Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Arvonnan voittaja





Kevät-arvonta blogissani on päättynyt.
Olipa mielenkiintoista lukea vastauksia esitettyyn arvuuttelutehtävään. Kuten arvelinkin, joillekin tehtävä oli helppo ja joillekin meni arvaukseksi mutta oikeilla jäljillä kuitenkin oltiin. Koska taimet olivat vielä melko pikkiriikkisiä, niitä oli tosiaan vaikea arvata ulkonäön perusteella, joten laitoin kullekin kuvalle muutaman vinkin helpotukseksi, ja niistä olikin suuri apu.
Oikeat vastaukset kuviin olivat:

1.  (Iso)kirjopeippi eli värinokkonen, jonka melkein kaikki tiesivät melko varmasti
2.  Kukontöyhtö. Toinen vaihtoehto kasville olisi ollut kukonharja, jota en ole koskaan kasvattanut. Tämä aiheutti monelle päänvaivaa, joten arvaukseksi meni.
3.  Hämähäkkikukka. Tätä kasvia en olisi minäkään kuvasta tunnistanut, mutta vihje oli helppo.


 
Ja sitten itse arvontaan.
Mukavan hemmottelupaketin (4 kpl kankaisia kasvonaamioita + huulirasva)
on voittanut Ulla
Rannanpihassa -blogista.
Onnea!
 
 
 
Ulla vastasi arvuuttelutehtävään näin:
"1. Värinokkonen. 2. Arvaus, kukontöyhtö. En milloinkaan oo kasvattanu. 3. Hämähäkkikukka, Sain itämään ja oon ikionnellinen siitä.
1 ja 3 olivat helepot. 2 piti pähkäillä."


Ulla laitatko yhteystietosi blogin sivupalkissa näkyvään osoitteeseen, kiitos :)


Kiitos kovasti kaikille arvontaan osallistujille, mukavaa kun olitte mukana! Kiitos myös uusille lukijoille - Minna, Hippo Hiiri, Tiina S, Salli K ja Minna Puutarhurin Maja,  ketkä arvonnan myötä lukijoiksi liittyivät.
Hyviä huhtikuun alkupäiviä, paistakoon aurinko ja sulattakoon kaikki lumet kaikkialta Suomenmaasta pian, jotta pääsemme nauttimaan ihka oikeasta keväästä!

11 kommenttia:

  1. Onnea Ullalle!
    Tämä oli mukava arpajaisidea. Ei ihan helppo, mutta blogisi seuraaminen auttoi tehtävän ratkomisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, kiitos. Joskus tekee mieli kokeilla jotain erilaista arvonnan ympärille, nyt tuli sitten tämmöinen idea.

      Poista
  2. Olipas hauska arvonta:) Onnitteluja voittajalle! Ihanaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päden paja. Arvonta piristää arjen harmaudessa, varsinkin nyt .. 🙃

      Poista
  3. Arvonta oli kyllä kiva, erilainen. Jään seurailemaan puutarhapostauksiasi. Terkuin, aloitteleva hortonomi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun blogini herättää kiinnostusta. Oi, olet valinnut ihanan, ja mielenkiintoisen tien, tervetuloa puutarhamaailmaan 👍🏻

      Poista
  4. Paljon kiitoksii! Arpajaiset on mukavia ja minnuu on nyt onni suosinu muutaman kerran.
    Miekin meinasin yksvuotis arpajaiset järjestee muutaman viikon piästä. Olokeehan kuulolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, toivottavasti palkinnolle on käyttöä :)
      Aivan varmasti olen kuulolla, yksivuotis-synttärit ovat aina aivan erityiset!

      Poista
  5. Kivoja arvoituksia, ja hyviä vinkkejä:) Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  6. onnea Ulla! Kiva arvuuttelu!

    VastaaPoista
  7. Onnea voittajalle. Tämä oli niin hauska arvonta.

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!