Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 20. helmikuuta 2018

Perheenlisäystä




 
Esittelen nyt meidän uudet perheenjäsenet -
alemmassa kuvassa vasemmalta lukien Armi, sitten Anita ja Anneli.
Oikealla Alli - viisi vuotta tulee täyteen toukokuussa jolloin se otettiin meille.
Jouduimme luopumaan Nupusta, joten päätimme nyt hankkia Allille kolme kaveria.
Sisarukset ovat syntyneet lokakuussa, ja ovat aloittaneet muninnan.
Nyt riittää kananmunia ihan omiksi tarpeiksi - ja jää varmaan ylikin.
 
Ikkunasta katsovat auringonlaskua Anita ja Anneli
 Tipujen luonteenpiirteet selviävät ajan kanssa, kunhan ovat kunnolla kotiutuneet.
Tänään nimittäin haimme tipuset uuteen kotiin.
 
 
Alli oli vähän varautunut kun yhtäkkiä tupaan tupsahti kolme kanakaveria -
mutta tutustuminen alkoi ihan pian ja nyt jo kuopsutetaan lattiaakin yhdessä.
Vein tipusille viinirypäleitä silputtuna iltapalaksi - hyvin maistui!
Huomenna ruokalistalla on  ainakin kurkkua ja maissia, ehkä juustoakin.
Huomenna laitan kauraa itämään tipuille, niistä ne tykkää varmasti!
 
Minkälaiset seikkailut näitä kesällä odottaakaan . .
Emännän puutarhassa on paljon kuopsutettavia paikkoja,
 mutta kasvimaalle ei ole menemistä kuin vasta sitten
 kun on viimeinenkin porkkana ja punajuuri nostettu ylös.
 
Uskon että tipuset kotiutuvat meille hyvin,
ja kolmen kuukauden päästä tipulaumahan pääseekin sitten ulos.
Kesä - tule pian!
 
 

39 kommenttia:

  1. Onnea uusille perheenjäsenille! Mikäs siellä on kuopsuttaessa, kun on kaveri ja hyvät herkut 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Nyt on Allilla kolme kaveria :) Salaatinlehti katosi pikkuisiin suihin alta aikayksikön - oli se namia!

      Poista
  2. Ooo...ihania ja hyvät nimet! Olisi ihanaa saada tuoreita kananmunia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt on vain opetettava tiput tunnistamaan nimensä .. ;D
      Tuoreita munia tuli tänään kaksi!

      Poista
  3. Ihanat nimet ja kauniita neitokaisia :) Onnea koko porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pauliina. Minustakin neitokaiset näyttävät niin kauniilta.

      Poista
  4. Onneksi Alli ei jäänyt yksin! Onnea siis perheen lisäyksestä ja makoisia munauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nyt on Allilla seuraa moninverroin! Eiköhän viikonloppuna viimeistään saa munakkaan valmistettua. Tai pannaria, nam !!
      Kiitos, Tita.

      Poista
  5. Kanoja, oi kanoja! ♥♥♥ Kanat ovat aivan ihania, niin äärettömän ihania. Itse jouduin juuri viime syksynä pienentämään eläinlaumaamme kanojen osalta - viemään meidän kanat uuteen kotiin itku kurkussa, kun sain niistä aivan hirveän voimakkaita astmaoireita. Yli vuoden verran kitkuttelin astman kanssa, joka puhkesi 2016, mutta sitten lopulta oli pakko luovuttaa. Onneksi pääsivät tutulle :)

    Mutta on haikea olo, kun tietää kesän tulevan ja ei ole kanoja sipsuttamassa pitkin pihamaata. Sitä niiden iloista kotkottelua, pusikoissa möyrimistä ja mullassa kaivelua oli niin ihana katsella.. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aina tykännyt kanoista, liekö jäänne lapsuudesta kun meillä oli aina kanoja ja sain hakea pesästä munat.
      Harmillisia tuollaiset altistukset, mutta kyllähän se terveys on tärkein. Ihana asia, kun tiput pääsivät tuttuun kotiin, joten voit käydä niitä tervehtimässä. Kanan touhuja kesällä on tosiaankin touhuja mukava katsella, veikeitä otuksia :D Kiitos kommentista Marihantee.

