Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 21. helmikuuta 2017

Ruusalla on asiaa



 
Hei! Olen Ruusa.
Emännän taimihuoneen maskotti.
Muutin tänne ystävänpäivänä , viikko sitten.
 
 
Tehtäväkseni on nyt annettu muistuttaa teitä,
hyvät Kukkia ja koukeroita-blogin lukijat
arvonnasta, mikä päättyy torstaina.
 
 
Arvontaan pääset  TÄSTÄ.
Palkintona on kaikkea pientä tarpeellista, kuten
 
 
suklaata, kukille lannoitekäpyjä, muistivihko . .
 
 
Siis kannattaa käväistä..
jos et ole jo osallistunut.
Mukaan mahtuu vielä!!
 
Tämän keraamisen maskotin sain ystävänpäivälahjaksi entiseltä pomoltani. Hän oli tutustunut viime joulumarkkinoilla näiden kanojen tekijään, ja ostanut pari tonttua häneltä. Ja nyt oli sitten netissä nähnyt näitä kanoja, ja minun tipuset olivat tulleet hänelle mieleen, joten oli nyt ystävänpäiväksi tilannut yhden minulle! Kylläpä olikin ihana yllätys - taitaa olla pari vuotta siitä kun viimeksi ollaan tavattu, harvakseltaan ollaan pidetty yhteyttä, ja sitten yhtäkkiä saankin paketin häneltä <3
 
Kiitos, Seija ❤️
 
Tämän runon omistan sinulle:
 
Niinä aikoina,
kun minusta ei mitään kuulu,
olen omilla teilläni.
Mutta kuljen niin,
että polkuni toinen puoli on aina
varattu Sinulle!
 
Tämän postauksen kirjoitin viikko ystävänpäivän jälkeen,
mutta joka päivä on ystävänpäivä, eikö niin?
 
 
Laitanpa linkin mistä näitä kanoja saa.
  
 
 
- - - Arvonta päättynyt! - - -

21 kommenttia:

  1. Ihana ystävä ja ihana maskotti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ihana tuo tipunen, siitä taisi tulla nyt kasvatushuoneeseen ylin valvoja ;DD

      Poista
  2. Onpa kiva maskotti ja myös runo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä se silmälasiensa takaa tarkkailee kasvatuksia:D Mukava lahja antajaltaan!

      Poista
  3. Kiva maskotti. Hyvä kun muistutit arvonnasta.

    VastaaPoista
  4. Hyvä ystävä ei unohdu, vaikka välillä ei yhteyttä pidetäkään. Ihana yllätys, nyt sinulla on ystäväsi ikäänkuin aina lähelläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, ystävyyttä ei mitata kalenterin mukaan vaan hyvä
      ystävyys kestää ajan ja välimatkankin :)

      Poista
  5. Hauska kananen :) Ompas sinulla jo taimet hyvällä alulla. Minulla on vielä kaikki siemenet pusseissa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatin parikymmentä ahkeraluusaa koekylvönä enkä sitten tietenkään raaskinut niitä heittää pois. Joitain aikaisin kylvettäviä lajeja olen laitellut.

      Poista
    2. Siis ahkeraliisaa, ei luusaa ;)))

      Poista
  6. Ihana maskotti!

    Iloista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Söpö maskotti! Yllätyslahjat on niin kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, silmälasien takaa on hyvä tarkkailla kasvun tilannetta :)
      Yllärit on ihania!!

      Poista
  8. Ihana kananen. Ystävät ovat ihania - ja yllätykset pitkän ajan jälkeen sitäkin makoisimpia.
    Runo on myös kaunis, pitänee kirjoittaa se muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, oikea ystävyys ei katso aikaa, eikä välimatkaa.
      Ihana märuno minustakin :)

      Poista
  9. Hauska Ruusa-kana ja ihana ystävänpäivän yllätys!

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!