Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Uusia kylvöjä ja taimihuone järjestykseen


Tänään kylvin muutamia jo entuudestaan tuttuja kasveja, ja paria ennalta tuntematonta. Viikko sitten kylvämäni tomaatit ovat melkein kaikki itäneet. Kylvin ne turvebriketteihin, jolloin koulintavaihe jää kokonaan pois eivätkä taimien juuret häiriinny. Eilen koulin mustasilmäsusannat, ahkeraliisat, petuniat ja sarviorvokit joten ihan hyvä on tilanne tuolla taimihuoneessa. Toivotaan että paukkupakkaset ovat tältä talvelta ohi, ja aurinko alkaa enemmän paistamaan. Tosin taimilleni ei aurinko pääse paistamaan kuin pienehköstä ikkunasta, jolloin paraatipaikalle pääsee vain harvat ja valitut. Siis tomaatit ja paprikat.

 
Tänään multaan pääsivät siis seuraavat lajikkeet:
 
Kuva: SiemenVesa
 
Silkkitassu Ptilotus "Joey"
Tämän revonhäntäkasvien heimoon kuuluvan kukan kukintaa odotan erityisellä mielenkiinnolla, koska tässä on kaikki ne hyvät ominaisuudet, mitä kukalta toivon eli
* sopii ruukkuihin, parvekkeelle ja kukkapenkkiin
* korkeus 30-40 cm
* kukkii kesä-lokakuussa (!)
 
 
 
Kuva: Korpikangas
 
Isosamettikukka Tagetes Erecta "African Vanilla"
Viime vuonna kasvatin isosamettikukka  Vanilla F1:stä, joka oli väriltään kellertävä, joten nyt toivon vähän raikkaampaa värisävyä. Tätä kylvin nyt koko pussillisen.
 


Nukkeasteri 9.8.2017
 
Nukkeasteri Zuluaster "The Blues"
Viime vuonna kirjoitin tästä näin: 
Nukkeasteri Zuluaster The Blues kokeiluun 27.2. Siemenpussin kuvan perusteella kivannäköinen runsaasti kukkiva monihaarainen asteri, mutta itsellä koko ajan kehittyi uusia nuppuja, jolloin oli hankala leikata entisiä pois. Nyt yhden kasvukauden perusteella totean, että olisi kannattanut latvoa ne taimina muutaman kerran, jospa ensi vuonna yritän uudelleen. Kukinto aika vaatimattoman oloinen ja pieni, mutta väri niin ihanainen.
 
Kuva: Exotic Garden
Laitoin tätä nyt turvebriketteihin, jolloin vältyn koulimiselta. Ehkä nyt muistan sitten latvoa näitä runsaasti ja ajoissa. Siksi aikainen kylvö. Tuollainen taivaansininen väri on niin ihana kukka-istutuksissa. Eipä tullut omista kasvatuksista lähimainkaan tuollaisia kuin alemmassa kuvassa, mutta yritetään tänä vuonna uudelleen.
 
Kuva: Nelsongarden
 
Isokirjopeippi Solenostemon scutellarioides "Rainbow"
Tätä kasvatin myös viime vuonna, nyt kylvin siemenpussista loput. Viime vuoden siemenistä tuli suurin osa noita tummalehtisiä, olisikohan nyt vaaleiden lehtien vuoro. Tuota kuvan keskimmäistä himoitsisin, kävisiköhän tuuri .. Tätä kasvatetaan kauniiden lehtien vuoksi, joten kukinto nyppäistään heti pois, kun se ilmaantuu. Mainio ruukkukasvi ulkona.
Alla kuva viime kesältä, jolloin taimet olivat 18.3. jo noin isoja  kun taas tänä vuonna  ne on vasta kylvöasteella.
 
