Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

maanantai 6. marraskuuta 2017

Viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta -haaste




Otinpa kiinni haasteesta, jonka Kivipellon Saila heitti avoimena haasteena kaikille asiasta innostuneille. Tämä haaste on alun perin Maatiaiskanasen elämää-blogin Hilun alkuun laittama. Tässä haasteessa on tarkoitus muistella viime kasvukautta viiden parhaimman muiston kautta. Nyt olikin oiva hetki muistella, ja käydä vielä kerran kuva-arkistoja läpi koska kesäisiä kuvia on aina niin mukava katsella varsinkin juuri tähän aikaan vuodesta.
Tein tästä ihan luettelomaisen postauksen, jotta edes jotenkin pysyin ruodussa eikä asiat lähteneet rönsyilemään asiasta toiseen.
Tässä nyt sitten tulee asioita, mitä muistelen kaikkein mieluiten ja tässä järjestyksessä.

1. KASVATUSTA SIEMENESTÄ

Minun parhaimmat puutarhamuistoni ajoittuvat aikavälille tammikuu-kesäkuu koska se, mitä ikimaailmassa eniten haluan tehdä on kukkasten kasvatus ihan omin kätösin siemenestä asti. Voi sitä onnea ja autuutta, kun saa ihka ensimmäiset siemenet laitaa multaan! Malttamattomuudessani olen alkanut suosia itse kehittelemääni koekylvö-metodia. Siinä kylvetään ajoissa tietty määrä siemeniä ja lasketaan sitten itävyys(prosentti) ja kun tulos on saatu selville, heitetään koekylvöt pois ja saatu tieto tallennetaan myöhemmin tehtävää varsinaista kylvöä varten.

Vaan minäpäs en heitäkään mitään mihinkään.

Alla oleva ahkeraliisa (sekä nelisenkymmentä muuta) on koekylvön tulosta. Niistä riitti vielä latvapistokkaiden juurrutukseenkin. Ahkeraliisa taitaa olla ensimmäinen kesäkukkalaji jota olin alkanut kasvattaa joskus sata vuotta sitten joten siihen liittyy kaikkein parhaimmat ja rakkaimmat muistot, ja sitä olen kasvattanut joka ikinen vuosi siitä lähtien eikä se ole koskaan tuottanut pettymystä. Alla kuvia myös joistain muista kasvatuksista.


Ahkeraliisa 16.3.2017


Ryhmäsamettikukka 14.3.2017

Lumihiutale 19.3.2017

Kelloköynnös 18.3.2017
Juurrutusta vesilasissa 14.3.20147


Siemen-arkisto
Eikä aikaakaan, kun kaikki siemenpussukat olivat
siirtyneet viimeisen välilehden taakse.


2. TAIMIEN SIIRTO SISÄTILOISTA ULOS KASVARIIN

Tämä vaihe on riskialtista, suorastaan jännittävää koska kahteen käteen ei saa mahtumaan hirveästi taimiastioita eikä niitä voi päällekkäinkään laittaa. Kuitenkin taimet on hyvä saada siirretyksi nopeasti, jotta .. niin .. nyt en osaakaan sanoa miksi ;o
Tämänkin  homman haluan tehdä ihan itse,
eli by myself :D


Kasvatushuoneessa alkoi olla todella ahdasta ..

.. joten oli aika ryhtyä tositoimiin.

Siirsin taimet sisältä kasvatushuoneesta
 ulos  kasvariin 3.5.2017
(alkaen - pari kolme päivää siinä meni.)

Kuvaa katsoessa tunnen kasvarin tuoksun . .

. . petunian hienostuneen -


tai vaikkapa samettikukan kirpeän tuoksun.
Lobeliatkin melkein jo kukkivat silmissäni :D

Nukenkauluksen sininen väri vie ajatukset jo tulevaan kesään.

Kevätaika on parhaimmillaan juuri nyt!


