Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Viher-ostoksia




 
Pääsiäispyhinä vierailimme Jyväskylässä.
Siellä mainiosti suunniteltu liikkeet vierekkäin :D
Sain ihan rauhassa tehdä hyviä ostoksia kun mies viihtyi ja viipyi
viereisessä kaupassa . .

 
Siellä oli niin paljon kaikenlaista tavaraa,

 
 koriste-esineitä. ruukkuja, tarvikkeita,
 
 
etten muistanut ollenkaan kuvata kasveja siellä ;D
 
 
Taimimyymälä on avoinna toukokuusta lokakuuhun.
Hieno reissu kertakaikkiaan.
Viikon päästä siellä on vihertorin markkinat,
 hmm .. mielenkiintoista ..
mutta matka on aika pitkä, joten tämä
pääsiäisen ajankohta meille oli oikein sopiva,
koska noita pyhäpäiviä oli nyt monta.
 
 
Saaliikseni sain maltillisesti
pistokkaita, mukuloita ja siemeniä.
 
 
Tänä vuonna kasvatan kasvihuoneessa tomaattien ja paprikoiden
 lisäksi tätä mini-kurkkua. Laji on kasvihuonekurkku Baby F1.
Sen on määrä kasvaa 8-senttiseksi, rapeakuoriseksi ja
nopeasti kypsyväksi ja kasvavaksi minikurkuksi.
Yhden siemenen laitoin jo nyt itämään.
Lisäksi ostin jättiläis-auringonkukan (3-5 m) ja
kahdenlaisia puna-auringonkukan siemeniä.
(En kyllä saata käsittää mitenkä
 auringonkukka voisi viisimetriseksi kasvaa.. ??)
 
 
Kun ei noita pelargonioita ole koskaan "riittävästi" niin
ostin muutamia latvapistokkaita. Muut pelargoniat mitä minulla on,
ovat kaikki itse kasvattamia siemenestä, mutta
 näitä en voinut vastustaa, saatava oli.
 
 
Gladioluksen mukuloita paria eri lajia sekä
liljoja myös tipahti ostoskoriin.
 
 
Nukkumatti, Maranta leuconeura
tykkään tästä lajista.
Sekin löysi tiensä ostoskoriin -
sekä alla olevat pienet mehikasvit.
 


 
Tyttäreni kanssa suunnittelimme muutama päivä sitten tekevämme pienoispuutarhan pöydälle laakeaan astiaan. Sopivasti löysin nyt siihen käyviä kalusteita - miniatyyri-tuolit, pöydän ja huvimajan sekä aita ympärille. Nyt vain mielikuvitus liikkeelle - mukavaa piristystä :D
(Tämä on vähän kuin buumina oleva keski-ikäisten
naisten nukkekotiharrastus :)
Tästä sitten myöhemmin . .
 
Kävimme myös toisessa viher-alan myymälässä
samassa kaupungissa.
 
 
Mies halusi (välttämättä)
 
 
ostaa (minulle)
 
 
tämmöisen ihanan
jalopuikkokämmekän!
 
ENKÄ  PISTÄNYT  YHTÄÄN  VASTAAN :DD
 
 
*  *
 
Nyt kurkistetaan Tuulikin omaan viherlandiaan,
onko siellä hommat hanskassa
 
 
Tässä joitain otoksia
 
 
Lempparipetuniat Petunia Picobellat,
ovat ainakin hyvissä voimissa.
 
 
Muutama pelakuu on päässyt ihan ylähyllylle,
koska ei sinne oikein muuta voi laittaa -
kurkotella kun täytyy..
 
 
Tomskut pääsivät tänään isompiin ruukkuihin.
Muutaman pistin maitotölkkiin, loput pyöreisiin ruukkuihin.
Katkoin muutamia alalehtiä, ja jätin vain n. 10 cm
latvaa mullan yläpuolelle.
 
 
Huonepalsamit ovat vähän liiankin isoja,
ehtinevät kukkia ennen maahan/ruukkuun istuttamista.
Taidan latvoa ne, kunhan kasvavat vielä vähäsen
niin saavat tuuheutta.

Tämmöinen postaus nyt pääsiäisen jälkeen.
Toivottavasti kaikilla lukijoilla pääsiäinen meni hyvin,
saitte levättyä ja olla läheistenne kanssa - niin kuin mekin täällä ❤️
Tämä kevät onkin mennyt ihan mahdottoman nopeasti -
juuri huomasin että vappuun ei ole aikaa kuin vähän toista kuukautta!
 Nyt nauttikaamme ihanista aurinkoisista päivistä,
 kesä lähenee ja lumet vähenee vinhaa vauhtia - ihanaa!

