Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Muuttopuuhissa

Nimittäin omat rakkaat itsekasvattamat, haalimat ja vaalimat pelakuut ne ovat lähdössä talven viettoon pihapiirissä olevaan mummonmökkiin. Vien ne jo tässä vaiheessa, vaikka ilmat ja yölämpötilat ovat vielä kovin korkeita, ja ruukkuja on useita kymmeniä eikä niitä ihan hetkessä saa sinne vietyä. Ruukut oli puhdistettava päältä ja tarkastettava ettei salamatkustajia päässyt mukaan. Nimittäin joka vuosi se ensimmäinen hallayö on tullut aika yllättäen, ja silloin on tullut kiire sulloa ne mökkiin sisälle pikaisesti, yleensä iltamyöhään .. ;(
Laitoin tuohon oven lähettyville pöydän, mihin kannoin loput sisälle menevät kukat, joten ne saa sitten hallayön uhatessa nopeasti siirtää turvaan.
Otan talvisäilöön muutamia -  petuniaa, vaahtera-auliota, verenpisaraa, pasuunakukat tietenkin, kärhöt, ruusuja, begonioita, hopeaputousta, hopeakäpälää, goji-marjan ja prinsessaliljan ainakin. Muutama ahkeraliisakin voi päästä sisälle <3




 
Nypin kukkivat kukat pois, nuput vain jätin.

 
Mökissä on vielä kovin kesäistä.

 
Tomskut - alkakaahan nyt jo punertua kiiruusti!
 
 
 
Huovinkukka senkun virkistyy syksyä kohden..
 
 
Lehtikaali ei ole ensimmäisistä hallaöistä
moksiskaan, piristyy vaan :)

 
Porkkanapenkkiin itsestään ilmestyneet
revonhännät alkavat vasta nyt kukkia.
Sieltä porkkanoiden seasta löytyi myös
lobeliaa, petuniaa, sinitähtöstä,  huovinkukkaa ja
viime vuonna kasvattamaani peikonkakkaraa.
Mukavia ylläreitä :)
 
 
Tämmöistä kukka-asiaa taas tänään,
toivotaan ettei niitä halla-öitä ihan vielä tule.
 
 
Tämmöinen söpöliini tarttui mukaan
puutarhamyymälästä <3
Ruukussa kasvaa koristepuolukkaa.
 
Mukavaa syksyistä
alkavaa viikkoa
kaikille !!
 

24 kommenttia:

  1. Mukavaa, että on tuollainen paikka, jossa voi talvettaa kasveja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, lisäksi kasvatan siellä kesäkukat. Helmikuussa se alkaa sitten taas.. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Nythän se aika alkaa olla käsillä. Omani ovat vielä ulkosalla, mielessä kyllä jo kävi pitäiskö ne ottaa sisälle. Lä'mmintä on vielä, mutta äkkiä se muuttuu, kun sille päälle tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin ajattelin, että jos ne kylmät ilmat tulevat yllättäen, niin silloin tulee kiire. Eikä kiire ole kiva :( Mutta ihania ilmoja toivottelen sinullekin vielä, ei tarvitse talven tulla vielä..

      Poista
  3. Paljon pelakuita sulla. Mulla oli tänään samat mielessä, mutta jäi kuitenkin toiseen päivään. Olen todennut huovinkukan kaikkein parhaiten kukkivaksi kesäkukaksi meikäläisen hoivissa. Muut eivät tykkää meillä kukoistaa. Tänä kesänä se jäi kuitenkin laittamatta, niin eipä ollut mitään kesäkukkien kukoistusta. Söpö toi siili :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita pelakuita on vuosien varrella kertynyt, en edes muista kuinka vanhoja vanhimmat ovat.
      Ja kuules, sinulla on niiin valtavan upea piha, niin paljon perennoja ja kaikkea, että huokailen aina ihastuksesta kun käyn sivuillasi! Mukavia syyskuun hetkiä sinulle sinne ihanaan puutarhaasi <3

      Poista
  4. Samanlaisia syystöitä olen myös tehnyt. Ensimmäiset kylmät tuulet puhaltavat jo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen että muina vuosina oisin aikaisemmin ottanut kukat sisälle, no onhan nyt ollutkin tämä syyskuu tosi lämmin.. Mukavia hetkiä syystouhujen parissa, nautitaan niistä <3

      Poista
  5. Olisipa tuollainen mummonmökki omassakin pihapiirissä. Luultavasti valtaosa pelaguistani ehtii heittää henkensä ennen ensi kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut talvettavat pelakuitansa kellarissa, mutta en kyllä suosittelisi.. Kyllä ne ihan asuinhuoneessakin pärjäävät mutta eivät ole kovin kauniita talvisydämellä. Toivottavasti saat joitakin menemään yli talven, niin niistä saa sitten kivasti pistokkaita maaliskuulla :)

      Poista
  6. Ihana siili! Syystyöt ovat nyt käsillä. Päivät ovat olleet lämpöisiä, mutta aamulla ja illalla jo syksyn tuntee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, söpönen otus :) Syksy on ihanaa aikaa - ja sekin on mukavaa kun saa syystyöt tehtyä ja pääsee kaivautumaan sinne sohvannurkkaan ;)

      Poista
  7. Söpö siili ja oi että ihania astioita, tulee niin oma lapsuus mieleen. <3 Kivaa tulevaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, siilit ovat ihania otuksia :) En voinut kaupassa sitä ohittaa..
      Nuo retroastiat ovat ihan omiaan tuollaisissa vanhoissa mummonmökeissä kesäastioina :) Kiitos samoin sinulle, ihanaa syksyistä viikkoa <3

      Poista
  8. Pieni "haaste" olisi sinulle Kotipellolla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa - käynpäs kurkkaamassa! Kiitos, Tanni :)

      Poista
  9. Upeat pelakuut sinulla, nuo kannattaa ehdottomasti talvettaa! Ja kiva tämä blogisi, lisäsin sen juuri blogini vinkkilistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei noita raaski pois heittää, niillä alkaa jo olla tunnearvoa minulle :) Voi kiitos Kerttuli - käynpäs kurkkaamassa .. mitä asia pitää sisällään. Olen nimittäin vielä aika vihreä näissä blogi-asioissa ..

      Poista
  10. ♥onpa kauniita pelakuita! ja niin söpö siili :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanainen Riitta Sinikka ♥ Siili pääsi nyt ovenpieleen toivottamaan vieraat tervetulleiksi ♥

      Poista
  11. Eli syksyisissä puuhissa ole. Kiva kun olet saanut myös hyvää satoa puutarhasta, siitä on iloa pitkäksi aikaa. Ihana tuo siili! Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A, kyllä ne oman maan syötävät maistuvatkin parhaimmilta <3

      Poista
  12. Sama homma pitäisi vielä täälläkin tehdä. Ihana siili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyisin on niin paljon monenlaista puuhaa, mutta kivaa sellaista :) Kyllä pian rauhoittuu ja itsekin saa vähän enemmän huilata :) Kiitos, Mummu <3

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!