3. KASVIMAAN JA -HUONEEN KYLVÖJEN JA ISTUTUSTEN SUUNNITTELU

Koska olen luonteeltani melko järjestelmällinen, ja haluan laittaa lähes kaiken itselleni muistiin, on mukava istua puutarhatuoliin ja alkaa suunnittelemaan ihan kynän ja paperin kanssa mitä mihinkin laitan tulevana kasvukautena. Nyt kun minulla on osassa kasvimaata laatikkopuutarha, asia on jotenkin helpompi jäsentää mielessään koska paikoilla on selvät rajat. Tämä vaihe vaatii kahvikupposen jos toisenkin. Ja on kuulkaas niin mielenkiintoista ...


9.5.2017
30.6.2017

21.7.2017
 

Kun olin saanut kesäkukkaset istutettua,
aloitettiin tipujen kanssa istuttamaan tomaatteja,
kurkkua ja paprikaa kasvihuoneeeseen.
Tämän osion laitan tähän, vaikka se ei ajallisesti tähän kuulukaan,
mutta sopii aiheeseen.



Elokuussa sitten alkoikin tomaatteja kypsymään,


mutta aika verkkaiseen tahtiin kuitenkin.
Koska kesä oli niin kylmä ja sateinen.


4. KESÄKUKKIEN ISTUTUS

Mikä onkaan nautinnollisempaa kun saa hakea omat kasvattamat kukkaset omalta "taimitarhalta". Tähän mennessä asioita on hiukan jo suunnitellut mielessään - yleensä tiedän mitä laitan mihinkin eikä tarvitse kauaa miettiä. Yli menevät (=liiat mille ei riitä ruukkuja tai muita astioita) kukkaset laitan sitten minkä mihinkin, vaikkapa kasvimaalle porkkana- tai muihin penkkeihin. Tämä vaihe kukkasten hyysäämisessä on ihan parasta! Ja kestää yleensä viikon-pari, joskus juhannukseenkin asti jos ei ole hirveästi jaksanut töiden jälkeen olla pihalla tai ilmat eivät ole suosineet. Väsymys tuntuu vasta sitten illalla kun koipensa oikaisee sängylle :D Se väsymys on kuitenkin onnellista väsymystä,
minkä kaikki puutarhurointiin hurahtaneet tietävät!




 
 
 
 
5. TULPPAANIT
 
Edellisenä syksynä istutin erilaisia sipulikukkia noin 500-600 kappaletta. Jännityksellä odotin varsinkin tulppaanien kukintaa, joka kesti kylmien säiden vuoksi kesäkuun loppuun asti. Kukkarunsaus palkitsi sitten yhdessä muiden kevätkukkijoiden kanssa, ja kukkavarret saivat rauhassa lakastua perennojen suojissa. Kevät-aika, se on aina niin suloisen herkkää ❤️.






Ja lopuksi -
tämmöisenä haluan kasvukauden vuodelta 2017 muistaa!

 
On ihanaa että voi itse suunnitella ja ideoida  
- tehdä omin käsin asioita.
Itse tehtynä kaikki tuntuu omimmalta
 - ja rakkaammalta ❤️
Ja niistä syntyy ne parhaimmat muistot.


 
 
Nyt en tällä kertaa haasta ketään, mutta olisin iloinen jos joku tämän haasteen nyt tästä nappaisi . .
 


15 kommenttia:

  1. Voi jessus, tuo sinun esikasvatustouhu on ihan käsittämätöntä! Huh huh! Olet sinä kova likka! ;D

    Ahkeraliisa on yksi minun suosikeistani. Sitä on aina ulkosaunan ikkunan kukkalaatikossa ja paviljongin kukkapurkissa. Mutta minä ostan taimet!

    VastaaPoista
  2. Olen aina niin sanaton katsellessani taimetuspuuhuasi, sitä upeaa kasvua ja järjestelmällisyyttä. Taimikasvatus kannattaa ilman muuta jo valikoimaakin ajatellen saati taloudellista säästöä, ajatteles jos nuo kaikki taimet ostaisi...!

    Ihana raukeus puuhapäivien jälkeen illalla on jotain sanoin kuvaamatonta. Mullakin jää taimia yli, mutta kasvimaalle ja kasvariin niitä sitten laittelen - joskus oiken vasiten niitä sinne kasvattelenkin, silmän iloksi ja ötököiden harhauttamiseksi. Ahkeralissu kasvoi meillä viime kesänä ensi kertaa, varmaan uudelleenkin sitä kasvuun laitan...ja se on ihan ansiotasi!

