Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 1. syyskuuta 2015

Syksyilyä ja tipusten kuulumiset

No nyt se on virallisesti syksy, syyskuun eka päivä. Monenlaista touhua on mielessä, ensimmäiset lankauutuudet Novitalta on kotiin kannettu, ja sisustustakin olisi muutettava vähän syksyisemmäksi. Nyt ei enää viehätä heleänvaaleanvihreät verhot olkkarissa eikä kukkatyynyt. Samoin alkaa kyllästyttää keittiön kesäkukka-ikkunaverhot, syksyn värithän ne alkavat hiipiä mieleen..

On aika hakea ryijymatot olohuoneeseen varastosta, samoin käydä kynttilävarastolla (no juu, voihan sitä varastoksikin kutsua ;) josko tarvittaisi uusia.. (Tietenkin tarvitaan!!) Ja vielä ne valosarjat - onkohan yhtään ehjää jäljellä - niillä saa tunnelmaa myös, ja paristoilla toimiviahan voi käyttää rajattomasti ja turvallisesti.

Siitäkin tietää että syksy on tullut, kun sohvannurkka alkaa näyttää kovin houkuttelevalta. Illalla onkin jo aika pimeää, joten ulkoa on tultava sisälle aikaisemmin. Mutta nautitaan nyt näistä ihanista syys-säistä, toivottavasti saadaan pitkä, kaunis syksy :)

 
 
Ensin täytyisi nämä
viime talvena aloitetut ja kesken jääneet
sukkaparit neuloa valmiiksi, puuh..
 
 
 
Sohvatyynyt olen ommellut itse,
tämän syksyn suosikkivärit ovat luumu ja roosa.


 
Järvimaisema Taipalsaarelta,
kun viikonloppuna kävimme reissussa
sielläpäin, oli ihan mahtavat järvimaisemat!
Vielä ei ole kovin syksyistä luonnossa, hyvä niin..
 

 
Omalta pihalta kuvatut, aikaisin tänä aamuna,
ovat hieman syksyisempiä.
Aamuhetki, paras hetki -
olen melkoinen aamu-kukkuja .  .
 
 
Mutta onhan näitä kesän kukkijoita vielä,
Jackmanii vasta aloittelee kukintaansa.

-  -  -
 
Käydäänpäs sitten kurkkaamassa, mitä Allille ja Nupulle kuuluu,
ja kysytään mitenkä kesä on mennyt..
ja ovatko ne suoriutuneet annetuista tehtävistä kunnialla.
Taitavat olla nyt kasvihuoneessa kylpypuuhissa
- tohtisinko häiritä ?
 
 
"  Ai, jaahas.. noo onhan meillä muutama minuutti aikaa -
mutta ei sitten yhtään enempää.
Meillä on tässä vähän kiirus  .  .
 
 
Jospa minä kertoisin muutamalla sanalla
mitä ollaan tehty.

 
No, alkukesästä päästiin kunnostamaan ja
muokkaamaan emännän kukkapenkkiä.
Tämä se on parasta toimintaa keväisin :)
Kasvimaalle ei sitten päästykään
koko kesänä, kun laittoivat
sen ympärille aidan..
Siitäkin se emäntä taisi täällä jotain höpistä.

 
Sitten syötiin salaa kasvihuonemansikoita ..
 
 
Vähän myöhemmin, syksymmällä
minä livahdin emännän huomaamatta mökkiin.
 Siellähän olisi ollut
tarjolla marjoja suoraan ämpäristä!
Mutta en sitten ehtinytkään
maistaa yhtäkään,
kun minulle tuli äkkiläh..
tai siis katsoin parhaimmaksi siirtyä
takavasemmalle.. . 
 
 
Iltaisin kömmittiin sisätarhaan
- siis ihan vapaaehtoisesti -
koska koko kesä
oli tosi kylmä, varsinkin öisin.
Tässä kuvassa oltiin juuri nukahdettu,
 kun emäntä hyökkäsi kameransa ja salamoidensa
kanssa muka tarkistamaan
 että kaikki on kunnossa,
ja laittamaan kanalan ovet kiinni.
 
 
Joka päivä käytiin alapihalla asti,
yhdessä me aina liikuttiin,
peräkanaa käveltiin,
pyrstöt keikkuen,
 kylmän viileästi
koiratarhan ohi, eikä se Vilpertti
vaivautunut edes haukkumaan!
Nenänpää vaan vähän heilahti.
 
