Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kesän alkua


 
 
 Kovin on nihkeästi kesä lähtenyt käyntiin, kevätkukkijat antavat odotella itseään. Muutamat tulppanit ovat sentään avanneet nuppunsa, joita käväisin kuvailemassa.  
 
 
Triumph-tulppaani
 
 
Liljatulppaani
 
 
Quebec
 
 
Pionitulppaani
 
 
Punainen pionitulppaani
Nämä ovat viikon verran olleet tässä vaiheessa -
kauankohan menee näillä ilmoilla, ennen kuin ovat täysin auki.
 
 
Helmililja
 
 
Kielonkukan nuppuja
 
 
Pihan laitamalla olevassa metsärinteessä on aina jokin kukka kukassa. Ensin keväällä kukkivat sinivuokot, sitten tulee lemmikit, sen jälkeen kielot. Sitten kukassa ovat puna-ailakit ja akileijat.
 
 
 
 
 
 
 
Koska metsä ympäröi pihaamme kolmelta ilmansuunnalta,
metsän kukkijoita pääsee kuvaamaan ihan kotipihalta käsin.
Mustikankukka on niin hempeän kaunis.
 
 
Katajanmarjoja voi sitten syksyllä kerätä mausteeksi vaikkapa hirvenlihan seuraksi, tai karjalanpaistiin.
 
 
Jaahas,
porkkanapenkeissä näkyy eloa.
 
 
Porkkanan laitoin perunamaan laidalle kasvulaatikoihin,
pidän muutaman välivuoden porkkanan kasvatukselle kasvimaalla.
 
Alla kolme viime kesäistä hankintaa -
karviainen, viherherukka ja kirsikka
 
 
Karviainen Minnonmäen keltainen
 
 
Viherherukka Venny
maistiaisia saatiin viime kesänä,
sato on toisena vuonna varmasti jo suurempi.
 
 
 Shedraja
Venäläistä alkuperää oleva itsepölytteinen hapankirsikka
 
 
 
Kevätkukkijoita kasvimaata ympäröivässä penkissä.
Kovin on keltavoittoinen, mutta  pian on punaista väriä tulossa - liljat, punapäivänkakkara, tulikellukka ja harjaneilikka ainakin ovat hyvässä alussa. Sinistä sävyä edustaa mm. mirrinminttu, ukkolaukka ja jalopähkämö. Ajattelin istuttaa lobeliaa penkin reunoille.
 
 
 
 
Kaikenlaisia harsoviritelmiä täytyy pihalle tehdä, sillä joitain kesäkukkasia ruukuissa olen sinne jo vienyt. Pihamaalle en ole istuttanut kuin daaliat vasta - on tämä niin riskialtista aikaa. Yksi läheltä-piti -hallayö on takana, joten nyt saavat harsot olla ainakin ensi viikonloppuun asti. Silloin alkaa viimeinkin kesäkukkien istutus.
 
 
Missi-kisu oli tietysti apurina harsojen laitossa.
 
Toivottelen kaikille lukijoille oikein hyvää kesän alkua -
jospa se ihka oikea kesä nyt viimein alkaisi ja ilmat viimein lämpenisi.
 
Lämpimästi tervetuloa lukijajoukkoon, Nila !
 
 
 
 
 

24 kommenttia:

  1. Kauniita kukkasia .Kesä on myöhässä ja todella odotellaan että tuli lämmin.Sinulla on kuitenkin jo porkkanatkin hyvällä alulla.Hyvää ja lämmintä kesäkuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaikki on todella myöhäisessä, mutta porkkana iti varmaan sen takia hyvin kun se oli harson alla. Toivotaan todellakin että pian alkaisi koko kesän kestävä lämmin kausi.
      Kiitos, RaijaAnnikki.

      Poista
  2. Tässä viikolla juuri katselin muutamaa kukkivaa tulppuani ja ajattelin, että ne piti hankkia, kun syyspostaustasi katselin, jossa kerroit tulpputilauksestasi - nyt meilläkin tulput kukkivat, mutta ei ihan noin valtaisaa kukintaa kuin pihassasi, vähän kuitenkin.

    Nyt täytyy kunnolla harsottaa, on ollut niin kylmiä öitä. Juuri äsken tuli vettä kaatamalla ja mukana räntää rätki, olipa piristävä alku kesäkuulle. Toisaalta, muuten kesä on edessä, kesäkuu on usein aika viileä, lämpöä varmaan joskus saadaan kuitenkin.

    Ihanat pienet porkkanantaimet, meillä ei ihan vielä.

    Mukavaa kesänalkua Sinullekin, rapsutukset ihanalle puutarha-apulaiselle Missi-kisulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kuvittelin valtaisaa tulppaanimerta tulevaksi kun syksyllä niitä istuttelin, vaan ei. Nyt ne kukkivat eri aikaan ja toiset ovat huomattavasti matalampia kuin toiset, eikä yhtään lumikelloakaan ilmaantunut, saatikka muscaria.
      Kyllä, piristävä onkin tämä kesäkuun alku, mutta vähän eri tavalla ;D Talvivaatteet ovat vielä käytössä, toivottavasti ne saa pian viedä säilöön..
      Toivottavasti saan hyvän porkkanasadon, kun nyt kasvatan aivan eri paikassa, mutta tietenkn harsoja pitää pitää porkkanakärpäsen varalta.
      Missi sai rapsutukset, kiitos häneltä :D
      Kiitos taas niin mukavasta kommentista, Kivipellon Saila <3

      Poista
  3. Kuivatin kerran katajanmarjoja laitoin ne tummaan lasipurkkiin,samanlaiseen kuin mustapippurilla. Mieheni oli täyttänyt niillä pippurimyllyn ja ihmetteli kun ei pelitä. Olivat vähän sitkeämpiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauska juttu sinänsä :D Katajanmarjat ovatkin kuivattuina täsmälleen mustapippurin näköisiä.