    Kesämuistosi ovat ihania! Ollaan hetki talviunilla, tankataan kasvitietoutta ja siemenluetteloita ja sitten taas ensi kuun jälkeen aloitamme. Kävin ihan pikkuisen TomatoEdenin sivuilla katsomassa ensi kevään uutuustomaatteja...varovasti!

    Kiitos, kun vastasit tähän haasteeseen!

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanaa, että osallistuit tähän haasteeseen :) Upeaa, että kasvatat itse kesäkukat. On niitä sitten ilo kesällä katsella ja hoitaa. Melko huimaa, ettei mene enää kauaa, kun pääsee taas esikasvatusten pariin. Ihanaa ihanaa!
    Upeita kuvia <3

    VastaaPoista
  4. Olet kasvattanutkin todella ihanan määrän taimia. Minäkin tykkään kasvatella siemenistä niin kesäkukkia kuin perennojakin, mutta olen toki vielä aivan aloittelija sillä saralla -ei ole sadan vuoden kokemusta x) Hyvää tiistaita! :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kesää on kiva muistella ja sinulla on paljon kauniita asioita.

    VastaaPoista
  6. Sinulta taimikasvatus sujuu ja onnistuu.
    Kivat kesämuistelut.

    VastaaPoista
  7. Sinun taimikasvatustasi seuratessa meikäläinen suorastaan mykistyy. En edes yritä tavoitella samanlaista taitoa ja tehokkuutta, mutta aivan varmasti blogistasi tulen kerran jos toisenkin kurkkimaan hyviä ideoita. Ja niitähän riittää, kiitos Tuulikki!

    VastaaPoista
  8. Mä vaan huokailen ihastuksesta aina, kun näen kuvia ja luen tekstiä sinun itse kasvattamistasi kasveista. Oot todella taitava ja upean järkestelmällinen. :) Mukavaa iltaa! :)

    VastaaPoista
  9. Ihana kesätuulahdus tuli tästä postauksesta:) Niin kauniita kuvia♥ Siellä ollaan kyllä melkoisia puutarhureita! Leppoisaa iltaa sinne♥

    VastaaPoista
  10. No voi sun herttilei. Olen ihan mykistynyt. Jo kasvatus huone sai minut sanomaan ääneen "mitä helkkaria" kyllä ääneen sen sanoin ja eiku ihmettely jatkuu... MIKÄ TAIMIEN KOKO. Kyllä olet ihme. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  11. Ikinä en ole nähnyt kenekään kasvattavan noin aikaisin ja noin paljon ja noin upeita kasveja kuin sinun blogissassi olen saanut pitkin vuotta ihailla. Kesämuistosi ovat vertaansa vailla!

    VastaaPoista
  12. Olen niin samaa mieltä kuin edelliset kommentoijat. Uskomatonta, mahtavaa, käsittämätöntä ym. Toivon näitä kuvia lisää, kun talvi tästä vielä pimenee ja kylmenee. Tuot kesän luoksemme, niin virkistävää.

    VastaaPoista
  13. Taimikasvatus on nii sun juttus! Siitä ei pääse yli eikä ympäri :) Kiitos innostavista postauksista! Jopa mäki, innostuun kokeelemahan siämenkylyvöjä enemmä ku koskaa enne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikille teille, jotka niin ihanasti kannustaen kommentoitte tähän postaukseen, ihanhan sitä menee hämilleen ja sanattomaksi 😍
      Positiivista palautetta on aina mukava vastaanottaa ja ihan älyttömän hienoa on kuulla että on saanut innostettua toisiakin kukankasvatuksen pariin. Ei tämä kuitenkaan mitään rakettitiedettä ole, ja pienelläkin panostuksella pääsee kasvun ihmettä todistamaan :D
      Nämä minun touhut tältä saralta noudattavat joka vuosi suurinpiirtein samaa kaavaa, joten haastetta riittää, jotta postauksista ei tule joka vuosi samoja :D
      Kiitos teille ihanat bloggaajaystävät, sekä muut lukijat ❤️

      Poista
  14. Ooh näitä on niin kiva muistella varmasti, nyt erityisen pimeänä ja sateisena päivänä. <3 Mukavaa viikonloppua Tuulikki <3

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!