Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

maanantai 12. tammikuuta 2026

Näin sitä taas aloitellaan




Suippopaprika


Kuten ensimmäisestä kuvasta voi päätellä,
joulu on juhlittu ja ohitettu. 
Vaikka se hieno ja ikimuistoinen juhla onkin niin
aina on mukava palata siihen tasaiseen arkeen.
Kuten lähes joka kevät, aloitan kasvukauden paprikalla. 
Sen siemenet otin tänä vuonna ihan tavallisesta kaupan
paprikasta, koska tässä kohden katson ettei lajikkeella ole
kovin suurta merkitystä. 
Nyt laitettuna ehtivät tavallisetkin paprikat tehdä
hedelmää siinä kuin aikaiset lajikkeet,
kuten esim California Wonder, mitä yleisemmin olen
kasvattanut.
Siis paprikasta aloitin 
ja koulin kylvöksestä vain neljä kappaletta.





Nämä riittävät mainiosti pieneen tarpeeseeni.


Ahkeraliisan koekylvö



Tammikuun alussa tein itse kerätyistä siemenistä koekylvön.
Itävyys olikin oikein hyvä, ja kun siemenet
olivat otettu yhdestä sävystä vaaleanpunaista väriä,
pääsee jännittämään mitä muita värejä kukkiin ilmestyy.
Tämän koekylvön taimet pääsevät varmastkin jatkojalostukseen
eli niistä kasvattelen uusia kevään mittaan.

Nyt siis on päästy hyvään alkuun näissä hommissa,
siemenvarastokin on inventoitu ja heitetty
epävarmat siemenpussukat pois ja aloitetaan
suuressa määrin puhtaalta pöydältä.

Se on virkistävää, kuten muussakin siivouksessa huomaa.
Vanhat nuhjuiset asiat vaihtuvat uuteen, raikkaaseen ja 
siitä on mielekäsä jatkaa.
Uusi tilaus etupäässä kukkien siemeniä on postissa tulossa, 
sitä ei malta odottaa..

Tämmöinen oli Tuulikin tämän vuoden ensimmäinen postaus,
mistä tulikin aika lyhyt.
Mutta ensi kerralla lisää.





Mukavaa uuden vuoden alkua kaikille!

 

16 kommenttia:

  1. Mietin juuri samaa, että pitäisikö jo aloitella, paprikoita mietin myös ja laitan pari chiliäkin ehkä. Terhakat taimet sinulla ja lissut jo versovat! Joulu oli mukavaa aikaa, mutta pakkanen raikasti sään ja vuosi taittui kevään puolelle. Mielenkiinnolla odottelen, mitä siemeniä olet tilannut, pieni aavistuskin minulla on sinut tuntien. Mistä tilasit? Valtteri on niin suloinen, reipas mussukka! Ihanaa vuoden jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa kohtapuolin aloitella, mutta vain tarkoin harkituilla kasveilla. Ihanaa kun ollaan jo talven ”paremmalla” puolella ja kevättä jo tiedossa. Jos ei näkyvillä niin ainakin mielessä. Valoa kohti on mukava taapertaa.
      Omia suosikkeja tilasin, ja muutakin olisin halunnut (Siemenvesalta) mutta ei löytynyt ko. paikasta joten täytyypi miettiä kannattaako yksittäisiä pussukoita lähteä mistään tilaamaan. Ehkä kannattaisi kysellä ensin tutuilta sattuisiko löytymään. Ehkäpä sinulta.. Laittelen siis yv.
      Kiitos kommentista ja toivotuksesta. Valtteri on rakas mussukka.

      Poista
  2. Huomaa kevään lähestymisen siitä että someen alkaa tulla yhä enemmän kaikenlaista kasvattamiseen liittyvää. Sinun paprikasi ovat jo hyvällä alulla. Olispa tilaa enemmän ikkunoiden lähellä niin voisin jotain kylvää itsekin.
    Ihanaa kasvukauden alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä huomio, ja niin ihanaa kun aletaan tarkastelemaan omia siemenvarastoja. Toivottavasti saat raivattua tilaa ikkunoillesi sen verran että pääset alkuun. Sen jälkeen onkin ihan pakko raivata enemmän tilaa. Näinhän se menee ;) Kiitos Kristiina K toivotuksesta - sinulle myös ihanaa aikaa kevättä kohden.

      Poista
  3. Tällaiset postaukset vaikuttavat sen että tulee itsellekkin mieleen että pitäisiköhän jo kattoa mitä tuolta kaapin uumenista ja siemenpusseista löytyy? Voi siis olla että kohta minullakin kasvaa jotain ikkunalaualla;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin paljon mahdollista, ja sekin vielä jos aurinko sattuu paistamaan oikeasta ”kulmasta”. Ainakin voi ja kannattaa tehdä siemenvaraston inventaario, silloin pääsee jo aika lähelle.. Mukavia hetkiä sinne kasvatuksien pariin, silloin kun asia tulee ajankohtaiseksi!

