Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Haaste: Millainen puutarhuri olet?


 
 
Sain Multaa ja mukuloita-blogin Piparmintulta kutsun osallistumaan tähän mukavaan haasteeseen, joka onkin jo kiertänyt useammassa blogissa. Haasteen on pistänyt pystyyn Pauliina Kukka & Kaali -blogista.
Haasteeseen voi vastata käyttämällä valmiita vaihtoehtoja tai ihan vapaamuotoisesti omin sanoin  - ajattelin vastata ensimainitulla tavalla eli käytän valmiita vaihtoehtoja. Omat vaihtoehtoni olen alleviivannut.

Puutarhasuunnittelu
  1. Piirrän suunnitelmat paperille ja arkistoin ne. Niistä on hyvä myöhemmin tarkistaa lajikkeiden nimet.
  2. Nautin puutarhan suunnittelusta niin paljon, että kun tulee suunnitelmien toteutuksen aika, teen lennossa uudet suunnitelmat.
  3. Teen aina uuden suunnitelman taimistolla löydettyäni taas ah, niin ihanan taimen, joka haluaa tulla meille.
  4. Suunnittelen vain suuret linjat. Istuttelen minne milloinkin.
  5. Puutarhasuunnittelu – kauhea sana. Eihän sitä voi tietää mikä fiilis sinä päivänä on kun alan taimia istuttaa.


Toukokuu 2018


Toukokuu 2018

Kesäkuu 2017
 
    Tämä ykkösvaihtoehto kuvaa suunnitteluani ehkä lähimmin. Käytän paljon aikaisempia muistiinpanojani istutuksissa, lähinnä kesäkukkien osalta. Kohta 5 voisi myöskin olla minua, koska jonkin verran fiilispohjalla kuitenkin mennään, huomioiden aikaisemmat kokemukset. Joskus saattavat suunnitelmat kuitenkin vaihtua lennossa.
    Suuret linjat puutarhassa on suunniteltu ja tehty, joten monivuotisia kasveja en hirveän paljon hanki enää, paitsi tietysti joitain uutuus-hyötykasveja ehkä. Nykyinen puutarhurointi liittyy siis olemassa olevien alueiden hoitoon ja ylläpitoon eikä uusia istutusalueita ole suunnitelmissa. Pihan olemme aikoinaan ukkelin kanssa raivanneet umpimetsästä tähän mummonmökin naapuriin, joten siinäkin yksi syy. Tämä puolen hehtaarin piha riittää näillä näkymin puuhamaaksi ihan kyllin hyvin. Kesäkukkasia tulee kasvatettua ja istutettua tietysti samoille paikoille lajien hiukan vaihdellessa vuosi vuodelta. Blogini keskittyykin suurelta osin juuri näihin kesäkukkasiin, jota asiaa blogin nimikin kuvastaa.
     
Kesäkuu 2017
    
     Ostokset 
  1. Minulla on nollabudjetti. 
  2. Fiksu puutarhuri tekee ostoslistan ja pitäytyy siinä.
  3. Ostan kasveja hyvin maltillisesti, mutta minulla on pieni (paketti)auto eivätkä kaikki ostokseni meinaa sopia kyytiin.
  4. Minulla on tapana pelastaa kasveja syksyn alennusmyynneistä. Olisi sääli jättää niitä seisomaan orpoina hyllylle.
  5. Haalin puutarhaani kaikki erikoisuudet maksoi mitä maksoi.

Syksyn sipuliostoksia 2018
 

Syksy on minusta parasta kasvien hankinta-aikaa. Minulla on tapana käydä puutarhamyymälässä viime tipassa ennen sen sulkemista talveksi, käydä vähän tinkaamassa hinnasta tai ostaa "kaikki
loput" ja kysyä itse hinta, jos sopii. Kasvin kuntokin määrää hinnan. Kasvit istutan jos muuta paikkaa ei heti löydy, kasvimaan tai perunamaan laitaan valeistutukseen ja istuttelen sitten keväällä mieluisiin paikkoihin. Lisään myös kasvejani jakamalla ja jos ei paikkaa löydy, laitan nekin "kasvipankkiin".
 
