Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä
kun aloitin kasvattamaan kesäkukat itse.
Nyt on hyvä ajankohta pysähtyä miettimään
menneitä vuosikymmeniä asian tiimoilta
- ja muutakin höpinää on tiedossa.
Jotkut tähän laittamista kuvista ovat siltä ajalta, kun tietokonetta sen paremmin kuin digikameraakaan ei ollut vaan ne kuvat on nyt skannattu paperikuvista, joten huonolaatuisia ovat, suttuisia. Kuinka moni edes muistaakaan, miten tavallisella kameralla otettaessa olisi pitänyt pystyä saamaan ”hyvä kuva” kerralla, eikä kuvan laatua pystynyt tarkastamaan mitenkään - tuli mikä tuli. Ja sen sai nähtäväkseen aikaisintaan parin viikon päästä kun kuvat haki valokuvaamosta, minulle tosin posti toi ne kotiin. Muistan kuinka joka lähetyksessä oli ainakin yksi kokonaan musta kuva. Eipä silloin osannut aavistaakaan kuinka helppoa kuvaus tulee tulevaisuudessa olemaan..
 |
| Talon ulkoseinien pystytys 1988 |
 |
| ~1994 |
Vuonna 1989 aloitimme raivata pihaa umpimetsästä omakotitalomme valmistuttua edellisenä vuonna. Alkuvuosina varsinaisia kukkapenkkejä ei vielä tehty tietenkään vaan kukkaset olivat erilaisissa astioissa ja laatikoissa.
 |
| Vuosina 1991 - 2006 toin taimet sisältä tänne alakasvihuoneeseen jatkamaan kasvua. |
 |
Koska talomme sijaitsee koivikossa, alapihan kasvimaa alkoi jäädä koivujen varjoon ja rakensimme 1997 yläpihalle kasvimaan, ja sinne on ainoaan kohtaan tontillamme tuotu muuta kuin pussimultaa. (Nurmikon mullan kärräsimme kottikärryjen kanssa käsin koivujen välistä metsästä - kovaa hommaa oli...) Kellari valmistui samana vuonna, rinteeseen.
 |
| 1997 |
 |
| 1997 |
 |
| 2018 |
 |
| 2019 |
Uusi kasvihuone rakennettiin muutamia vuosia myöhemmin, v. 2006, yläpihalle kasvimaan viereen melkein kellarin päälle. Nyt siellä ei ole koivut varjostamassa, ja kaikki kasvit saavat toivomaansa valoa. Muutamia pihlajia siellä kuitenkin on varjostamassa keskipäivän paahteelta.
 |
| Perhosniitty, jonka läpi kulkee kaksi polkua - toinen kasvimaalle ja -huoneeseen, toinen polku vie pihamökin pihapiiriin. |
 |
| 2015, esikasvatetut taimet tuotu tänne vielä vähäksi aikaa jatkokasvatukseen. |
Tomaatit ja paprikat ova viihtyneet täällä aina hyvin!
Laatikkopuutarhaa on rakennettu tänne kolme vuotta.
Jatkuu vielä..
 |
| Talvella 2019 |
 |
| Syksyllä 2019 |
Yläpihan mummonmökki on ollut käytösssämme
nyt kymmenen vuotta -
siellä esikasvattelen taimet
ja talvetan pelargonit sun muut.
Kanoillakin on täällä oma talvipaikkansa,
takaosassa taloa.
