Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Ajatukset keväässä

 

Nyt on monessa blogissa saanut lukea kevään suunnitelmista, aina siemenluetteloiden selaamisesta ihan kasvimaan kylvöjärjestyksen suunnitteluun asti. Nythän on tietenkin tehtävä sitä ajatustyötä, sittenpä on sekin asia hoidettu valmiiksi kun ne tohinat alkavat siellä pihamaalla keväällä eikä tarvitse sitten fundeerata mitä mihinkin laittaisi.

Tänään kävin minäkin siemenluetteloiden sivuilla haistelemassa kevään tuulia. Samalla piti tarkistaa entiset siemenvarastot. Nyt minulla onkin hyvät perustelut monille hankinnoille, koska täältä blogimaailmastahan niitä ihania ideoita ongitaan.

Muistan Kivipellon Sailan postauksista muun muassa hänen ihanat leijonankidat, mitkä siellä kasvihuoneessa kukoistivat viime kesänä vallan mahdottomasti. Siis niitä yksi pussi tilaukseen. Samaa lajiketta en löytänyt,joten piti ottaa toista.

Samoin jäi mieleen viime syksyn postauksista monissa blogeissa esiintynyt sinivaleunikko. Päätin jo syksyllä hankkia niitä taimistolta, mutten tavoittanut. Nyt voisi hankikylvönä laittaa sitä. Siis yksi pussi sitäkin. Vaikka - kun luin juttuja siitä keskustelupalstoilla, se ei ole mitään helpoimpia kasveja. Tai sanotaanko niin että joillekin se on tosi helppo, ja joillakin se taas.. Nämä on niitä asioita mitä ei voi mitenkään selittää, vaan kokeiltava on.  Mukavaa luettavaa tästä sinisestä ihanuudesta ainakin Tylsän Mörököllin viime vuotisessa postauksessa!

 
Esikoitakin voisi laittaa hankikylvöihin, palloesikoita tilasin.  Esikoita olen käynyt ihastelemassa mm. Piparmintun Multaa ja mukuloita-blogissa. Pelargoniaa ei koskaan ole liikaa, oranssiksi kehuttu lähti kokeiluun, sitäkin yksi pussi. Voisin pelakuita vielä jostain käydä etsimässä, jotain erikoisen värisiä haluaisin.. en vielä tiedä mitä. Hyvä olisi jo ainakin helmikuun aikana saada ne kylvettyä. Pelargonitaivas- blogissa on kattava valikoima eri pelargonialajikkeita, siellä on tullut vierailtua tosi usein, kiitos Tiina ihanasta ja niin hyödyllisestä blogista!


 Keskustelupalstoilla on sen verran tullut oltua, jotta todella ihanaksi kasviksi kehuttu hämähäkkikukka lähti myös tilaukseen. Sain sitä toissa vuonna kiertävästä siemenkirjeestä kolme kappaletta, mutteivat lähteneet itämään - kokeillaan josko nyt onnistaisi. Hopeavitjaa myös tilasin, vaikka sitä on talvetuksessa muutama ruukku, mutta varmuuden välttämisen ehkäisemiseksi tilasin, jos emokasvit sattuisivat kellahtamaan.

 
Huovinkukka

Uusina kokeiluina ajattelin laittaa granaattiomenaa ja yksivuotista, pienikukkaista, matalaa nukkeasteria.  Siis ainakin näitä, voipi olla että sitä innostuu tilailemaan vielä jotain muuta, samalla kun etsiskelen sopivia pelargonialajikkeita.

Viime vuonna kokeilin tulikruunua, jotka onnistuivat hyvin ja ovatkin paraikaa talvetuksessa. Kokeilussa oli myös hopeakaunokki, mikä ei nyt niin kummoinen sitten ollutkaan. Mutta ripottelen kyllä pussista tähteeksi jääneet siemenet kyllä multaan, selvähän se :D Hopeavillakko on saman tyylinen, mutta vähän pienempi kooltaan.

 
Hopeakaunokki

 Yksi kasvi jäi mieltä vaivaamaan, ja se on norsunkärsä, hmm.. vieläköhän sitä kehtaisi tilata .. Mielenkiintoisia nuo eksoottiset lajit, mutta aika haastavia.
Ihan pian kylvän hitaanlaisesti kasvavia kukkasia, kotoa löytyi alla lueteltujen kasvien siemeniä ja ne pääsevät multaan ihan pian.

 
18.1. 2016 kylvetty paprika näytti tältä maaliskuun kolmas päivä.
Mutta kypsään hedelmään on vielä piiitkä matka . .

Siis seuraavana multaan pääsevät:
Huovinkukka ,
Amppelipetunia Wonderwave Purple, saa kasvaa ja levitä kevään aikana ja tykkää latvomisesta
Tulikruunua lisää
Hopeavitja, minusta se kasvaa tosi hitaasti
Ja niitä ahkeralissuja!!   (Koekylvöissä näkyy jo vihreätä kun katsoo suurennuslasilla)

*  *

Ja sitten kävin vanhojen siementen kimppuun, sellaisten mitkä ovat vielä itämiskykyisiä tänäkin vuonna. Järjestelin ne kylvöajankohdan mukaan, laitoin säilytyslaatikkoon ja sitten odottelemaan kylvöjä :)

 
Jaa-a mistähän aloittaisi . .
 