 
Rinneangervo


Keväällä tulee ostoksia tehtyä hyvin maltillisesti - kesäkukkia en osta ollenkaan koska ne kasvatan itse. Joitain harvinaisuuksia tulee metsästettyä vuositolkulla, joskus hyvin ja joskus huonoin tuloksin. Esimerkkinä vaikkapa tänä syksynä yllättäen eteeni tupsahtaneet kirjopikarililjan sipulit. Viime keväänä hankin niistä siemeniä, koska sipuleita en löytänyt mistään. Yksi himoituistani on sinivaleunikko - se ja tuo edellinen kirjopikarililja ovat nyt kylvetty syyskylvöinä ja varmuuden vuoksi siemeniä on jätetty myös kevätkylvöihin. Todellakin haalin joitain tiettyjä, mutta kohtuudella ja maksoi mitä maksoi jos olen
päättänyt saada ne. Muistiinpanoistani joskus bongaan jotain mitä olen milloinkin halunnut mutta se on jäänyt toteuttamatta.
 
Dahlia Smokey 25.9.2018
 
Työkalujen säilytys
  1. Kaiken pitää olla tip top. Minulla ovat sukatkin aakkosjärjestyksessä.
  2. Paikka kaikelle, kaikki paikalleen tai ainakin sinne päin. Ei se ole niin nokon nuukaa.
  3. Minä kyllä laitan tavarat paikalleen, mutta joku muu  viskelee niitä minne sattuu.
  4. Varaston ovessa lukee: "Vierailta pääsy kielletty." Voisivat saada sätkyn. Olisikohan Marie Kondolla käyntiä täällä päin?
  5. Kuka sellaisen hullutuksen on keksinyt, että tavaroilla pitäisi olla paikat? Löydän talikon viimeistään ensi keväänä uudesta perennapenkistä tai ellen löydä, käyn katsomassa pellolta tai voihan se olla kompostikasallakin. Tallessa se ainakin on, siitä voin olla varma.

 
 
 
 
 


 

 
Tämä kuvasarja paljastaa että tavarat todellakin löytyvät sieltä missä niiden kuuluukin olla. Ruukut taimille pidän järjestyksessä, sekin helpottaa etsimistä kun kaikki ei ole sikin sokin. Ruukkuja aletaan tarvitsemaan jo kevättalvella, jolloin niiden on oltava käyttövalmiina mieluummin sisätiloissa ettei tarvitse ulkovarastoihin mennä jos sattuu oven edessä olemaan metri lunta.
Eihän puutarhatyökaluja, ainakaan pienempiä,  meillä kukaan tosiasiassa kuljettele muut kuin minä, joten itseä saa syyttää jos jotakin ei löydy. No en ihan aakkosta sukkia, mutta järjestys helpottaa elämää. Puutarhapäivän päätteeksi palautan kyllä työvälineet omille paikoilleen. Meillä piha on kahdessa (kolmessa) tasossa joten työkaluja tarvitaan vähän kumpaankin, joten askeleita säästyy. Esim. kottikärryt täytyy löytyä sekä ylä- että alapihalta, muuten aika menee niitä etsiskellessä. Kuistin kaiteella parvekelaatikon suojissa pidän kahta välinettä jotka ovat hätäapuna silloin, kun en oikein tiedä itsekään mitä olen menossa tekemään.
 
Heinäkuu 2017
 
 
Minä hyötytarhurina
  1. Menettäisin yöuneni, jos porkkanakempit uhkaisivat kasvimaatani.
  2. Odotas, näytän Instasta kun voitin viime kesänä kylän komeimman kurpitsan kasvattajan tittelin.
  3. Kylvän, kastelen, kitken ja lannoitan huolellisesti ja saan nauttia runsaasta sadosta. Kellarini on kuin suoraan Veikko Huovisen romaanista Hamsterit.
  4. En melkein raaski syödä kasvattamiani tomaatteja, koska niiden kilohinta hipoo parhaimman naudan sisäfileen hintaa.
  5. Valitsen viljeltävät hernelajikkeet kukan värin perusteella.

3.6.2018


Pensastomaatti Heartbreaker syyskuu 2018


En varsinaisesti ole mikään noista, toisaalta saatan kuitenkin olla vähän jokaista. Laitoin kuitenkin ensimmäisen vaihtoehdon, koska kyllähän se vähän hermostuttaa jos kaikki ei mene kuin Strömsössä. Kyllä, olen noin kuvaannollisesti menettänyt yöuneni porkkanakemppien takia. Porkkana olisi 
minulla kaikkein tärkein hyötykasvi mutta minkäs teet, kun vuosi vuodelta tämä ötökkä on vaivana, ei auttanut edes kasvulavat eikä kokonaan uuteen paikkaan kylvö, harso tietysti tottakai oli keväästä syksyyn. Tänä kesänä luovuin kokonaan porkkanan kasvatuksesta, mikä on todella harmillista. Perunaa ja sipulia tietysti sen verran kuin jaksaa syödä syksyyn mennessä, perunoita ei tarvitsekaan riittää koko talveksi. Hyötytarha on ehkä menettämässä alaa kukilta, sen olen huomannut vuosi vuodelta. Kasvihuone kyllä pitää pintansa, enkä sinne laita kukkasia.

