siellä sun täällä. Ehkä tomaattien määrä selvinnee joku päivä ..



Hopeavillakko Senecio cineraria


Joskus sitä harmittelee joidenkin taimien kohdalla sitä,
että ne tuntuvat kasvavan liian hitaasti.
Tämä hopealehti (hopeavillakko)
yllätti tänä vuonna minut täysin,
lähtikin kasvamaan oikein vauhdilla.
Yleensä en tahdo saada näitä edes itämään oikein millään.
Nyt ne tarvitsisivat jo kipeästi lisätilaa kasvaessaan leveyssuuntaan.

Varuiksi kylvin näitä heti tammikuussa, koska tiesin näiden olevan hyvin, hyvin hidaskasvuisia heti alussa. Nämä itivätkin hyvin, ja lähtivät kuukauden kasvatuksen jälkeen kasvamaan vähän liiankin reippaasti. En ole näitä koskaan ennen leikannut mutta nyt tuntui että jotakin näille olisi tehtävä, koska toukokuun loppuun mennessä nämä tarvitsevat varmaan ainakin neliön tilan, jota suinkaan minulla ei ole niille tarjota. Näitä on 32 kappaletta. 
 Leikkasin siis kokeeksi latvat poikki 15 taimelta ja jään seuraamaan tilannetta, josko ne alkaisivat tekemään sivuhaaroja. Luulen että se ei tämän kasvin kanssa ole välttämätöntä koska se haaroittuu luontaisesti muutenkin. Jos olisin tiennyt että ne tänä vuonna tahtovat kasvaa rutkasti, olisin kylvänyt ne muutamaa viikkoa myöhemmin. Tämmöiset yllätykset ovat kivoja, mutta haastavia.


Hopeaputous Dichondra argentea

Kovin on onnettoman näköinen tämä yksi ja ainut hopeaputous.
Tämän kasvutapa on aika mainio,
siksi sen kasvua on erityisen hauska seurata!

Kylvin koko pussin ja yhden taimen sain. Tämmöisen asian kohdalla ajattelen aina että jos saan yhdenkin taimen pussillisesta siemeniä itämään, on siemenpussin hinta hankittu.  Muistaakseni siemeniä ei ollut kovin montaa pussissa, ja olivat lisäksi melko kalliita. Syksyllä olin aikeissa talvehdittaa muutaman kasvin mutta se asia sitten unohtui. Olen joka tapauksessa ihan tyytyväinen tähän yhteenkin, mutta mietin mihin tämän ainokaisen sitten istutan ;D


Pikkupetunia, miljoonakello  Crave Strawberry Star
Million Bells


Tässä minipetunia Crave Strawberry Star.
Lupaavalta näyttää.
Ihan mielettömän kaunis kasvi!
Tästä kuvia täällä!!


Kelloköynnös Cobaea Scandens

Kelloköynnös on aloittanut vaeltamisen . . 



. . kärhöt takertuvat mielellään milloin mihinkin
lähimpään kasviin . . 



. . tässä ne ovat kulkemassa kohti tomaatteja -
ellei emäntä toisin määrää ;D



Metrin välimatka olisi näille suotava,
mutta pian on aika keksiä jotain muuta näiden
kurissa pitämiseksi.
Muutamia latvoja olen ottanut juurrutukseen, 
mutta nyt saavat rauhassa kasvaa -
kukinnan toivossa.



Otin muutaman kasvin kuvattavaksi tuolta
viidakosta, mikä näyttää kuvassa olevan yhtä vihreää massaa
eikä siitä ota minkäänlaista tolkkua mitä siellä on.



Alaspäin käännetyn varren ylimmästä lehtihangasta
 lähtee uusi verso suoraan ylös.
Mainiota toimintaa!!



Kaksi kertaa ylhäältä alas käännetty varsi
tekee taimesta tuuheamman näköisen.
Vielä en tarvitse pituutta kasville, 
vaan sen aika on vähän ennen ulos istutusta
eli .. uups.. kahden kuukauden päästä.
Mitenhän tässä käy..
Kahdeksantoista tämän kokoista kasvia
tekee kasvatustilastani viidakon.


Hopealiisukka Plectranthus argentatus




Otin latvapistokkaita talvehtimassa olleesta
hopealiisukasta.
Ylemmässä kuvassa leikkasin juurtuneista latvat poikki.
Tämä on ahkeraliisan kanssa loputon kasvi -
leikkaat aina liian pitkät kasvit lyhyeksi ja
saat aina uusia ;D
Ja niin - tämä on mitä mainioin taustakasvi
ahkeraliisalle.


Pasuunakukka Brugmansia

Ja hei - pakko näyttää tämä tässä yhteydessä 😍
Pasuunakukan latvapistokas teki näin 
komeat juuret.
Kuva otettu parisen viikkoa sitten.



Eilen kylvin riippalobeliat,
18 kappaletta sinisiä ja saman verran valkoisia.
Taimiryppäiden kasvaessa jaan jokaisen potin vielä kahtia 
toukokuussa, jolloin nämä ovatkin jo kasvihuoneessa
jatkokasvatuksessa ja tilaakin on enemmän.




Siemenet ovat pikkuriikkisiä, joten
pieni hyppysellinen kutakin taimipottia kohden riittää.
Siemenpusin ohjeessa neuvotaan kylvämään 20 siementä
jokaiseen ryppääseen, mutta se on aivan mahdoton tehtävä.





Lopuksi taas muutama kuva kukasta
jonka nimeä ei tarvitse tässä blogissa varmaan edes mainitakaan ;D

Tässä olivat tämänkertaiset taimikuulumiset joistain kasvatuksista.
Tein tätä postausta reilun viikon verran, joten kuvat eivät ole ihan justiinsa otettuja.

Oikein hyvää jatkoa kaikille lukijoille - pysykää terveinä!!

-Tuulikki-