 
Lunttasin viime vuoden muistiinpanoista
mihin aikaan kutakin lajia olin kylvänyt.
 
 
Ja sitten vähän askartelua -
uudet välilehdet arkistoon :D
 
 
Ta-daa  -  kaikki järjestyksessä!
Uudet tilatut siemenpussit sitten myös omille kohdilleen,
kunhan posti ne tuo.
Kylvetyt siemenpussit siirretään takimmaiseksi,
jotta näkee heti missä mennään.
Näin.
 
Toivottavasti jaksoitte tämänkertaiset sekalaiset höpötykset lukea loppuun saakka ja toivottavasti näistä oli hyötyä/iloa  jollekulle, ja ainakin kannustan kaikkia kukankasvattajia kokeilemaan ainakin yhtä uutta lajia joka vuosi.
 
Iloista, puuhakasta, levollista ja oikein ihanaa alkavaa viikkoa
jokaiselle joka tässä blogissani nyt piipahti!  ♥ Tuulikki

14 kommenttia:

  1. Sinullapa on hieno järjestelmä noille kylvettäville siemenille. Aivan mahtava. Minä olen merkannut kylvöviikot kalenteriin, ja sitten kauhealla vaivalla etsin siemeniä siemenlaatikosta tai pöydältä tai toiselta tasolta tai jostain muualta, mihin olen siemeniä järjestellyt... Yritän olla selailematta siemenluetteloita, koska niitä on jo nyt niin älyttömän paljon.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä sinulla on selkeässä järjestyksessä siemenet ja ajatukset miten hommat hoidetaan:)

    VastaaPoista
  3. Tuo onkin pätevä systeemi. Taidan ottaa käyttöön, kunhan tilaamani siemenpussukat saapuvat ja ehdin setviä vanhat pussit.

    VastaaPoista
  4. Minulla on myös jäänyt melkoinen arsenaali vanhoja siemenpusseja viime ja toissa vuodelta ja täytyy tutkailla ovatko ne vielä keväällä kylvettävissä.
    Hienosti järjestyksessä olevat muistiinpanot.

    VastaaPoista
  5. Sinullahan on jo täysi vauhti päällä kevätkylvöissä. Ei siinä, niin minullakin alkaa olemaan;) Vielä en ole mitään kylvänyt. Ajattelin aloitella helmikuun puolella chileillä ja ehkä ahkeraliisoilla. Ainakin Impectalle pitäisi laittaa tilaus menemään:)

    VastaaPoista
  6. Ohh mikä järjestelmällisyys - aaltoja! Onnea ja iloa kylvöihin!

    VastaaPoista
  7. Minullakin on paljon vanhoja siemeniä jäänyt täytyy nyt katsastaa miten itävät On sinulla hieno järjestys tehty

    VastaaPoista
  8. Sinulla jo hyvä meininki päällä ja kesällä se loisto sitten taas toistuu, niin kaunista sinulla oli viimekesänäkin!
    Hyvää puutarhakevättä.

    VastaaPoista
  9. Oi täshän ihan alkaa tuntua kesän tuoksuja ☺☺
    Kivaa viikon alkua Sinulle Tuulikki ♥♥

    VastaaPoista
  10. Kerrassaan loistava systeemi! Minulla ei montaa siemenpussia ole, mutta voisihan nekin järjestää :)

    VastaaPoista
  11. Kyllä nyt alko kylvösormia syyhyttään oikein tosissaan. Hyvästi on sulla hommat hanskassa siementen säilytyksen ja kylvöaikojen suhteen. Noin ne pitää ollakin, jos on paljon kylvettävää.
    Minulla on kans siemenet kylvöjärjestyksessä pikku korissa. Siitä on hyvä katsoa mitä kylvää seuraavaksi.
    Hyvä postaus oli ja moni sai varmasti hyvää tietoa.
    Onnea kasvatuksiin!

    VastaaPoista
  12. Ai että olet ihana! Tiedän jo vanhastaan että olet järjestelmällinen ja että Sinulla on kukkien valtakunta esikasvatushuoneessasi (varmaankin juuri siksi), ai sitä ihanuutta!...kevättä kohden mennään, ihanaa aikaa! Tänään tuli siemenpostia Irlannista :D :D :D :D

    VastaaPoista
  13. Onpa sinulla kätevä siemenpussien arkistointi :)
    Suunnittelin juuri kevätkylvöjä ja huomasin viime vuodelta jääneiden pussien olevan ihan sekaisin. Täytyypä ottaa itseä niskasta kiinni, ja luoda niille jokin "arkistointitapa". Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  14. Kiitos kaikille, jotka kommentoitte postaukseeni, olette ihania ❤️ ❤️ ❤️
    Kuten mummeli sanoi: Nyt on hyvä meininki päällä :D

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!