 |
| Kanatarha mökin pihapiirissä |
 |
| Sinitähtönen 3.4.2018 |
 |
| Samettikukka 3.4.2018 |
 |
| Heliotrooppi 3.4.2018 |
 |
| Samettikukkien koulintaa 3.4.2018 |
 |
| Pienet ahkeraliisan taimet 22.1.2017 |
 |
| Petunia 28.3.2018 |
 |
| 11.3.2018 |
 |
| Siemenestä kasvatettu ahkeraliisan taimi 17.2.2018 |
 |
| Petunia deep purple maaliskuu 2015 |
 |
| Petunia Kabloom 2.4.2017 |
 |
| Nukenkaulus 12.4.2016 |
 | ||
Paprikan koulintaa 22.1.2017
|
 |
| Pääsiäiskori |
 |
| Huovinkukka 2015 |
Näiden kuvien jälkeen ajattelin laittaa vähän juttua noista kukkien siemenkasvatuksista. Alla kukista ihanin, itse siemenestä kasvatettu vaahtera-aulio. Tässä ehkä se perimmäinen syy, miksi yleensä haluan kasvattaa kaiken kukkivan (ja jotkut syötävät) itse :
No ne on vaan niin ihania!
Lisäksi aivan erityisiä!
Ne antavat haastetta -
saa miettiä, pohtia, tuumailla..
hakea tietoa, opiskella,
muistella, maistella ja haistella :DD
Lisäksi mikään ei ole itsestään selvää,
vaan joskus voi vaikkapa vaan kyllästyä
johonkin kasviin tai väriin.
Meillä on alusta asti ollut selvää se, etteivät kaikki kasvit menesty samalla tavalla koko tontilla, vaan korkeuserojen takia on pitänyt miettiä valon ja varjon kasvit, kuivan maan kasvit ja kasvimaakin kasteluineen erikseen. Kasteluveden järjestäminen eri paikkoihin on pitänyt miettiä niin, että vesipiste olisi mahdollisimman lähellä. Vesipisteitä on pihallamme neljä. Pihamme koostuu neljästä eri tasosta, joten korkeuseroa on jonkin verran ja kastelun tarve yläpihalla tietysti kaikkein suurin.
Muistan, mitkä kukat olivat viimeiset kaupasta tuodut. Mies toi eräänä kauniina toukokuisena päivänä laatikollisen orvokkeja - oli ollut eräällä puutarhalla työkeikalla. Muistan tuon päivän kuin eilisen, jotenkin se on vaan jäänyt mieleen. Sen jälkeen tuumin, kuinka kalliita ne kaupasta ostettaessa olisivat olleet ja pystyisin varmasti itsekin niitä kasvattamaan, intoa ja mielenkiintoa kun oli!
Jostain tuommoisesta ajatuksesta kaikki siis lähti. Olen kyllä aina ollut muutenkin kiinnostunut kaikenlaisesta itsekasvatuksesta, mikä sitten toteutuikin kun saimme haaveilemamme oman kodin ja oman puutarhan. Sitä ennen kasvatin porkkanani, purjoni ja punajuureni lapsuuskodin kasvimaalla. Muistan kun äiti joskus syksyllä soitti, että tulehan pian korjaamaan porkkanasi ylös maasta - myyrät ovat liikkeellä! Sieltäkin saatu sato on kirjattu tuohon isoon mustaan kansioon.
Kurkkasin muistiinpanoja tuosta mustasta kansiosta vuodelta 1997 - wau!
Lapsuuskotini kasvimaalta saatua satoa:
porkkanoita 7 leipomolaatikollista, punajuuria 2 pyykkikorillista, sipulia 1 iso pyykkikorillinen, palsternakkaa, purjoja n. 40 kappaletta! Tuollaiseen satoon en omassa puutarhassa ole vielä koskaan yltänyt!
Pahoittelen seuraavien kuvien laatua - en saanut niitä skannattua joten otin kuvan kuvasta.
Olen ollut siitä onnekas, että suuremmilta kasvitaudeilta ja tuhoilta olen välttynyt (Nyt koputan puuta!) . Sisäkukissa on joskus ollut kilpikirvoja, josta syystä olen tullut varovaiseksi, melkein liiankin, ja varsinkin kun kasvatukset ovat melkein kiinni toisissaan. Käytän kasvatuksissa aina puhtaita astioita, ja kylvö- ja taimimullat ostan aina pusseissa tai säkeissä. En siis tee mitään sekoituksia pihan mullasta näihin sisäkasvatuksiin. Joissain tapauksissa on ollut aiheellista ottaa suurennuslasi käyttöön, ja tarvittaessa eristää tai hävittää kasvi kokonaan jos epäilee jotain kasvitautia, esim. härmää. Varovaisuus kannattaa ilman muuta.