      Poista
  4. Ajattelinkin, kuka ehtii esitellä ensimmäiset versot. Sinun paprikasi ovat tanakoita ja hyvävointisia.
    Tein siemeninventaarion ajat sitten ja nyt odottelen niitä muutamaa pussukkaa, jotka tilasin. Sen jälkeen aloitan kylvöt. Yleensä aloitan aina liian aikaisin ja sitten joudun keväällä hermoilemaan venähtäneiden kasvieni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, ei taaskaan malttanut niiden kanssa odottaa pidempään. Paprikoiden kohdalla kylläkin aikaisin on parempi kuin myöhään, kunhan valonsaanti on kunnossa. Huomasin että ensimmäinen siemeninventaarioni oli tehty vasemmalla kädellä, joten ihan mukavaa päästä uudelleen laatikolle. Kerrankin hutiloinnista oli iloa. Kiitos Between kommentista ja iloa, onnea kylvöihisi sinullekin kunhan aika on.

      Poista
    2. Siemenpussit saapuivat tänään. Aion kylvää paprikat viikonloppuna. Kelloköynnöksetkin tämän kuun puolella, vaikka olen huomannut niiden ehtivän hyvin myöhemminkin kylvettyinä. Pienelle määrälle taimia minulla on valoa täällä sisällä. Tomaattien ollessa ajankohtainen laitan kellarin kasvilamput päälle.
      Päätän joka vuosi, että hankitut ja oikealla kädellä inventoidut siemenet saavat riittää. Vaan odotapas, kun markettien siementelineet nostetaan esiin, en niiden ohi pääse. En koskaan. Nämä kasvipaheet ovat hyödyllisiä ja terveellisiäkin.
      Onnea myös sinun kylvöihisi. Juttele nätisti paprikantaimille, niin kasvavat reippaasti.

      Poista
    3. Täälläkin saapui tänään tilaamani pää-siemenlähetys. Ihana kasvipahe, ja niin hyödyllinen ja vaikkei olisikaan kaikkien kohdalla hyödyllinen niin ainakin antoisa kokemus. Viisaasti aloittelet sinäkin. Kelloköynnös ei kertakaikkiaan voi kasvaa hujopiksi. Sitä varten on sakset keksitty. Kaikki mitkä sietävät leikkausta, sietävät myös aikaisin kylvöä. Ihanaa keksiä omia sääntöjä, ja kyllähän niissä perää tuppaa olemaan. Kiitos toivotuksesta, ja juttelen kyllä. Ja jos kukaan ei ole näkemässä voin vaikka laulaa 🎶.

      Poista
  5. Ihanaa että kevät tulee ja heti alkaa kasvu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kasvun ihme täyttyy tänäkin keväänä. Ensi kuun jälkeen alkaa ensimmäinen kevätkuukausi.

      Poista
  6. Paprikan siemeniä ei tällä hetkellä ole siemenlaatikossani lainkaan. Pitäsi ehkä ostaa pussillinen. Kelloköynnöksen kylvöä harkitsin tuossa alkuillasta, mutta lykkään asiaa vielä helmikuun puolelle (en tavoittele koskaan kukintaa, vaan pidän rehevästä kasvusta). Narsissitupakka pitää kylvää varhain, jotta se ehtii kunnolla kukkia kesällä. Mutta ikkunoilla on pahasti tungosta, koska pelakuut vievät paljon tilaa, vaikkakin olen karsinut lajikkeita jo melko reippaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paprikalajikkeita on tarjolla monia, mutta itse en osannut päättää ja laitoin ihan kaupan paprikasta. Niistäkin tulee ihan hyviä. Oletko ajatellut kelloköynnöksen tilalle jotain muuta, esim. japaninhumalaa. Sekin on rehevä, eikä kuki. Tilan puute on krooninen vaiva täälläkin, no ei ihan vielä mutta sitten maalis-huhtikuulla viimeistään. Silloin on monet konstit tarpeen.

      Poista
  7. No jopas, siellä on jo noin pontevat paprikanalut ponnistamassa valoa kohti! Aion itse kylvää viikonloppuna ainakin chilit ja ehkä jotain muutakin. Sorruin siemenhyllyllä mutta onneksi olin sopinut erään ihmisen kanssa siemenvaihdosta. Sain häneltä parin himoitsemani kasvin siemeniä ja hän minulta useammankin pussukan. Oli kiva päästä eroon siemenistä, joille ei ole itsellä käyttöä mutta joita ei raski viskata kompostiinkaan.
    Valtterille paljon rapsutuksia! Hän ei tainnut säikähtää alkuvuoden kovia pakkasiakaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas sattui - olin juuri lukemassa sinun California Wondereistasi ja sitten tulin tänne.. :)
      Ehkä nyt voi jo joillain aloitella, vaikka mieli tekisi enemmänkin laittaa. Jotenkin vaan tuntuu ettei edes em. paprikalajike ehdi kuin juhannukseksi kypsymään vaikka on aikainen. Siksi laitoin ihan vain kaupan paprikasta.
      Kiitos rapsutusterveisistä! Pakkaset ei yhtään haitanneet Valtteria eikä minuakaan - kävimme normaalisti lenkillä, vaikkakin hieman lyhennettynä mutta kuitenkin. Lapinkoira on ihmeen sitkeä.

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!