Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Taimihuoneen tuotoksia, osa 3




Laitan nyt kolmannen osan taimihuoneessa kasvavista tuotoksista, nyt viimeistään kai kyllästytte. Toivottavasti en ole esitellyt samoja toiseen kertaan, mutta kuvat ovat ainakin eri. Tässä ne tällä hetkellä kasvavat kukat ja kukantaimet nyt sitten olivat, muutamia lajeja on vielä itämässä, ja sinnehän ne sitten sekaan mahtuu. Paikat on niille jo varattu.

Lopussa on sitten kiva kuva . . . .





 
Paprikat ovat nyt tämän kokoisia. Olin näkevinäni kukkanuppuja siellä latvuksen uumenissa,
mutta oikeaoppisesti ensimmäinen kukkanuppu pitäisi sitten nyppäistä pois. Mitenkähän käy..

 
 
Tomaatteja on tällä hetkellä 12 kappaletta, mutta kun yhdestä siemenpussista tuli aivan jotain muuta kuin tomaattia, kylvin sitä Supersweetiä sitten myöhemmin. Samalla tuli laitettua vielä jotain muutakin . . enemmän tai vähemmän. Mutta siitä sitten joskus myöhemmin :D

 
 
Laitan alle vähän kuvia -
 
 
- mitä täällä pelakuumeressä oikein on.
 Pelakuille en ole vielä vaihtanut multia, vaihdan sitten kunhan tässä aikaa liikenee,
näitä on kuitenkin viitisenkymmentä kappaletta. Olen näitä vähän leikellyt pienemmiksi aina järjestellessäni paikkoja, ja mullan vaihdon yhteydessä sitten karsin kukkavarsia vähän vähemmäksi.
 
 
Kirkkaanpunainen ruusunnuppupelargoni Säkkijärvi,
oikea helmi, ihanista ihanin - tykkään erityisesti
 
 
Tähtipelargoni Fireworks Pink
 
 
Avanti White
 
 
Black Velvet Coral
 
 
White splash
 
 
Samba
 
 
Horizon Blueberry Ribble
 
 

 
Huovinkukat lähtivät todella hyvin itämään, koulin niitä sitten yksittäin omiin ruukkuihinsa,
ja sitten lopulta yhdistin kuitenkin 5-6 samaan. Tätä voi leikellä vielä aivan mainiosti,
ehtii kyllä kukkaan ennen kesää.

 
Tarhaorvokki Florist Strain

 
Valkoiset ja lilat lumihiutaleet menivät sitten keskenään sekaisin.
 
 
Mutta todennäköisesti ehtivät kukkia ennen istutusta.
Onhan tässä vielä yli kaksi kuukautta aikaa istutukseen.

 
Amppelipetunia Kabloom White,
vielä pieni mutta kuitenkin aika virkeä ;D
Alla kuva viime kesältä -
jäänyt sinisen petunian alle vähän alakynteen.
 
 
 
 
Tässä ne aivan ihanat petuniat,
Petunia Cascade - kerrotut vaaleanpunaiset.
Alla kuva joltain vuodelta.
 
 
 
Petunia Horizon Blue
 
 
Yllä oleva amppelipetunia vallan villiintyi :D
Nyt on aika vähän nipistellä niitä.
 
 
Nyt on parempi. Ei tarvitse kukkia ihan vielä.
Ala kuva viime vuodelta.
 
 
 
Petunia Kabloom Deep Purple
 
 
Miinanköynnös -
tuleekohan näistä mitään?
 
 
 
Kirjopeippi
Yksi zinnia näkyy olevan kanssamatkustajana.
 
 
Hopeaputous on erittäin hidaskasvuinen,
mutta nyt näkyy hopeaa jo lehdissä, jess!
 
 
Sininen palloesikko
 
Kuvahaun tulos haulle palloesikko
 
Tämmöisiä pitäisi tulla, kopioitu
Puutarha.net - sivustolta
 
 
 
Sininen kelloköynnös, leikattu kerran.
 