Kitkeminen
  1. Kitkeminen on minulle meditaatiota. Nautin joka ikisestä hetkestä.
  2. Kitken ja itken.
  3. No jaa. Otan kitkemisen puuhailun kannalta. Mikäs siellä kyykkiessä kun linnut laulavat ja leppeä kesätuuli puhaltaa.
  4. Kitken vasta sitten kun ohdakkeet alkavat estää pääsyn kotiini.
  5. Miksi kitkisin?

Keskipihan juuri kitketty ja uudistettu penkki. Kesäkuu 2018.
 
Kyllä, kitkeminen on todellakin mieluista puuhaa, jos vain aikaa löytyy riittävästi. Tämä kesä osoittautui kuivuuden takia sellaiseksi, ettei mahdottomasti tarvinnut kitkeä. Kuuntelen yleensä  kitkiessäni radiota, ja suunnittelen kitkemishetkeni esim. radion luonto-ohjelman ajaksi.


Puutarhapuuhat
  1. Riippumatto ja rikat ovat minun juttuni.
  2. Pientä puuhaa riittää, mutta ei puutarhanhoito ole koko elämä.
  3. Ensin työ, sitten huvi (siis puutarhaan). Missä välissä laittaisin ruokaa ja pesisin pyykit?
  4. Puutarhassa, puutarhasta, puutarhaan... Niinhän se menee.
  5. Oih! Vieläkö näitä kysymyksiä riittää? Minun pitäisi jo olla kitkemässä.

 

Alapihan kaaripenkki 2016
 
Vaikka puutarhurointi on työtä, on se myöskin huvia. Pientä puuhaa riittää, mutta nykyään en enää ihan joka hetki siellä puutarhassa möyri. Suuret linjat on tehty ja pieniä parannuksia ja siirtoja tehdään koko ajan. Monet kasvit ovat kulkeneet yläpihalta alapihalle ja päinvastoin, hommaa riittää mutta yleensä kaikki on mieluista.
 

Puutarhan tyyli
  1. Ihan perus
  2. Aina cool
  3. Suuruudenhulluja suunnitelmia hyvällä alulla
  4. Iloinen hurlumhei
  5. Täysi kaaos

Samettikukkia heinäkuu 2018
 
Minulle värit ovat tärkeitä, en osaisi pitäytyä vain yhdessä tai muutamassa värissä vaan värikirjon täytyy olla monipuolinen. Sininen väri ja etenkin sen eri sävyt ovat nykyään enemmän alkaneet viehättää silmää, ja sen rinnalle valkoinen käy loistavasti. Ja sitten tietysti punaista, keltaista . . .
Koska kasvatan kesäkukkasia, niiden värin lisäksi on hyvä ottaa huomioon muutkin ominaisuudet.
Kasvit keskittyvät enimmäkseen pihan laitoihin, koska puutarhoja (alapiha ja yläpihan mummonmökki pihoineen) ympäröi kolmelta suunnalta metsä, ja haluan että piha ei näytä liian umpinaiselta vaan on ilmava.
 

Kasvivalikoima
  1. Olen perinteen ystävä. Tulepa muuten katsomaan isotädiltäni perittyä joriinin mukulaa. (talvella) Se on jo talvehtimassa, mutta voin pikkuisen raottaa sen turvepeitettä, niin näet kuinka komea se on. Ja katsopas näitä valmun siemeniä... Oi, ja nämä floksit...
  2. Kaikki kelpaavat. Jokainen kasvi on omalla tavallaan kaunis.
  3. Olen aika tarkka. Värit. Leviäminen. Kestävyys. Vaivattomuus. Siinäpä niitä kriteereitä nyt alkuun.
  4. Palasin juuri Japanista, josta kävin ammentamassa ideoita parvekkeeni/rivitalopihani/taloni pihan suunnitteluun.
  5. Mahdollisimman modernia, kiitos!

