Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel minulle ;D
Tänään kun kävin tarkastelemassa kasvatuksia,
silmiini osui vallan erikoinen näky.
Ei liene ihan tavallista että ahkeraliisaan syntyy samaan kukkavarteen eriväriset kukat. Olen tiennyt että ihmekukka (Mirabilis jalapa) tekee niin, mutta että tämä. No, olenpahan sitten keksinyt uuden lajikkeen,
mutta en ole käyttänyt mitään laboratorio- enkä muitakaan geenimenetelmiä vaan tämä lajike on syntynyt ihan vahingossa. Niinhän parhaat keksinnöt aina. Otan tämän nyt erityistarkkailuun, merkitsen sen jollain lailla ja katson tekeekö se jälkeläisistäänkin kaksivärisiä. Jos tekee, niin otan sen massatuotantoon.
No en - joskus ajatukset lähtee laukalle . . . 🤣 Tuon oikeanpuoleisen vanharoosa -värisen kukan taimia minulla ei ollut yhtään viime vuonna, joskus aikaisemmin kyllä. Mutta mielenkiintoinen juttu tämä on, ainakin minusta. Kuinkahan tämä on edes mahdollista, mietin.
Tänään kylvin ryhmäsamettikukkaa Strawberry Blonde.
Tämän kukan jälkeen ei ehkä ole paluuta entisiin ”tavallisiin”,
niin ihana se on.
Samoin kylvin oranssia kääpiösamettikukkaa, kesäpäivänhattua,
kukontöyhtöä, kuukausimansikkaa ja basilikaa.
Vielä täytyisi isosamettikukka Vanillan siemeniä hankkia.
Yllätyksekseni huomasin oranssin ja keltaisen värin
pyrkivän takaisin puutarhaani.
Tänään tapahtui eräs iloinen asia,
joten alitajuntani varmaankin käski viime viikolla hankkimaan
iloisen värisien kukkien siemeniä valmiiksi! 💛🧡💛
Näillä mennään nyt ja lisää laitetaan vain siinä tapauksessa
jos joku vanhoista siemenistä ei lähde itämään.
Tuota viimeistä lausetta en ihan taida itsekään uskoa ;)
Mukavaa alkanutta viikkoa,
pidetään mieli keväisenä vaikka satelisi räntää kuten parhaillaan tekee.
Ihmetellen täällä luen ja katson kuviasi, Ahkeralisa kukkii jo..jopa kaksivärisenä??? -D
VastaaPoistaNiin, se ihmetyttää.. Kukkanuppuja alkaa olemaan ja auenneita kukkiakin. Ehkä teenkin seuraavan postauksen niistä..
PoistaOnnittelut, sinulla on nyt oma nimikkoahkeraliisa 'Tuulikki'😍Ei muuta kuin tuotantoon vaan!
VastaaPoistaIhanat kylvösuunnitelmat sinulla!
Niinpä, patentti vaan puuttuu. On tuo ahkeraliisa kyllä mainio kukka! Nyt on aika kylvöjen 🌱🪴🌸
PoistaMukavaa alkanutta viikkoa sinullekin 💛
VastaaPoistaKiitos 🌸🩷🌸
PoistaEläköön oranssit ja keltaiset värit 😁! Minä näin pari kesää sitten yleisessä puutarhassa syysleimun, jossa oli samassa kukkatertussa erilaisia kukintoja.
VastaaPoistaJuuri noin 👍 Nyt tarvitaan keltaista väriä, ja mieluummin heti 🧡💛 Minulla on nuo ahkeraliisat omia siemeniä ainakin 20 vuoden ajalta, siis ei kaupan. Olisikohan siinä jonkinlaista syytä, en tiedä..
PoistaAika jännää tosiaan tuo kahden eri värin ilmestyminen samaan kukkaan. Kauniita ovat molemmat värit.
VastaaPoistaNiinpä, minä en ainakaan keksi syytä siihen. Jos se olisi alkuperäisen värin palautuminen kukkaan niin ehkä sellainen syy voisi olla.. Jännää 😁
PoistaOikein hieno kukka, kun kukkii näin aikaisin vielä.
VastaaPoistaKyllä kukkii, kun on aikaisin laitettu 😄 Iloa silmälle jo alkukeväästä 🤩👍👋
PoistaNo onpa melkoinen yllätys! Lissu halusi yllättää sinut ja kiittää hyvästä hoidosta näin, ihana juttu! Värit ovat ihania ja jostain syystä, jota ei itse arvaa aina, sisikunta nappaa siemenhyllystä jotain piristävää ja yllättävää 💛🧡❤️! Vaikka räntää tulee taivaalta, kevät on jo matkalla 💚🤗
VastaaPoistaKyllä, olikin niin mieltä hivelevä yllätys. Halusi kai kaiken minun huomion, ja saikin! Yhtäkkiä tuli keltaisen ja oranssin kaipuu, lieneekö jo mielessä tuleva pääsiäinen. Keltainen on ilon väri ja sattuneesta syystä osui ja upposi! 😉💛🌞🧡😍🤩 Onneksi se räntäsade ei kestänyt kuin puoli päivää!
Poista