 
 
Terveisiä Nupulta ja Allilta!!
 
 
 
Mukavaa, ihanaa, aurinkoista sunnuntaipäivää
ja
kivaa alkavaa viikkoa!!
*  Tuulikki  *
 
 
 

26 kommenttia:

  1. Voi-voi kun täällä ihan katellisena ja ihmetellen katselen näitä sun kasvatuksia:) Kun osaisi edes jotain;) Joskus olen yrittänyt mutta pieleen meni. Laitoin siemenet varmaankin liian aikaisin ja vääränlaiseen multaan. Sen jälkeen olen ostanut taimet valmiina. Olisihan se paljon "hienompaa" kun olisi itse alusta asti kasvattanut:) Minulla ei kyllä ole varmasti oikenalaista paikkaakaan kasvattaa taimia siemenistä:)

    Alimmainen kuva on kuitenkin paras kaikista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmiit taimet on tietenkin hyvä vaihtoehto, kaikilla kun ei ole suuria ikkunoita tilasta puhumattakaan. Valohan se tietysti tärkein osa on kasvatuksessa. Mutta voihan esikasvattaa vielä toukokuussakin, ja jos viitsii rahdata vielä niitä päivällä ulos ja yöksi sisälle. Lajeja on paljon mm. auringonkukat, tuoksuherneet, ahkeraliisatkin ovat nopeita samoin samettikukat :)

      Poista
  2. Komeita taimia sinulla jälleen kerran. Hauskat kanaset viimeisessä kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Puutarhamyyrä :)
      Tiput taitavat jo mieliä jo ulos, mutta lunta vaan on vielä puoli metriä täällä.

      Poista
  3. Taimesti ovat kyllä aivan esimerkillisen komeita!
    Miten olisi, otatko kaikki olemattoman kokoiset taimeni sinulle keväthoitoon? Tai enpä niitä kehtaa sinulle lähettää, sinun upeiden taimiesi rinnalla kuihtuisivat noloina kokonaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Between :),
      mutta haluatko tietää mitä minä en saa kasvamaan, en sitten millään - tässä lista..
      - rairuoho (aina liian myöhään)
      - keijunmekko ostosiemenistä
      - kasvihuonekurkku
      - miinanköynnös (jokohan tänä vuonna onnistuisi..)
      - japaninhumala ( sirmenistä 5% itää)
      - kosmoskukka
      - kaikenlaiset ruusut
      - kasvimaan kasvit mm. kaalit, retiisit, nauriit ja yleensäkin kaikki ristikukkaiset
      Ja paljon muuta - ei kasva vaikka kaikki olosuhteet olisi kunnossa.
      Miltäs kuulostaa?
      En sano tätä sillä tavalla, ettetkö sinä kasvamaan saisi, (tottakai saat!!!) vaan sisäkasvatuksissa tietysti vaikeinta on saada kaikki osaset loksahtamaan paikoilleen. (valot, tila, ilmankosteus, ilmanvaihto yms.) Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista.

      Poista
  4. Komeat paprikat! Miten sait palloesikon itämään? Katsoin tänään ihmeissäni sen kylvöohjetta - esikon siemenkylvöjä pitäisi säilyttää 10-15 asteessa. Ei meillä ole sellaisia lämpötiloja. Ehkä korkeintaan autotallissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tehnyt mitään poppaskonsteja, kylmäkäsittelykin jäi tekemättä. Ihan hyvin itivät, koulin 18 suurinta ja loput heitin pois. On tämä ihmeellistä touhua - joskus onnistuu kuin vettä vaan ja joskus täytyy aina vaan kokeilla uusia ja uusia konsteja. Siksi tämä kai onkin niin mielenkiintoista.

      Poista
  5. Voi miten ihanan isot paprikat sinulla jo on ja kaikki muutkin! Tuonne pelakuukukkamereen voisin sukeltaa, upeita! Noita kasvatushuoneesi kuvia voisi katsella loputtomiin!

