Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

torstai 19. maaliskuuta 2020

Lihapiirakkaa ja perunasalaattia




Pakaste-inventaariota tehdessäni huomasi siellä
joululta käyttämättä jääneen kaulitun voitaikinapaketin
joten päätin käyttää sen levylihapiirakkaan.
Yhdestä 500 g paketista tulee sopiva määrä lihapiirakkaa neljälle.
No, meitähän on kaksi mutta tykkään tehdä suurempia annoksia
esim. seuraavaksikin päiväksi käytettäväksi.




Tällä kerta en laittanut riisiä täytteeksi vaan
nauta-sikajauhelihaa, sipulia, valkosipulia, keitettyä kananmunaa,
paprikaa kuutioina, kevätsipulia
ja mausteena suolaa ja mustapippuria.
Tähänhän voi käyttää periaatteessa ihan mitä vain 
haluaa syödä, mutta näistä aineksista
se tuli sopivan korkuinen.




Tämmöistä lihapiirakkaa tulee melko harvoin tehtyä,
ja jos teen, silloin käytän itse tehtyä hiivataikinaa.




Silloin tällöin on hyvä kurkistaa mitä siellä pakastimessa oikeastaan on.
Itse kun kuulun siihen ihmisryhmään,
joka ostaa kaikenlaista "varuilta".





Varastossa käydessäni huomasin nämä käyttämättömiksi
- tai ehkä korkeintaan muutaman kerran käytetyt -
jääneet kapistukset.
Olisinkohan ostanut tuon siivutus/suikalointilaitteen joltain
messuilta esittelystä, en edes muista.




Nytpä päätin ottaa sen käyttöön, 
ja tehdä perunasalaattia.
Viipaloin pestyt, kuorimattomat perunat sopivan
paksuisiksi,
höyrytin ne melkein kypsiksi,
jäähdytin hyvin ja sekoitin majoneesikastikkeeseen.




Kastikkeeseen käytin majoneesia, kermaviiliä, punasipulia,
etikkaa, suolaa, sokeria, sitruunamehua, sinappia,
maustekurkkua ja tilliä.




17 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää kumpainenkin. Tällaista piirakkaa minäkin teen joskus mutta perunasalaattia en ole koskaan tehnyt. Pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nila.
      Tuo lihapiirakka on nopea tehdä kaupan valmistaikinasta. Kannattaa kokeilla tuommoista perunasalaattia, on niin hyvää ...

      Poista
  2. Miten kauniin piirakan teitkään. Minä en kasvissyöjänä tee lihapiirakkaa, mutta aika usein hiivaleipätaikinasta kaalipiirakkaa. Olen tehnyt melkein samanlaista perunasalaattia. Se on raikkaampaa kuin kaupan. Hyvää tostaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, marja.
      Hiivaleipätaikina olisi ollut terveelisempi kuin tuo voitaikina, mutta hyvä kun sain sen pois pakasteesta kuljeksimasta. Kaalipiirakka se vasta hyvää onkin, suurena kaalinystävänä tiedän!
      Tuo perunasalaatti onnistui tosi hyvin, teen kyllä toistekin noin! Eli perunat laitan kuorineen.
      Mukavaa perjantaita sinne!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi. Tuosta lihapiirakasta ei sitten jäänytkään perjantaille..

      Poista
  4. Just puhuttiin miehen kanssa että pitäisi tehdä levylihapiirakkaa pitkästä aikaa. Taitaa olla viikonlopun ruoka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin mainio viikonlopun ruoka. Minulla oli tarkoitus säästää sitä perjantaille, mutta hups me syötiinkin kaikki jo samana päivänä ;)

      Poista
  5. Kiitos, Suvi!
    Ihanaa viikonloppua myös sinne! ♥

    VastaaPoista
  6. herkulliselta näyttää!

    VastaaPoista
  7. Herkullista! Pakstimenen tyhjennys kevääksi on hyvä aloittaa vaikka heti. Ihanaa katsella näitä ruokapostauksia, joita en yleensä malta itse koskaan tehdä! Maukasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pirkko kovero.
      Nyt on hyvä aika katsoa sinne pakastimeen, olisiko sinne jotain jäänyt vanhenemaan. Ruokapostausten tekeminen tahtookin aina jäädä, kun ei malta.. Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!