Tässä lopussa mietin vielä paria kysymystä:
Olenko koskaan ajatellut lopettavani?
Mitä tekisin jos en tekisi tätä?
Kyllä, kukkasten kasvatuksen lopettaminen - tai ainakin vähentäminen - on lähes joka syksy jossain vaiheessa mielessä. Helppoa ja vaivatontahan tämä ei ole missään nimessä. No ehkä alkutalvesta ei ole niin fyysistä, ennemminkin se on sitä ajatustyötä. Multaa saa (haluaa!) kärrätä keväällä kottikärrytolkulla, lapioida kasvihuonetta tyhjäksi, täyttää sitä ja kantaa taimia toukokuussa sisältä sinne tuntitolkulla, kun ei ole kuin kaksi kättä - ja en välttämättä huoli edes ketään kaveriksi koska .. niin miksi? Kai se on sitä, että tää on mun juttu ;D Kitkemisestä puhumattakaan - mutta olen siitäkin hommasta kylläkin aina pitänyt, jos vaan aikaa on. Olen koko työikäni tehnyt suht raskasta fyysistä työtä, joten tämmöinen on tuonut minulle jonkinlaista vastapainoa, palautumista työpäivästä.
Syksyllä kaikkein pahinta (lue: epämukavinta) on pestä ulkoruukkuja jääkylmällä vedellä kädet kohmeessa - silloin sitä ajattelee että voisihan sitä helpommallakin päästä. Mutta annas olla, muutaman kuukauden päästä on aivan toinen ääni kellossa..
♫ Mikä onkaan ihanampaa kuin hoivailla pikkuisia söpöjä taimivauvoja kuin omia laps.. ♫
Toiseen kysymykseen vastaisin että en tosiaankaan tiedä. Mikään muu ei kiinnosta samalla tavalla kuin omien käsien avulla tapahtuva tekeminen, käsityöt mukaanlukien. Rahalla on helppo ostaa kaikenlaista, tavaraa ja muuta mutta kokemus ja tieto on niitä joita ei rahalla saa. Ne täytyy vaan omaksua. Tuolla blogin alalaidassa onkin elämänviisaus, jossa on niin vinha perä, käy kurkkaamassa!
- -
Helmikuussa tulee kuluneeksi 5 vuotta siitä, kun aloitin bloggaajana. Aluksi mietin muutaman vuoden, ennen kun sain aikaiseksi yhtäkään juttua. Mielessäni oli ns. sekablogi jossa voisi olla kirjoituksia, kuvia kaikesta maan ja taivaan väliltä. Jotenkin asiat sitten jossain vaiheessa lipsahti kasvien puolelle, ja sitäpaisi eihän joku aihe tietenkään sulje toista pois eli puutarhablogissa voi oikein hyvin käsitellä muitakin aiheita!
Kiitän kaikkia lukijoitani lähes 5 vuotta kestäneen blogihistorian ajalta, erityisen lämmin kiitos vakkarikommentoijille! Ilman kommentteja tuntuisi varmaan turhauttavalta pitää koko blogia, vaikka tilastoissa kävijämäärät näkyisivätkin. Siksi olen kiitollinen yhdestäkin saamastani kommentista, se osoittaa että tämä ei ole turhaa - bloggailu kun on parhaimmillaan silloin kun se on vastavuoroista. Siis ihminen ihmiselle.
Näitä ajatuksia ja tuntemuksia jaoin nyt teidän kanssanne, laittakaa viestiä tulemaan millaisia ajatuksia se teissä herätti - mukavahan niitä on ottaa vastaan. Kiitos etukäteen, toivottelee Tuulikki.
