Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Popsi, popsi, porkkanaa . . ♫




Meilläkin taidetaan nyt sitten popsia runsaasti porkkanaa ensi talvena. Nimittäin satonäkymät ovat nyt tosi hyvät. Muutamien viime vuosien aikana porkkanasato on mennyt melkein pieleen, koska porkkanantaimia oli alkanut vaivaamaan porkkanamato.

Minulla ei tässä aarin kokoisessa kasvimaassa ole ollut viljelykierto kovin laaja-alaista, koska porkkana on ollut pääasiallisin kasvatettava, saman verran tulee laitettua hernettä, ja sitten kaikenlaista sekalaista. En halunnut luopua vuosiksi porkkanan kasvatuksesta, vaan halusin ensin kokeilla jotain muuta.

Nyt tänä vuonna kokeilin laittaa muutamaan (4)  kasvatuslaatikkoon porkkanaa, multa on säkitettyä Biolanin mustaa multaa. Ja nyt ainakin näyttäisi siltä, ettei porkkanakärpänen ole vaivana, jihuu! (Ja toivottavasti ei tulekaan myöhemmin syksyllä - koputan puuta)



Kasvatuslaatikot sijoitin ihan vaan kasvimaan mullan päälle,
ilman sen kummempia juurimattoja.


Joissain kohdin käytävillä,
 siellä missä kasvoi viime vuonna kehäkukkaa,
on nytkin - yllätys, yllätys - kehäkukkaa :D


En vain keväällä kitkenyt kukantaimia pois.
Nyt porkkanat tykkää!!


Liljat ja palavarakkaus kukassa kasvimaan ympärystän kukkapenkissä.
Sielläkin näkyy olevan tulikukkaa,
jota on plompsahtanut meille vähän sinne sun tänne ihan itsestään. 

Tämmöistä höpinää tällä kertaa,
toivottelenkin oikein mukavaa, aurinkoista ja
touhukasta/levollista viikkoa kaikille lukijoille!


❤️  Tuulikki  ❤️

Ps. Juttuja aiheen mukaan -sivupalkista löytyy hyvän porkkanalaatikon teko-ohje :D


19 kommenttia:

  1. Porkkanat on hyviä ja hyvä on että saat satoa, syöt sitten talvella mitä nyt et ehdi:) Luin jostain että porkkana olisi kypsennettynä terveellisempää kuin raakana:)
    Voi tuota sun silmäniloa pihallasi, täällä vihreänä katselen kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa olla nyt ihan tyytyväinen että jotain on tulossa, kun monena vuonna ollaan saatu vähänlaisesti. Mihinkähän tuo kypsennys/raakana syönti perustuu, pitääpäs tutkia asiaa, alkoi kiinnostaa.. Nyt pitäisi kukkien kukkia ihan tositoimin, onhan keskikesä. Mutta vettä saisi vähän rivauttaa, semmoinen toive ois tuonne ylös..
      Kiitos Irma :)

      Poista
  2. Hyvin ovat porkkanasi kasvaneet. Hienoa kukintaa viimeisessä kuvassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Puutarhamyyrä :)
      Aurinkoa viikkoosi <3

      Poista
  3. Porkkana on ehdottomasti parhaimman makuinen juuri maasta nyhtäistynä. Makeaa ja mehukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tuolta vaan vähäsen harvennusporkkanoita nyhtelen.. :)
      Kiitos kommentista Tita ja mukavaa viikon jatkoa <3

      Poista
  4. Onpas hyvännäköistä satoa. Minusta kivoja nämä itsestään ilmaantuvat kukkayllätykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Gitta <3
      Kylvin samanlaista kehäkukkaa, ja ovat paaaljon pienempiä kuin nämä itse kylväytyneet. Ei niitä kyllä raaski keväällä kitkeä pois, jos eivät ole ihan suoranaisesti haitaksi.

      Poista
  5. Kehäkukka on mukava kasvimaan piristäjä. Aina niistä jää jokunen siemen seuraavaksikin kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, taimia ilmaantuu kyllä keväällä vaikka kerään siemenkodat visusti (?) pois ;D

      Poista
  6. Upeat porkkanat. Yritin niitä kasvattaa joskus ja madot söivät ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se porkkanan kasvatuskaan ihan helppoa ole, vaikka luulisi. Kunpa olisi niin paljon maata, että voisi ihan totaalisesti vaihtaa kasvimaan paikkaa vuosittain..

      Poista
  7. Meillä on maa niin tönkköä savea, ettei porkkanan kasvatuksesta tule siinä mitään. Monena vuonna olen sitten lavoissa kasvattanut ja hyvin ovat kasvaneet. Porkkanakemppiä ei ole onneksi meillä ollut vaivana. Kaiken näköisiä muita öttiäisiä kylläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo lavakauluksissa kasvattaminen on ihan mukavaa - ei tarvitse kitkeä.. Mutta multaa siihen uppoaa aika rutkasti..
      Pitäisi tehdä nokkosvettä, mutta sitä hommaa aina siirtää ja siirtää.. vaikka ei se niin monimutkaista ole. Saisivat kirvat kyytiä ja lannoitteeksikin siitä olisi :)

      Poista
  8. Voi että on ihanat satonäkymät, upeita porkkanoita (omani ovat vielä niiin pieniä mutta onneksi korjuuseen on aikaa)! Nuo kehäkukat kuuluvat kasvimaalle ja ovat nekin mukavaa salaattiainesta, kukkien terälehdet sopivat oikein hyvin salaatin lisukkeeksi ja koristeeksi ja tuoksullaan kasvimaalla karkoittavat ikäviä ötököitä! Upea tulikukka, mullakin kukkii kohta yksi säästynyt! Tykkään siitäkin kovin!

    Kauniita kuvia jälleen :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minulla koskaan ole noin isoja porkkanoita vielä ollut, mutta nuo onkin jo vappuna kylvetty. Silloin olikin monta, monta viikkoa kestänyt lämmin jakso, jolloin porkkanat itivät supernopeasti. Kaikki keltaiset kukat käyvät kasvimaan ympärille, samettikukat etenkin. Taidan leikata kukkavarret noista tulikukista heti kun kukat alkavat lakastua - niitä on jo niin monessa paikassa ja ensi kesänä taas vielä enemmän :DD Kiitos Saila kommentista, mukavaa viikkoa <3

      Poista
  9. Täälläkin alkaa perunan varret lakastua, mutta onneksi potut ovat jo melko isoja kooltaan.
    Kiitos samoin sinulle, ma-te <3

    VastaaPoista
  10. Namskis! Onko herneet jo kypsiä vai joko on herneaika ohi? Viime vuonna missasin herneet.. Pistähän pojille (ja mulle) luonnon herkkuja jemmaan, tullaan puputtamaan vielä tänä kesänä! <3
    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namskis vaan! 😍 Mansikat meni alta aikayksikön, satoi juuri parhaimpaan mansikka-aikaan, mutta herneitä pitää vielä vähän aikaa odotella. Valkoiset viinimarjat ovat nyt kypsiä, ja kohta kypsyvät myös puutarhavadelmat, ja saskatoonit! Ja mustikoita on metsät pullollaan, sitten kun tulette..

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!