 
Hyvinhän tämäkin kolmas kesä meni meiltä,
kivaa oli, eikä emännän tarvinnut torua
meitä koko kesänä, muistaakseni..
Paitsi taisi se joskus astua  .  . siis paljaalla jalalla  .  . 
johonkin..
Onneksi emme silloin olleet
lähimaillakaan  .  .
 
Ei tämä kesä lopu meidän osalta tähän,
saamme jäädä tänne pysyvästi.
Emäntä ja isäntä ovat kunnostaneet
meille tuonne mökin puolelle mukavan
talvipaikan, siellä on meille molemmille
ihan omat pesätkin,  ja emäntä on lupautunut
viettämään iltaisin kanssamme
tunnin joka ilta!  
 
Ps. Saamme olla mukana  sitten
kun porkkanasatoa nostetaan maasta  .  . 
Meistä on kuulemma suuri apu!  "
 
 
*  *  *
 
♥   Mukavaa syksyn alkua kaikille
ihanille lukijoille !!   ♥
 
 
-  Tuulikki  -
 



15 kommenttia:

  1. Kiva postaus; tästä tuli hyvälle mielelle. Syksyä on jo ilmassa, mutta onneksi joitakin kukkijoita on vielä. Alli ja Nuppu ovat suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipuset ovat niin mukavia seuralaisia :) Kyllä se tuo syksy jotenkin aina vaan yllättää.. joka vuosi. Kiitos Anneli A <3

      Poista
  2. ♥oi miten paljon kauniita kukkia! ja nuo kanat...niin hauskoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä on monet naurut ja kommellukset koettu niitten kanssa, voit uskoa.. :) Kiitos Riitta Sinikka ♥

      Poista
  3. Mainot kanaset. Niistä taitaa olla seuraa enemmän, kuin täältä käsin osaa kuvitellakaan.
    Villalangat ja sukkatekeleet on täälläkin nostettu siihen sohvannurkkaan seuraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä tosiaan, ja en kyllä lakkaa ihmettelemästä niiden ajantajua, kun osaavat hakeutua yöpuulle aina samaan kellonaikaan, puolen tunnin tarkkuudella. Kai ne jotenkin auringosta katsoo senkin asian.. Kiitos Between mukavasta kommentista ♥

      Poista
  4. Kiva kuva tuo, jossa on kärhö ja krasseja samassa, värit täydentävät mukavasti toisiaan! Kiva, että kanat ovat saaneet ihan oman talviasunnon. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kesäkukka <3 On se nyt mukavaa, kun saa pitää nuo kanaset talvellakin itsellään :)

      Poista
  5. Näin se syksy hiipii pikkuhiljaa vaikka vielä on kesäistä. Ennen minäkin istuin aina neule käsissä, mutta ranne-ja olkapäävaivojen (hoidettu leikkauksilla kylläkin) vuoksi ovat jääneet.
    Ihania kaveruksia nämä sinun tipusesi ja seurallisia!

    Mukavia syyspäiviä sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Minttuli. syksy on jo käsillä. Ikäviä nuo käsisairaudet, minullakin nivelrikkoa sormissa mutta on tehtävä sen mukaan mitä pystyy, näinhän se on. On nuo tipuset ihania, ja niihin kiintyy todella <3
      Kiitos samoin, Minttuli, toivotaan aurinkoista syksyä!

      Poista
  6. Kivoja nuo kanasten touhut. Muistan kun itelläkin oli niitä ja yhdessä oltiin perunannostossa :) He söivät madot kun minä nostin perunat.
    Syksyisiä puuhia sitä on aloiteltu täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täytyy sanoa että kanat ovat fiksumpia, kuin mitä yleisesti luullaan. On ne lisäksi aika lystikkäitä otuksia.. Ja erilaisia, Alli viihtyy rentona sylissä vaikka kuinka kauan mutta Nuppu riuhtoo ja tempoo vimmatusti eikä tykkää yhtään. Nupulla mukava piirre on että kun sille antaa jonkun herkkupalan, se ensin kirkaisee :)) Kiitos Emilie kommentista ja sinulle mukavia syksyisiä puuhia!

      Poista
  7. Toivotaan vielä paljon aurinkoisia, lämpimiä päiviä tälle syksylle! On niillä ollut ihan mukava kesä, kun minäkin olin päässyt olemaan niiden seurana koko alkukesän :)
    Kiitos ma-te ja mukavaa alkusyksyä <3

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niin ovat, tosi seurallisia ja mukavia!!

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!