Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Lähiruokaa



Onnellisuutta voi mitata monella eri tavalla. Ajankohtaan nähden, siis juuri nyt, mittaan onnellisuutta kriteerillä tiedät mitä syöt. Kun on itse kasvattanut, ja kasvatukseen on käytetty luonnonmukaista multaa, lannoitetta ja puhdasta vettä, ei voi olla kuin onnellinen siitä että saa syödä puhdasta ruokaa. Sekään ei ole aina kaikkialla maailmassa itsestäänselvyys - ruoan puhtaus, alkuperä tai se että onko sitä ruokaa ylipäätään,  ikävä kyllä.. Mutta sen enempää menemättä isoihin asioihin, olen tyytyväinen kun edes joskus saa syödä ruokaa, mikä ei ole tullut kaupan kautta.

Tämä on oikein mieluisaa lähiruokaa

 
Voissa paistetut itse pyydetyt tuoreet muikut
perunat omasta pellosta
tillikastike (tai kantarellimuhennos)
salaatti: paprika, porkkana, kurkku,
purjo, ruohosipuli, herneenverso,
punajuurenlehti, kesäkurpitsa,
 viinisuolaheinä ja tomaatti
 

 
* *
 
Alla vielä metsän ja puutarhan antimia.
Tuoreus takaa laadun, sanotaan. Ja takaahan se!
 
 
Nämä kantarellit eivät ihan ehtineet tähän ruokaan,
mutta ihan pihan laitamilta näitäkin löytyy.
 
 
Kesäkurpitsa käytetään viimeistään tämän kokoisena.
 
 
Tässä kasvihuonekurkkua, minilajiketta.
Sato korjataan kymmensenttisenä.
 
 
 
 
Paprikoita kypsyy tasaiseen tahtiin.
 
 
Porkkanat viihtyvät hyvin kasvulaatikoissa,
mutta ovat vielä kovin pieniä.
Keskellä maasta itsekseen nousseet kehäkukat,
viime vuoden maahan pudonneista siemenistä.
Kehäkukan terälehtiä voi kuivattaa,
 ja jauhettuna siitä saa kotitekoista sahramia.
 
 
Garderens delight
 
 
 
Ja kananmunia ovat Alli ja Nuppu luvanneet toimittaa :D
 
Nyt alkavat mustikat olemaan kypsiä, metsään siis.. Niitä kuuluu olevan täälläkin päin runsaasti, mutta en ole itse vielä käynyt katsomassa. Luotan siihen että minullekin niitä pari sankollista riittää, enempää en tarvitse. Ja vadelmat kohta kypsyvät, ja sitä mukaa kaikki muukin. Ihanaa aikaa, syksyä kohti kaikkea alkaa tulemaan tasaisesti, luonnon saneleman tahdin mukaan :D
Mukavaa viikon ja kesän jatkoa kaikille, iloista mieltä mustikkametsään vaikka välillä vähän vettä niskaan ropsauttaisi..
 
 
 
 

20 kommenttia:

  1. Oi kun ihanasti sinulla on lähiruokaa :) Mulla kun ei ole kasvihuonetta, niin ei ole paljon muuta vielä tullut kuin retiisejä ja salaattia...metsästä vähän metsämansikoita ja mustikoita...herukkapensaiden marjat alkavat jo punastua/mustua, kypsimpiä olen jo maistellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikka-aika on jo ihan lähellä, täältä on jo kerätty kypsiä, samoin herukatkin alkavat punertua, mutta ne ovat parhaimpia täysin kypsinä.
      Kiitos, Sesse - ihanaa keskikesän marja-aikaa sinullekin!

      Poista
  2. Kiva postaus, ja myös tärkeä. Sinulta löytyykin upeasti lähiruokaa. Muikkuateria on ihan huippu kanttareilleista puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähiruoka on aivan ihana asia, ilman lisäaineita puhdasta ruokaa :) Joskus niitä muikkuja tulee enemmän, joskus ei ollenkaan, Ne on ihan parhaita pannulla voissa paistettuina! Kiitos Anneli A, mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  3. Kivasti olet jo omaa satoa saanut ja sitä käyttänytkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa alkaa puutarha tuottamaan satoa, on niin mukavaa seurailla kaiken kasvamista ja kypsymistä.
      Kiitos kommentista Puutarhamyyrä :)