      Poista
  6. Onnea perheenlisäyksen johdosta! Nyt on Allilla taas seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Between. Tipu kun on sellainen laumaeläin, joten yksin ei ole kiva olla.

      Poista
  7. Onnea kovasti perheenlisäyksestä, suloisia tipusia ovat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia.
      Nuo ovat aivan ihania otuksia, kaikki neljä <3

      Poista
  8. Ihana parvi teillä siellä! <3

    VastaaPoista
  9. Odottavat varmaan jo innolla lämpöisiä kelejä, niinkuin me muutkin. Tuore kauran on varmaan herkkua talven keskellä. Tarkenevatko ollenkaan talviaikaan ulkona ja kuinka lämpösenä kanala pitää pitää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alli tietääkin jo kesän lämmön, mutta uudet tipuset ovat syntyneet myöhäissyksyllä joten yllättyvät varmasti sitten toukokuussa iloisesti :D
      Siellä mistä nuo kolme haettiin, oli mahdollisuus ulkoiluun mutta eipä näkynyt aitauksessa jalan jälkiä. Eiköhän sitten lämpimillä keleillä ilmesty ..
      Kanalassa riittäisi +6 asteen lämpötila mutta meillä on 12, ainakin nyt aluksi.
      Laitoin kauraa kasvamaan taas kissoile ja koiralle, ja tipuille.
      Tiput tekevät hetkessä selvää ruukullisesta versoja joten sitä pitää olla jatkuvasti kasvamassa.

      Poista
    2. Ok, ehkä sitten joskus tulevaisuudessa harkitsen itsekin kanoja. Meillä kissat ei osaa arvostaa kauraa, lähinnä leikkivät sillä tai nukkuivat sen päällä kun koitin tarjota :D

      Poista
  10. No on siellä nyt tipusia ja myöhemmin kananmunia tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nyt oli jo munia tänään kun kävin töiden jälkeen kanalassa. Noiden neljän tipun munat riittävät yllin kyllin meidän talouteen, nyt kun Allikin taas munii lepokauden jälkeen.

      Poista
  11. Hienon värisiä kanoja, mä tykkään kun eivät ole valkoisia. Kyllä tiput ovat onnellisia kun saavat kuopsuttaa puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin valkoiset tiput eivät oikein innosta, ja kesällä ruskeat tiput ovat huomaamattomampia pihalla petoeläinten varalta. Tilaa kyllä löytyy täältä, ja kana onkin onnellisimmillaan silloin kun saa vapaasti liikkua pihalla.
      Kiitos Tuija kommentista <3

      Poista
  12. Onnea kivasta perheenlisäyksestä! Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu!
      Samoin sinne aurinkoista viikon jatkoa, ja kaunista säätähän onkin luvattu :)

      Poista
  13. Onnea uusista perheenjäsenistä♥ Suloisia ovat! Mukavaa keskiviikko iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Päden paja - mukavaa viikkoa sinulle ❤️

      Poista
  14. Oi, onnea perheenlisäyksestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva Viherrin :) Nyt on sitten seitsemän pientä suuta ruokittavana, siis eläimet kaikkinensa :D

      Poista
  15. Semmosta perheenlisäystä! Ihanaisia kanasia kaikki. Munien suhteen olet jatkossa omavarainen, sekin vielä plussaa mukavien eläinten lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kolmen päivän aikana tullut seitsemän munaa :) Eilen tein munakkaan ruuaksi ~ oli niin makoisaa!

      Poista
  16. Voi mitä kanasia! Onnea ja iloa sekä tipuille että emännälle! :)

    VastaaPoista
  17. Onnea! Surullista että Nupun mainen matka päättyi, mutta onnellisen elon sai viettää kuitenkin. Ihanaa, että Alli sai kavereita. Meillä olisi kolme komeaa kukkoa, poikamiestä vapaana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoista se joskus on, mutta eläimen parasta on ajateltava.
      Vai että poikamiehiä siellä vapaalla jalalla, pitää miettiä.. hih sittenhän saisi pikkusia tipuja lisää pari kertaa vuodessa.. No, ehkä sitten eläkkeellä olisi kyllä ihana pitää kunnon kanatarhaa, se olisi unelma 😁

      Poista
  18. They are really beautiful!
    Lovely photos !
    Happy Sunday !

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!