      Poista
  4. Kauniit kuvat!
    Tulppaanit on lempikukkiani!
    Hyvää torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari.
      Nuo minun tulppaanit näyttävät kukkivan vähän eri aikaan, ja toiset ovat jääneet paljon matalammiksi, syksyllä jotenkin kuvittelin kyllä vähän toisin..

      Poista
  5. Kylläpä siellä nyt sitkeästi pitää kylmää keliä!
    Laitan pikapakettina taas aurinkoa ja lämpöä sinne päin tulemaan...luulisi loppukesän olevan helteinen!

    Hurmaavia tulppaanilajikkeita!
    Aivan mahtavia kaunottaria nuo pionitulppaanit!

    Tulet aina mieleeni kun kitken noita tulikruunuja pihasta...
    ...tänään lähti naapurin puolelta riehaantuneet oksat! =D

    Ihanaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kylmää on! Ihan arktiset olosuhteet - voimakas tuuli puhaltaa pohjoisesta ja lunta ja räntä satelee vähän väliä, hrr..
      Kiitos, otetaan lämpimät vastaan avosylin, lupaan levitellä ilmoja kaikkialle ympäristöön kun ne sinulta saapuvat :D
      Tulppaanit kukkivat varmaan nyt pitempään kun on viileää.
      Voi, siellä tulikruunu kasvaa luonnostaan ... se on niin upea kasvi!!

      Kiitos paljon, Susanna - sinne samoin ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  6. Upea kukkamäärä!
    Ihanan kesäistä, jos näillä kylmillä uskaltaa niin sanoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna :)
      Nyt taas parhaillaan satelee lunta, voihan nenä.. Mutta eiköhän sää viikonlopun jälkeen ala lämmetä mikäli säätietoihin on uskomista.

      Poista
  7. Hei, Rakastin kuvia.
    04 Ensimmäiset kuvat ovat kauniita.
    Anteeksi käännös tiedä, jos ymmärrät minua hyvin.
    On hyvä kuukausi aloittaa.
    janicce.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, janicce
      Tulppaanit ovat niin kauniita kevään kukkijoita, varsinkin nuo pionitulppaanit ovat aivan ihania!

      Poista
  8. Ooh tänäänkin kun satoi rakeita mietin kauhulla teitä kukkaihmisiä, miten te pärjäätte. Missi-kisusta tuli niin vahvasti Onni kisu mieleen, tuli niin vahva tunne sydämeen ja ikävä. Onneksi on Osku ja Missi on ihana <3

    Aurinkoa viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltti on ollut valttia tänä keväänä, ja mielikuvitus hyvänä lisänä. Ei aina tiedä itkeäkö vai nauraa, kun vähän väliä satelee lunta, räntää ja kaikkea mahdollista. Jääpuikkoja ei vielä ;D
      Mieli on pidettävä kuitenkin toiveikkaana, kyllä se oikea kesä tulee vielä ennemmin tai myöhemmin. Ei voi kuin odottaa.
      Teidän Onni-kisu oli niin ihana - mutta se sai kuitenkin teillä viettää todella mukavan kissan elämän.
      Kiitos, Tiia <3

      Poista
  9. Tulikin tässä mieleen, että kuinka käy mustikan kukkien tänä vuonna. Jos paleltuvat, en pääse mustikkaan tänä syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vielä seuraava yö taitaa olla hallan vaaraa, mutta kai sitten jo helpottaa. Toivotaan että mustikat säästyisivät, pitäöisi saada itsekin niitä pakasteeseen ainakin vähän.
      Kiitos kommentista, Ansu.

      Poista
  10. Pionitulppaanit ovat sitten upeita! Juuri ajattelin, jokohan mustikka kukkii Keski-Suomessa, ei ole tullut käytyä metsässä katsomassa. Tosi kylmiä öitä on ollut, paikoitellen jopa pakkastakin, paleltumisvaara siis on ollut. Harsohaamuja on meidänkin pihalla:)

    VastaaPoista
  11. Upeita tulppaaneja! Täälläkin ovat harsot olleet kovassa käytössä. Toivottavasti pian jo lämpenisi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Harsokasvit selvästi suosiossa tänä alkukesän päivinä! minullakin ol daalioita jo istutettuna, mutta viikolla haalöiden uhatessa kaivoin muutaman takaisin ämpäriin, sovittiin heidän kanssaan, että maltetaan vielä jokunen päivä olla sisällä:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Pionitulppaani.. oih, täytyypä tutustua. Hitokseen ollut viileätä, luonto antaa odotuttaa..

    VastaaPoista
  14. Kauniit kesäkuvat <3 - ja leppoisaa pyhäpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  15. Upeita tulppaaneja, erityisesti tuo oranssisävyinen pionitulppaani. Pitää laittaa hankintalistalle :)

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!