 
 
Tykkään monista entisajan kukkasista, esimerkiksi palavarakkaus, ukonhattu, lehtosinilatva, suopayrtti, särkynytsydän löytyvät ainakin. Hyötykasveista karviaiset, herukat, kriikunat, omenat, kriikunat, mansikat ynnä muut ovat itsestäänselviä asioita, mitä pitää olla jotta saa talveksi säilöttyä oman maan herkkuja. Tuo ykkösvaihtoehto muuten kuvaa aika hyvin minua - joku ei varmaan voi käsittää kuinka iloiseksi voi tulla jostain oikein hyvännäköisestä joriininjuuresta tai kookkaasta begonian mukulasta. Kaikki hyvä ja ihana pitää jakaa, esimerkiksi täällä blogissa :D
 
 
Minä ja sää
  1. Pidän sääpäiväkirjaa ja mittaan sademäärät. Haluatko, että näytän sinulle Excel-taulukkoni?
  2. Ihan hirveetä kun aina vain sataa / paistaa / jotain! Eihän tässä sateessa / helteessä / missä lie säässä voi tehdä mitään kun aina vaan...
  3. Jaahas, tälle päivälle on ennustettu 18 astetta lämmintä, pientä koillistuulta. Kello 14 ja 15 välillä pitäisi sataa. Yhtä tippaa näyttää. Illemmaksi on tiedossa poutaa. Aika lämmin yö tulossa.
  4. Asennekysymys. 
  5. Jos saisin valita, koko kesän paistaisi aurinko. Silleen sopivasti. Yöllä sataisi sen verran mitä kasvit tarvitsevat.

Kelloköynnös syyskuu 2018
 

Suhtautuminen vuodenaikoihin
  1. Ihanaa kun talvi on olemassa. En jaksaisi kontata puutarhassa ympäri vuoden.
  2. Rakastan Suomen neljää vuodenaikaa.
  3. Talven aikana näännyn puutarhapuuhien puutteeseen.
  4. En voi elää ilman puutarhapuuhia. Siksi minulla on toinen puutarha Espanjassa / Kiinassa / jossain. Lennän sinne joka syksy heti kun en enää saa sipuleita maahan edes rautakangella.




 
Tykkään kovasti kun meillä on neljä vuodenaikaa - kevät on selvästi niistä mieluisin. Kesä on yleensä kiireistä aikaa kun työt tuppaavat häiritsemään harrastuksia, mutta siihen on jo totuttu näinä vuosikymmeninä. Syksy merkitsee minulle rauhoittumisen ja levon alkamisen aikaa. Silloin siirrytään sisätiloihin ja otetaan vaikka sukan kudin käteen. Televisiokin löytyy siltä samalta paikalta jonne sen kevään korvalla jätin.
 
No ei ole toista puutarhaa Espanjassa, enkä harrasta matkailua, mutta muutamien kukka-lajien kasvattelun aloittaminen heti vuodenvaihteen jälkeen helpottaa kämmenpohjien kutinaa kummasti. Oi että ..
 
Tammikuun taimivauva 2018 paprika Marconi Rosso

Tämmöinen oli haastepostaukseni tällä kertaa, olihan aika pitkä mutta toivottavasti pysyitte mukana. En haasta nyt erityisesti ketään mutta jos haluat ottaa haasteen vastaan, säännöt löytyvät Pauliinan Kukka&Kaali-blogista täältä. Kuvat postauksessa otettu tänään, ellei toisin mainita.


 



19 kommenttia:

  1. Kesäkukkasi ovatkin mahtavimmat mitä tiedän. Upeaa syksyn väritystä tuossa alimmassa kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Katja, kesäkukkasia on niin mukavaa kasvatella ja hei, muutaman kuukauden päästähän se taas alkaa :) Ruskan värit ovat myös niin kauniita.

      Poista
  2. Olipas mukava lukea sinunkin vastauksesi tähän haasteeseen. Kauniit kuvat vielä höysteenä. Olen tainnut ihastella ennenkin tuota 'Smokey'-daaliaasi, mutta pitää ihastella edelleenkin, sillä se vain on todella kaunis. Hienot ruskanäkymät ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa. Mukavaa alkavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteet ovat mukavia, ja niihin vastailu. Totta, tuon daalian olenkin jossain kohtaa kuvannut, on se vaan niin kaunis. Syksy on ihanaa ruska-aikaa. Kiitos samoin, mukavaa lokakuuta!

      Poista
  3. Huitsi, miten kaunis puutarha. Näkee että suurimmat linjaukset on jo tehty ja huolella. Perennoitakin on jo niin paljon. Osaat kasvattaa kesäkukkasikin runsaiksi valioyksilöiksi. Puhumattakaan sinun hyötykasveista. Minullekin kitkeminen on meditaatiota ja mieleistä hommaa. Mukavaa viikonalkua ja lokakuun ensimmäistä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuota pihaa laitettu vuosia, ja kasvien paikkojakin vaihdeltu runsaasti vaan nyt alkaa olla kaikki paikallaan, ainakin suurinpiirtein. Sanonta että puutarha ei ole koskaan valmis, pitää kyllä paikkansa. Aina sitä jotain pientä on tekeillä kuitenkin. Voi olla että valo-olosuhteet muuttuvat jossain vaiheessa, ja sitten ollaan taas uuden tilanteen edessä.
      Kiitos mukavasta viestistä ja kaunista syksyä sinnekin!

