Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Selviytyjiä




 Kypsymistä odotellessa -




- hoidellaan vaikka näitä kukkasia 🌺🌸🌼











Kylmää on, öin sekä päivin.
Saisi kyllä pian lämmetä ilmat -
istutukset menevät todennäköisesti
ainakin täällä jonkinmatkaa kesäkuun puolelle,
jos on sääennustuksiin uskominen. 

Täällä selvittiin alkuviikon takatalvesta hyvin,
ja nyt odotellaan siis parempia ilmoja.
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Laitan tähän loppuun kuvia maanantailta ..










14 kommenttia:

  1. Ihanan isot raakileet paprikasta ja tomaatteja taidat päästä jo syömääkin? Minä pääsen aloittamaan syönnin kasvihuonekurkusta.
    On sinulla monenlaista kaunista kukkaa! Ennusteet uhkaavat harmillisesti siirtää kesäkukkien ulkona päärjäämistä, taitaa mennä koko toukokuu kylmissä merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olen maistellut aikaisin laitettuja tomaatteja mutta eivät ole auringon kypsyttämän veroisia tietenkään. Mutta hyvässä alussa kuitenkin.
      Tänä vuonna laitoin vähemmän lajeja ja määrää, kestosuosikkeja enimmäkseen.
      Ihan hurja ollut tämä toukokuu, verrattuna viime vuoteen. Silloin kärvisteltiin kasvihuoneessa kuumuudessa, nyt kylmyydessä. Ei varmaankaan pääse istuttelemaan ulos kuin kesäkuun puolella ja varmaan hallaharso on hyvä olla "hollilla" vielä silloinkin.

      Poista
  2. Samanlaiset näkymät meillä oli maanantaina. Onneksi suli pian pois.
    Onko tomaattisi jo kasvihuoneessa? Ilmeisesti sinulla on lämmitettävä kasvari. Minun tomaattini ja kurkkuni ovat kasvaneet jo tanakoiksi ja korkeiksi. Pitäisi saada ne pian kasvihuoneeseen, mutta kylmyyden vuoksi se ei onnistu. Kurkussa on jo pieniä alkuja. Tuleekohan tästä ensimmäinen kellaritomaattivuosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti se sää vaihtiu maanantaina, aamun plus neljästätoista pariin asteeseen iltapäivällä. Lumi antoi toivottua kosteutta maan pintaan, jotta kevätlannoiterakeet liukenivat maahan paremmin - muuta hyvää en keksi ;)
      Tomaatit ja muut ovat nyt olleet parisen viikkoa kasvarissa, ja sinne on asennettu puhallin lämmönlähteeksi. Sisällä on vielä kaikenlaista, pelargonit sun muut talvetetut. Mitenhän taimien ja kukkasten karaisu onnistunee, sitä mietiskelen. Ei auta - on asennoiduttava niin, että tehdään ilmojen mukaan eikä katsota kalenteriin, niin on kai paras.
      Itsekasvatettu kurkku on herkkua, minulla ei sitä ole tänä vuonna.

      Poista
  3. Samanlaisia lumimaisemia meilläkin oli eilen. Mutta yllättävän äkkiä lumet hävisivät. Nyt on hieno auringonpaiste. Onpa sinulla jo hienot paprikat ja tomaatit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lumet hävisivät jo, ja onkin vähän keväisempää vaikkakin aika kylmää.
      Kiitos, Anneli A. Paprikat ja tomaatit (kuvissa olevat) ovat laitettu aikaisin, siksi aikainen sato. On tuo paprika kylläkin melkoisen hidas..

      Poista
  4. Olet kyllä melkoinen kasvattajavelho, kun kaikki kukoistaa noin upeasti.
    Teillä päästään maistelemaan uutta satoa pian.
    Meilläkin lumi peitti eilen maan. Nyt se on jo sulanut. Onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan ;D Olen kasvatellut kaikenlaista jo niin kauan että taitaa mennä jo rutiinilla, mutta ilman muuta huteja ja epäonnistumisia tulee aina. Eilenkin heitin muutaman ahkeraliisan pois, kun olin kastellut liikaa eikä niitä voinut pelastaa.
      Mahdollisimman aikainen sato on tietysti mielessä, onhan Suomen kesä kovin lyhyt - nyt varsinkin kun tämä toukokuu on ollut niin hurjan kylmää.
      Toivotaan parempia kelejä ja ettei enää lunta taivaalta sataisi.

      Poista
  5. Ei oo totta! Joko sulla kukkii keijunmekotkin? Ihanat värinokkoset, tuo tumma sykähdyttää erityisesti. Ei ole noilla vielä kiire tuonne lumeen ja viileään. Saat helliä niitä lämpimässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijunmekot ovat kukkineet jonkun aikaa, ja olinkin siirtänyt niitä lopullisiin amppeleihin. Joitakin käytän köynnöstämään ylöspäin.
      Eräs toivomani väri jäi värinokkos-sekoituksesta puuttumaan, mikä oli siemenpussin kuvassa, muttei ole ensimmäinen kerta.. Mutta yrittää täytyy aina..
      On kyllä niin kylmä varsinkin öisin - paprika ei hirveästi tykkää viileästä ja huomaankin sen melkein värisevän vilusta. Jospa niistä tulisi siten vahvempia ;D

      Poista
  6. Mahtava valikoima kasveja odottaa päästä ulos aurinkoon! Sinulta piti kysymänikin, kun olet taimikasvatuksen guru: Kasvatin nyt ensimmäisen kerran petunioita siemenestä. Latvotko nekin taimet jo alkuvaiheessa ja onko tarpeen toistaa vielä uudelleen sivuversojen kanssa? Pieniä ovat, mutta napakoita ja kasvuvauhti minusta ihan mukavaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen karsinut lajeja viime kesästä, eikä tänä vuonna ole mitään uusia lajeja, muistaakseni.
      Juu leikkelen tavallisia tarhapetunioita melkein alusta asti, ensin pääverso ja sitten sivuversoja sen mukaan että kasvin muoto pysyy palleroisena. Pidän kasvin nyrkin kokoisena kunnes muutamaa viikkoa ennen ulosistutusta lopetan leikkaamisen, jolloin kukkivatkin sitten jo sopivasti. Petunioiden kasvu kaipaa jatkuvaa tarkkailua. Sehän tässä niin mukavaa onkin - tarkastella, tuumailla ja pohtia :D

      Poista
  7. Kylläpä teillä olikin paljon lunta.
    Kylmää täälläkin on, öisin pakkasta. Ostin kesäkukkia, ne kaikki ovat sisällä, ei edes uskalla viedä huvimajaan.
    Varmasti meilläkin kesäkuussa kukat pääsevät ulos.

    VastaaPoista
  8. Paljon on teille lunta tupsannu, meillä ol vuan ihan väriks! Kovin kylymee on ollu ja meilläkin vielä pakkaselle yöllä männöö. On siun kasvit jo kookkaita, satoakin jo kasvihuoneesta suat! Ja kukatkin upeita!

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!