Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Tipuilua, kukkailua ja kahvittelua


 
"Oho - mitäs se emäntä nyt on
meille tuonut.. arvaakos noita maistaa ..
 
 
.. maistuvat ihan herneenversoilta, nam!"
(Lue tipusten kesäisistä edesottamuksista täältä.)

 
Täällähän niitä tipusten herkkuja kasvatellaan,
kukkasten lomassa.
Mutta täytyy kyllä todeta että
kysyntä on suurempi kuin tuotanto.

 
Kelloköynnökset ovat hyvällä alulla,
tulihan niitä vähäsen laitettua ;D

 
Päivän kohokohta - kaffehetki!
Ja söin molemmat pullat ;D

 
Yksi ahkeraliisa on muuttanut tavallisesta
muovisesta kasvatusruukusta ihan
oikeaan saviruukkuun ja arvata saattaa että viihtyy!

 
Tätä pidän kuin kukkaa kämmenellä -
viime keväänä kasvatettu hyvin talvehtinut Picobella.
 
Ja sitten mökistä asuintalon puolelle . .

 
Karjalanpaisti Tuulikin tyyliin,
helpoimman kaavan mukaan.
Tähän käytin porsaan ulkofilettä, thai wok-kasviksia, paprikaa, pari tomaattia kuutioina, kourallinen paahdettua kuivattua sipulia, mustapippuria, maustepippuria, yrttisuolaa ja vähäsen valkosipulijauhetta. Tykkään kun ruuassa on enemmän kasviksia kuin lihaa. Tämä sai hautua uunissa piitkään, pari tuntia. Seuraksi keitetyt potut ja jotain säilykettä, esim tällaista.
 
-  -
 
Tämmöistä taas tänään -
seuraavalla kerralla jotain muuta.
Heipsan kaikille ja
mukavaa, aurinkoista viikon jatkoa!



17 kommenttia:

  1. Minä olen myös kasvatellut herneenversoja. Ensin kojaan sadon meille ihmisille ja sitten loput varret kanoille tai marsuille. Kyllä kelpaa kaikille! Nam!

    Alkoi tekemään mieli kahvia ja pullaa. Taidampa mennä keittämään! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä häviää kaikki vihreä alta aikayksikön, täytyy vastedes antaa itse kasvatettuja vain silloin tällöin - ei edes ehdi tulemaan taimelle "kun jo viedään käsistä" :D
      Kahvihetki paras hetki <3

      Poista
  2. No, ei makeaa mahantäydeltä kanoillekaan, vaikka niin suloisia ovatkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, ei oikein jaksaisi joka päivä uutta laittaa tulemaan.. ;D
      Kiitos kommentista Tillariina.

      Poista
  3. Meilläkin menee tipusille kaikki vihreä, talven aikaa veistelen kaalista suikaleita kaiken muun mahdollisen vihreän lisäksi! Kaikki menee kaupan ja uskon että nuo ihanat versotkin katoavat pullottaviin kupuihin alta aikayksikön!

    Herkkuisa karjalanpaisti! Minäkin tykkään enemmän sellaisesta, jossa on vihanneksia enemmän kuin lihaa!

    Taimipöytäsi näyttää niiin ihanalta, taimipöytäkuvia jaksaa katsella loputtomiin! Suloinen Picobella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkku, omena ja juustosilppu ovat noitten herkkua mitä annan joka päivä - melkein taistelevat juuston murusista :)
      Tuommoista karjalanpaistia kannattaa tehdäkin iso satsi - paranee aina vaan lämmitettäessä.
      Taimet, kukkaset ja kesä ovat asioita mistä haaveilee tähän aikaan vuodesta :)
      Kiitos ihanasta kommentista Kivipellon Saila <3

      Poista
  4. Mukava postaus; kivoja nuo tipuset. Taimesi ovat hyvällä alulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipuset ovat aina niin tohkeissaan kun niille vie jotain uutta :D
      Kiitos Anneli A - mukavaa loppuviikkoa <3

      Poista
  5. Terhakan näköisiä taimia sinulla! Pitäisikin laittaa herneitä kasvamaan, kiitos muistutuksesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Konnadonna :) Hirvittää jo etukäteen nuo kelloköynnökset, miten ne tulevat valtaamaan koko taimihuoneen, niitä on nimittäin jokunen..
      Herneenversot ovat kyllä hyviä vaikka salaatissa.

      Poista
  6. Taitaa kanasillakin jo olla kevät mielessä, ovat aika söpösiä.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun pääsisivät pian ulkoilemaan, mutta kun on nuo lait ja säädökset :(
      Kiitos, Sirpa <3

      Poista
  7. Oi että nuo tipuset ovat ihaniaa. hyvässä mallissa on sun taimet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin verrattomia seuralaisia, ja kesällä vallan hauskoja, voit kuvitella.. :)
      Kiitos, Irma <3

      Poista
  8. Todellakin hyvässä kasvussa olevia kelloköynnöksiä! Laitoin muutamaan purkkiin noita itsekin itämään, ovat kohta kuukauden olleet ja nyt vasta mullasta pilkistää yksi. No, siemenet olivatkin vanhoja, ehkei muut idä ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko Gitta kokeillut semmoista että kun olet liottanut ensin vuorokaudessa niitä siemeniä ja sen jälkeen huuhdot (peset) liman siemenen ympäriltä pois. Se on mulla tepsinyt aina. Onkohan se lima joku luonnon suojakeino siemenellä.. en tiedä. Ja sitten kun on itänyt ja noussut pintaan,joskus joutuu "avittamaan" siemenkopan irrotuksessa, kun lehdet ei jaksa kammeta sitä päältään pois. Hauskoja ovat :D

      Poista
    2. Tuota liotus-pesusysteemiä pitää kokeilla, kiitos vinkistä!

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!