      Poista
  4. Sun plokin innoottamana mäki oon lisänny siämenkylyvöjä 99% :) Karehrin sun tyäkalujen järiestystä. Hyvän näkööset ja kokooset istutusalueet. Ihanasti jo ruskaa viimmeeses kuvas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihanko totta? Hieno juttu, on mukavaa saada toisetkin innostumaan kasvatuksesta - se on loppujen lopuksi aika helppoa. Kohtalainen järjestys helpottaa elämää kovasti, sehän on selvä. Syksyn ruska on niin kaunista, paitsi pihalla myös metsässä. Mukavaa syksyistä viikkoa Navettapiika.

      Poista
  5. Mukava lukea vastauksesi, kaunis puutarha sinulla.Hyvää alkanutta lokakuuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, mukavaa lokakuun alkua sinullekin <3

      Poista
  6. Olen lukenut niin monen vastauksia tästä haasteesta ja aina se on yhtä mukavaa! =)
    Kyllä on komea kelloköynnös sinulla. <3

    Kaunista lokakuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, haasteita on niin mukavaa lukea.
      Tänä vuonna kelloköynnöksessä oli vähän piwnemmät kukat kuin aiempina kesinä, johtuu varmaan kuivuudesta.
      Kiitos, samoin sinne!

      Poista
  7. Kivat vastaukset. Aika samoilla mennään. Sain tuon haasteen, mutten vastannut, kun ei ihan nappivastauksia löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu. Joskus sitä joutuu miettimään vastauksia pidempään.
      Mukavaa lokakuuta sinulle Kukkais-Satu :)

      Poista
  8. Olipa kiva lukea tosi puutarhaihmisen tosi puutarhailusta :). Yllätyin siitä, että puutarhaa ihan suunnitellaan paperilla. Mutta sitten muistin, että niinhän meillekin emäntäkoulussa vuonna 1977 opetettiin. Sen jälkeen olenkin kasvattanut lähinnä porkkanoita, jos jotain olen kasvattanut ... mutta porkkankempit on ihan outo juttu. Taitaa olla vakava vaiva?
    Kempeistä huolimatta: postauksesi perusteella selvästikään mikään ei ole niin tärkeä kuin puutarhan hoito, Tuulikki, ja ymmärrän hyvin, miksei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä juuri, ja talvella etenkin. Muistiinpanojakin tulee tehtyä pitkin vuotta, sehän on selvä. Porkkanakempit ovat tosi harmillisia tuholaisia, pidän ainakin muutaman välivuoden ja sitten yritän taas.
      Kyllä se puutarhanhoiro on se ykkösjuttu ja talvella käydään ahkerasti kuva-arkistossa :)
      Kiitos kommentista, mukavaa lokakuuta sinulle.

      Poista
  9. Kiva että vastasit haasteeseen, oli mielenkiintoista lukea vastauksiasi!
    Hyvä idea tehdä ostoksia syksyn viime metreillä. Ja "kasvipankki" on loistava ajatus, minäkin selvästikin tarvitsisin sellaisen pihalleni. Täytyykin pistää mietintämyssyyn.
    Siellä on työkalut ihanasti järjestyksessä! Värien tärkeys näkyy myös blogissasi, täältä löytyy aina raikasta väriterapiaa kukkasten muodossa :)
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Oli hauska lukea vastauksiasi! Kiitos kun osallistuit haasteeseen! Oli kiva kuulla mm. sinun innostuksesta perintökasveihin :) Tuo pitäisi itsekin ottaa käyttöön, että kitkisi hyvää radio-ohjelmaa kuunnellen. Värikylläistä ja ihanaa lokakuuta sinulle!

    VastaaPoista
  11. Mukava lukea vastauksiasi, niinkuin muidenkin tähän haasteeseen vastanneiden. Meillä varsin erilainen tilanne puutarhojen suhteen ja vähän myös jatkon kannaltakin. Suunnittelen lähinnä perennapihaa ja kesäkukkia lähinnä vain joihinkin yksittäisiin ruukkuihin. Sinun puutarhasi on upean valmiin ja viimeistellyn näköinen.

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!