Isokirjopeippi 18.3.2017
 
 
Kuva: Impecta.se
 
Saksankärhö
Saksankärhö on kärhöihin kuuluva jäykähkövartinen köynnös tai köynnöstävä pensas. Sen kukat ovat vihertävänvalkeat ja siemenystöt pörröiset pallot. Sitä kasvatetaan koristekasvina.
Kaipailen pihaan jotain valkoista köynnöstä, joten kokeilen nyt kasvattaa kärhöä siemenestä. Pussissa on senverran siemeniä jotta jää uusintakylvöihin, jos jokin nyt menee pieleen.
Kasvatusohjeessa lukee näin:
Kylvä sisälle tammi-toukokuussa. Peitä siemenet ohuella kerroksella vermikuliittia. Jos siemenet eivät ole itäneet  kuukaudessa, pane kylvökset noin kuukaudeksi jääkaappiin. Siirrä ne sen jälkeen ulos varjoon. Voit kylvää myös syys-marraskuussa ulos ruukkuihin tai avomaalle taimikasvatukselle varattuun paikkaan. Helppoa!
 En olekaan ennen kasvattanut kärhöjä siemenestä, pistokkaista vain.
Mukava kokeilu tämäkin. Kukinto muistuttaa lumikärhöä, joita on tullut menetettyä muutama menneinä vuosina. Talvenkestävyydestä Suomen oloissa ei pussissa mainita mitään, mutta mennessä näkee.
 
Tämmöisiä kylvöjä nyt alkukuusta, seuraavaksi kylvän ainakin ryhmäsamettikukkaa, joskus loppukuusta viimeistään. Huhtikuulla on tulossa oikeita herkkulajikkeita zinnioista ja kosmoskukista, sekä ihanaa sinistä väriä lisää kukkapenkkeihin ja -ruukkuihin ..
 
* *
 
Siivosin ja järjestelin taimihuonetta - nyt siellä on mukavaa touhuta kun paikat on varattu valmiiksi tulevia kylvöjä ja kasvatuksia varten. Pöytien alla on juurakot, mukulat, vesiastiat, tyhjät taimilaatikot ja -astiat sekä multa- ja turvesäkit. Pelargonit, verenpisarat ja pasuunakukat saavat olla vielä rauhassa, kastelen vaan ja otan ehkä pistokkaita joistain mieleisistä lajikkeista.
Sisäkukkien mullanvaihto olisi edessä ensi viikonloppuna, sitä varten on mullat hankittava valmiiksi ja tarpeeksi, jotta ei tarvitse kesken kaiken lähteä lisää multaa kaupasta ostamaan.
 
 
 
Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille, nautitaan tästä ihanasta alkavasta keväästä!!
 
 

24 kommenttia:

  1. Minua kiinnostaa kovasti tuo kärhön kasvatus siemenistä ja kerrohan jatkossa miten onnistuit?
    Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ilman muuta tulen kertomaan koska minuakin kiinnostaa kasvatus, ja ohjeet ovatkin helpot. Saas nähdä kuinka käy. Onneksi siemenet eivät maksaneet omaisuuksia ja niitä oli pussissa paljon :)
      Kiitos mielenkiinnosta, Kruunu Vuokko.

      Poista
  2. Mahtavat on kasvatukset,mihin mahtanet aurinkoa tarvitakaan kun noin hyvin kasvavat sähkölläkin.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia uusia kylvöjä! Silkkitassu 'Joey' on minullakin ensimmäistä kertaa kokeilussa. Siemenet itivät todella pikaisesti kolmessa päivässä, joten ainakin alku näyttää lupaavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, ohops itikö noin nopsaan .. Toivottavasti kasvutapa on sellainen, jotta voi tarvittaessa latvoa. Onhan vielä kasvuaikaa istutukseen niin runsaasti. Todella söpön näköinen kukka :)

      Poista
  4. Kyllä tämä kylvöhuuma vie niin mennessään! Onneksi aina joku itää ja lähtee kasvuun, niin jaksaa koko ajan innostua. Ja sinun blogistasi saa uutta virtaa, vaikka ei tuohon kasvuvauhtiin kyllä täällä päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, jo yksi aurinkoinen päivä saa katseet kääntymään siemenpussukoihin ja haaveissa siintää ihana kukkais- ja perhoskesä :)
      Mukavaa kun on saanut olla mukana innostamassa muitakin, sitähän tämä puutarhabloggaus parhaimmillaan on. Kiitos sinulle mukavasta kommentista Sirkku <3