      Poista
  4. Nuo lähiruokakuvat pitäisi kieltää:) Niin herkkuja ovat että vesi herahti kielelle:) Niin no, kirjoita ja kuvaa vain lisää, täällä yritetään kestää;) meilläkin varmaan saadaan kohta jotain oman maan tuotoksia nautsiskella ja on jo saatukin mutta muikkuja - niitä ei täältä saa kuin kaupasta:( Olimme kerran tuttavien mökillä visiitillä jonne oli hankittu tuoreita muikkuja ja niitä itse savustettiin. Söin ja söin kunnes huomasin lautasellani aika keon ruotoja ja sitten en kehdannut enää ottaakaan vaikka mieli teki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä kyllä, mikä onkaan parempaa kuin muikut voissa paistettuina - ja nimenomaan voissa :) No ei niitä kovin montaa kertaa kesän aikana syödä, silloin vain kun niitä on pyydetty ja saalista tullut. Hih, kannattaa piilottaa ruodot vaikka lautasliinan sisään.. ;) Mukavaa viikon jatkoa sinulle Irma ja kiitos niin kivasta kommentista <3

      Poista
  5. Kylläpä muikut toivat veden kielelle:)Lähiruuan popsiminen on aloitettu täälläkin. Potut ja sipulit löytyvät jo omasta maasta ja salaatti ja yrtit. Kanttarelleja en ole täällä nähnyt, mutta kohta löytyy tatteja. Kohta saan ottaa ensimmäisen kesäkurpitsan, mutta kurkkuja ja tomaattia saan vielä odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin parhaita nuo oman maan potut.. Sen tuoreempaa saa hakea kun käy itse kaivamassa perunapellosta ja pesun jälkeen suoraan kattilaan. Sinullakin kaikkea ihanaa kasvamassa, nautiskellaan .. 😋
      Kiitos Leena :)

      Poista
  6. Ai että on ihanaa, kaikki niin herkkuja! Saatoin kuulla voin tirinän pannulla, tuoksun, maun uusien perunoiden kanssa vaikka tillikastikkeen kera, vahva maku omasta tuoreesta tillistä, kantarellikin maistuu, metsän kultaa! Mustikkaan pian menen minäkin, odottelen hiukan, salapaikkani odottaa :D

    Elämme niin ihanaa aikaa, onnea joka hetki vaikka sade välillä ropsauttaa suihkut niskaan! Ja kuinka kanatkin nauttivat kun pääsevät kuopsuttelemaan!

    Oman maan sato on niin laatuvarmaa ja tuoretta!

    Ihanan aurinkoinen onni-postaus, kiitos Tuulikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt eletään vuoden parhainta aikaa, ja on niin ihanaa kuljeskella tuolla pihamaalla, tutkia, nuuhkia, maistella ja haistella.. Vai on sinulla mustikoitten salapaikka, kuulostaa niin ihanlta.. :DD Tästä kaikesta sitä talvella niin unelmoi, nautitaan ihanasta kesästä ja herkuista!!
      Kiitos sinulle todella mukavasta kommentista, Saila ☀️❤️

      Poista
  7. Lähiruoka parasta☺ Meilläkin on syöty jo perunoita, tilliä, porkkanaa ja salaattia ja mustikkaakin, vaikka vielä ei voi kaikkia poimia, kun osa on vielä ihan raakoja ☺
    kivaa viikon jatkoa Sinulle Tuulikki ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, sinullakin kaikkea maistuvaista, itse kasvatettua :) Mustikat ne kypsyy huimaa vauhtia..
      Kiitos ma-te :)
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  8. Voi että! Onpas teillä jo satoa siellä. Retiisejä, salaattia ja porkkanaa me ollaan saatu omasta maasta, mutta muut vielä odottavat itseään! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian sitä satoa alkaa kypsymään enemmän, ihanaa aikaa tämä 💛
      Kiitos, mukavaa viikkoa sinullekin marketta!

      Poista
  9. No nyt näyttää herkulliselta! Meilläkin on kohtapuolin lähiruokaa luvassa, kun kasvimaan sato alkaa kyspymään. Kaupasta ostettu ei maistu läheskään yhtä hyvältä kuin omasta maasta nostetut tai kerätyt herkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma maa mansikka, muu maa mustikka - no ihania ne mustikatkin ovat 😄
      Ihanaa kun ei tarvitse kaikkea kaupasta kantaa, ja nyt alkaa kaikki kypsymään, marjat, tomaatit, kurkut, kaikki..
      Kiitos sinulle Piparminttu ☀️

      Poista
  10. Oman maan kasvatukset maistuu ihan parhailta! Samaa harrastan täällä - myös kanojen keralla. Omat potut, munat ja vihanneslisukkeet, eipä sitä paljon muuta tarvitsekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, tähän aikaan vuodesta on helppo olla omavarainen :)
      Tarvetuloa lukijaksi, Tita! Kävin jo vierailulla sinun ihanassa blogissasi..

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!