    Ihanat tytöt teillä, meidän pitsipöksyiltä heille kotkottavat terveiset!

    Kaunista viikkoa, Tuulikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kasvu on vähän viivästynyt muihin vuosiin verrattuna, ja tietysti sitä tahtoisi saada satoa mahdollisimman aikaisin, Suomen kesä kun on niin lyhyt. Nuo on laitettu ihan tammikuun alkupäivinä.
      Kohta varmaan leikkelen pelakuumerta, ja onhan siellä kuihtuvia kukkiakin jo. Oikeastaaan voisivat jo siirtyä sivummalle taimien tieltä, kaikki vaan tahtovat olla "sillä parhaalla paikalla" :DD
      Kotkottavat terveiset otettu ilolla vastaan ! Pari kuukautta vielä, niin tipuset pääsevät tuulettamaan pitsipöksyjään ulos :D
      Kiitos ihanainen Kivipellon Saila <3

      Poista
  6. Ihanan lupaavaa! Niin pitkällä olet jo taimien kanssa, minä kylvin vasta ensimmäiset multiin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus alkuaikoina kun aloittelin kasvatuksia, kylvin aina ensimmäiset siemenet esikoistyttäreni syntymäpäivän aikoihin, eli maaliskuun puolenvälin tienoilla, ja hyvin ehti. Vanhemmiten sitä on vissiin tullut hitaanlaiseksi kun pitää aloittaa aikaisemmin ;D

      Poista
  7. Upeaa, taidokasta taimettamista! Ihana tuo viimeinen kuva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita taimityttösiä on niin mukava hoivailla, kuin myös tipustyttösiä ;D
      Kiitos, kerron tipuille että heistä tykätään täälläkin :)

      Poista
  8. Bonuskuvassa ihanaiset kanatyttöset, aivan hurmaavia, mutta niin on sinun taimetuksesikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaiset ovat muuten hautomassa, mutta poikasia ei saada kun ei ole kukkoa :o/
      Kiitos sinulle, Nettimartta <3

      Poista
  9. On sinulla uskomattoman paljon upeita taimia :) Ihana niitä on katsella, yhtään ei kyllästytä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna tulee olemaan laihempi taimivuosi, tietoisesti. Edellisinä vuosina on ollut ainakin tuplasti enemmän, mutta vielä kuitenkin laittelen lisää, mm. lobeliaa, asteria, leijonankitaa.. vähäsen :D

      Poista
  10. Voi mahtava miten paljon kukkia, ja pelargonimeri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkia ei koskaan ole liikaa, aina niitä on ihana katsella, ja taimissakin melkein näen jo kukan ;D Pelargoneista tykkään vuosi vuodelta yhä enemmän, entä jos kasvattaisi pelkkiä pelakuita - sekin olisi yksi mahdollisuus.. hmm..

      Poista
  11. Nuppu ja Alli ovat niin komeita, yhtä komeita kuin sinun kaikki viherjuttusi.
    Paprika on tosi komea ja hyvinvoivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu ja Alli olivat tuossa niin somasti vierekkäin pesässä, oli ihan pakko kuvata :D
      Paprikoita on niin mukava kasvatella, vaan sato ei kuitenkaan ole niissä järin suuri. Jokin viehätys siinäkin kuitenkin piilee..
      Kiitos sinulle, Tuija <3

      Poista
  12. Onpas upeat Nuppu ja Alli :) mukavaa viikon jatkoa sinulle !

    VastaaPoista
  13. Siellä on täys tohina päällä, mutta miksi pitää olla niin harmaata, snif, aurinkoa odotellessa toivottelen ihanaa päivää Tuulikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs muuta sano - - onneksi minä voin paeta tuonne kasvatushuoneeseen, siellä on kesä!!
      Tiedätkös huomiseksi ja perjantaiksi on luvattu AURINKOA !!
      Ihanaa päivää myös sinulle, Tiia <3

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!