Mukavaa viikkoa kaikille ❤️
 
 

21 kommenttia:

  1. Jyväskylästähän löytyi vaikka sun mitä! kaupunki onkin minulle tuttu, olen kotoisen 60 km päästä sieltä! Nuorena tuolla aina rilluteltiin ;) Nyt minäkin kyllä suuntaisin baarien sijaan tuonne Plantsuun ja Viherlandiaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, kyllä Viherlandia ja Plantsu aina baarit voittaa :))Mukavaa iltaa sinulle ❤️

      Poista
  2. Mistään en minä kaikkea muuta kuin viherpeukalo, en ymmärtänyt mitään. Mutta sen ymmärrä, että jei tänään paistoi kunnolla aurinko ja pian on vehreää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Hyvä Tiia, nostan sinulle hattua kun edes luit tuon ja sait minut niin hyvälle mielelle, että ihan kikattelin täällä puoliääneen :)Sinähän Tiia tiedät että huumorinkukkahan se kaunein kukka on!! Jei aurinko !!! ❤️❤️

      Poista
  3. Sinulla on mahtava taimikasvattamo. Tuollaisen kun saisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between :) Tämä on pitkän harkinnan tulos, kannattaako huone käyttää näin - mutta kaikkea ei voi rahassa mitata. Omat vaikeutensa on täälläkin, ja tarkkana täytyy olla esim. ilmanvaihdon kanssa, ja sitten kun vie kasvit ulos kasvariin, taas on oltava erityisen tarkka "ilmastonmuutoksesta". Mutta hauskaa tämä silti on, ja ihanaa touhua <3

      Poista
  4. Mukava reissu puutarhakaupoille ja oikein hyviä hankintoja!
    "Sisäpuutarhasi" on ihan käsittämättömän hieno, ihan unelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä "unelma" on ollut käytössä n. 6 vuotta, sitä ennen kasvatin saman määrän taimia huhtikuusta alkaen ulkona kasvarissa, mutta kun tämmöinen mahdollisuus tuli, ilman muuta pidin siitä kiinni. Noissa puutarhakaupoissa menee tosiaan pää ihan pyörälle kaikesta runsaudesta, ja loppujen lopuksi ei saata ymmärtää ostaa oikein mitään. Minulla olikin ostosuunnitelma valmiina ja ostin vain mitä olin meinannut (melkein, heh ;) Kiitos Piparminttu kivasta kommentista.

      Poista
  5. Aika hulppealta näyttää Tuulikin omakin viherlandia!!
    Aurikoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo viherlandia täyttyy täyttymistään, nyt pitää jo riisua takki, ettei pudottele taimipurkkeja lattialle, kun käytävät kapenee ;D
      Kiitos, Sirpa samoin sinulle! ❤️

      Poista
  6. Lepaan puutarhamessuilla oli viime kesänä näytillä pienoispuutarhoja. Olivat tosi söpöjä!

    Voi jessus tota sun taimimäärää! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, löytyisköhän sieltä jotain .. Pitääpäs etsiä, kiitos vinkistä!!
      Heh, noita taimia on tullut vähän kuin sieniä sateella, jotenkin itsekseen.. huomaamatta ;D

      Poista
  7. Suurensin kuvan omasta viherlandiastasi, ihana paikka, sinne voisi vaikka muuttaa asumaan! Suloisia taimia, ihania pelakuita!

    Olipa teillä mukava reissu ja kuten sanoit, pelakuita ei ole koskaan liikaa! Kaunis myös tuo puikkokämmekkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ole vielä mennyt sinne nukkumaan, vaikka ne ovat illalla viimeiseksi mielessä ja aamulla ensimmäiseksi, siitä syystä kun valoja pitää käytä sytyttämässä ja sammuttamassa :)
      Pelakuut ovat vaan niin ihania, kestäviä vanhanajan kestosuosikkeja! Kiitos, Kivipellon Saila <3

      Poista
  8. Kylläpä sun Viherlandiassa on asukkaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, siellä on vähän sitä sun tätä. Kirjanpitokin on kunnossa, joten tiedän täsmälleen että mitä siellä on ja kuinka paljon :)

      Poista
  9. Mainioita ostoksia, mutta kyllä Tuulikin Viherlandia vie kaikesta voiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo itse kasvattamat kuitenkin ovat rakkaampia kuin suoraan kaupasta ostetut. Kiitos sinulle, Nettimartta ❤️

      Poista
  10. Tosi kaunis minustakin, kunpa se kukkisi kauan.. Kyllä, ihanan hento tuoksu sillä <3
    Tuonne viherlandiaan aina iltaisin suorastaan uppoutuu ja yöhemmin keväällä melkein hukkuu, ja siellä menee ajan taju ;D
    Kiitos, ma-te samoin sinulle ihanaa, aurinkoista kevään jatkoa ❤️

    VastaaPoista
  11. Hienoja pelargonia-lajikkeita!
    Ja nuo minikalusteet ovat niin hauskat ja saivat jo ideat laukkaamaan!
    Olen ollut joskus melko pitkään tuon puutarhamyymälän palveluksessa...
    Mukavan keväistä viikkoa!
    Hyvältä näyttää taimet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tuohon White Splashiin oitis <3
      Saa nähdä mitä saan aikaiseksi noilla kalusteilla, haalin vielä rekvisiittaa kokoon täällä.. :D Oi sinulla on kokemusta myös puutarhapuolelta kukkien lisäksi, hienoa!
      Kiitos Susanna - samoin ihanaa aurinkoista viikkoa sinullekin sinne lämpimään ❤️

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!