      Poista
  5. Isokirjopeippi on minunkin suosikkini kuumalla terassilla, siellä se viihtyy pelakuiden kanssa hyvin.
    On sinulla, mistä ottaa kukkia! Olet taitava taimettaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänniä värejä saa tuosta sekoituspussista, ja näkyi siellä olevan rimpsureunaistakin, sitäkin tahtoisin. Kauniita kaikki, ja aika helppoja kasvattaa. Istutusvaiheessa on kyllä luksusta kun on valinnanvaraa ja itse lasvatetut ovat aivan erityisiä ;) Kiitos Nettimartta.

      Poista
  6. On siellä taimi poikineen. Ja taimihuone hyvässä järjestyksessä. Miunkin pitäs tällä viikolla käyvä tuota pihamökkii lämmittämmään, ja taimia sinne siirtämään. Tuota kirjopeippii laitoin nyt miekin. Olin suanu pussin lahjana kauan sitten ja kokkeilin ittäätkö. Kaikki siemenet itivät, nyt ois koulinta esissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla että sinullakin on erityinen paikka taimetuksille. Hieno juttu että siemenet itivät, ja lähtivät hyvin kasvuun. Onnea kasvatuksille Ulla!

      Poista
  7. Nukkeasteri näyttää ihanalta. Minäkin tykkään väristä. Kiva että sinäkin kokeilet kärhöä siemenistä. Toivottavasti onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että toisena vuonna sitä on viisaampi nukkeasterin suhteen.
      Toivottavasti kärhö on kestävä ja monivuotinen, ja lähtee hyvin kasvuun. Kiitos Pihan vuosi.

      Poista
  8. Sun blogin innoittamana tarttui mm. hämähäkkikukan siemenpussi mukaan viikonloppuna. Yksi yö jääkaapissa takana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess, siitä se sitten lähtee. Onnea kasvatukselle, hämähäkkikukka on aivan ihana!

      Poista
  9. Kivaa puuhastelua, toivottavasti istutukset lähtee hyvin kasvamaan! Ihana kun on tuollainen taimihuone ja hyvin tilaa kylvöksille! Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt on se ihanin aika keväästä, kun voi jo laittaa jotakin, hoivailla, suunnitella, unelmoida .. Tulisipa lämmin ihana kesä.
      Kiitos, Päden paja ❤️

      Poista
  10. Minuakin kiinnostaa tuo kärhö. En edes tiennyt, että sitä voi kasvattaa siemenestä. Samettikukat, asterit, niin ihania kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla aloin kasvattelemaan, toivottavasti lähtee kasvamaan hyvin ja menestyy Suomessa. Se on kyllä niin kaunis. Samettikukkia on nykyään niin monta lajia, jotta on paljon valinnanvaraa.

      Poista
  11. Kyllä sulla on paljon taimia. Kärhöt ovat kauniita, tosin mulla ei niitä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut jonkun verran kärhöjä, mutta olen onnistunut menettämään osan varmaan liian matalan istutuskuopan takia. Parhaiten ovat selvinneet kellarissa talvetettavat kärhöt.
      Kiitos kommentista Tuija.

      Poista
  12. On sulla hyvä järiestys. Sullon kyllä nii palio taimiaki, että pakko ollakki purkit oijennukses, että pysyt selevillä vesillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää olla järjestys, muuten ei mistään tule mitään ja itsekin hermostuu. Köynnösten osalta on joskus vaikeuksia kun muita on liian lähellä ja kasvavat yhteen, joten valppaana pitää olla :) Kirjanpitokin auttaa paljon, tietää minkä verran on mitäkin eikä tarvitse käydä yksittäin laskemassa.

      Poista
  13. Hieno on sinun taimi huoneesi järjestys ja ihania lajikkeita

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!