Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Hankikylvöjä


 
 
Valitsin hankikylvöihin tähteeksi jääneet vielä itämiskykyiset siemenpussit, sain ne viimein käytettyä loppuun. Lajeina olivat kaliforniantuliunikko, kaunopunahattu, vaaleanpunainen myskimalva, ketoneilikka ja todella hauskan näköinen pioniunikko Papaver somniferum. (kuva viime- ja toissa vuoden kasvatuksista alh.)
 
 
Alla  viime kevään hankikylvöistä kasvatettuja kaliforniantuli-unikoita
 
 
 
 
 
 
Sitten takaisin tähän hetkeen. Siemenet saivat imeytyä kosteaan multaan vuorokauden ajan ennen ulos vientiä. Tämän enempää en tällä kertaa laittanut, mutta kylvin useita siemeniä yhteen ruukkuun.
 
 
Laitoin taimilaatikon ihan vaan hankeen tekemääni kuoppaan ja reiälliseen laatikkoon jotteivat kylvökset sitten kevään mittaan seiso lumensulamisvedessä vaan liika vesi valuu pois.
 
 
 
Peitetään kunnolla lapiolla (ja tassulla:) Sivuillekin voisi lunta laittaa, niin että laatikko peittyy kokonaan. Voi olla, että siirrän tämän kevään aikana kasvihuoneeseen, mutta silloinkin sen päälle on lisäiltävä lunta.
 
 
Sitten tarkastetaan lumitilanne - ihan hyvältä näyttää.
Lunta riittää emännän kasvatuksien suojaamiseen!
 
 
Valmista tuli! Aurinkokin tässä ehti laskea, ja tuli ihana sininen hetki.
Nyt vain odotellaan kevään saapumista, ja tarkkaillaan kylvöksiä ettei lumi pääse kokonaan sulamaan niiden päältä, lisäillään sitä mukaa kuin tarvitsee. Kevään myötä siemenet alkavat itää ja toivon mukaan onkin pikkuisia taimen alkuja purkeissa viimeistään toukokuussa. Tässä Missillä oiva tähystyspaikka kylälle päin - vastikään kaadettu vanha pihapihlaja. En ole vielä päättänyt haluanko jättää kannon kukkatolpaksi vai mitä teen.
 
 
Toivottavasti ensi kesästäkin saadaan samanlainen perhoskesä kuin viime kesä oli, alkukesähän oli kylmä mutta elokuussa oli lämmintä.

 
Tämä kuva on otettu samasta kohtaa kuin aloituskuva - oi ihana kesä :DD
Mutta ihana se on talvikin eikös vaan?
_
 
Viime vuonna tein hankikylvöjä 26. helmikuuta, siitä jotain jutustelua täällä.

26 kommenttia:

  1. Olipa hyvä, että sinulla oli työnjohtaja ja avustaja hankikylvöissä, ihanasti tassullaan autteli! Ihanat siemenet multaan laitoitkin!! Aloitan vasta nyt hiljalleen kylvöt, multaa on jo ja tuomani juurakot täytyy saada multaan. Että tämä pakkanen tuntuu niin jäätävältä, lämmitin leivinuunin, isäntä lähti madepilkille. Teillä on paljon lunta!

    Mukavaa viikonjatkoa, Tuulikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työnjohtaja-avustaja hiipii aina paikalle, jos jossain jotain tapahtuu :DD On kisut kyllä uteliaita :)
      Kohta alkaakin se ihan paras kylvöaika, ja sinulla niitä uusia lajikkeita mitä täällä ei myydä, onpa jännää! Kyllä varmasti muutama päivä menee sopeutumiseen tänne kovan pakkasen keskelle - leivinuunin kyljessä onkin mukava lämmitellä. Onneksi tuota lunta on juuri riittävästi kaikkia pihan kasveja ajatellen.
      Kiitos sinulle, Saila!

      Poista
  2. Apulaisesi on kyllä niin söpöliini. Kaunista kukintaa sinulla on odotettavissa kesällä. - Minäkin toivon ihanaa perhoskesää. - Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apulainen on tarpeen niin sisä- kuin ulkohommissa - mutta taimien vahtimiseen en anna lupaa ;D
      Kesä tulee pian, ensi kuun jälkeisessä kuussa onkin sitten jo vapun aatto ;D
      Kiitos, Anneli <3

      Poista
  3. On se mukavaa kun on innokkaita ja söpöisiä apulaisia. :) Toivottavasti tulee kukkaisa kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onkin kaksi identtistä apulaista, toinen vaan vähän isompi :D
      Ihan varmasti saadaan kukkaisa ja perhoisa (;D) kesä!

      Poista
  4. Hei kiitos tästä päivityksestä! Yritin viime vuonna Unikoita, mutta siemenet taisivat olla liian vanhoja niin ei tullut yhtään kukkaa. Nyt minullakin olisi noita oransseja Unikoita! Ai nekin voisi kylvää noin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin juuri - olethan huomannut miten unikko saattaa siementää itsekseenkin pihamaalla, aivan samoin tapahtuu näissä kylvöissä. Toinen vaihtoehto olisi ollut kylvää ne siemenet suoraan paikalleen jo syksyllä. Luonto on hyvä apulainen näissä hommissa :)Onnea kylvöihin <3

      Poista
  5. Joopa joo, mullakin on venynyt pari siemenpussukkaa hankikylvettäviä. Pitääkin alkaa toimenpiteisiin, pian on liian lyhyesti kylmää jäljellä herättämään siemenet lepotilasta. Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kohtapuoliin, on sanottu että hankikylvöt olisi tehtävä viimeistään helmikuun aikana. Hyviä hankikylvöjä sinullekin!

      Poista
  6. Voi miten söpö kylvöavustaja.
    Pitäisi varmaan itsekin kokeilla joskus noita hankikylvöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avustaja hiippailee aina silloin paikalle, kun apua tarvitaan :D
      Kokeile ihmeessä, helppoa kuin mikä!

      Poista
  7. Kyllä varmaan hankikylvöt onnistuvat mainiosti, kun oli noin topakka apulainenkin mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin muuten seuraavana päivänä, kun apulainen kävi tarkistamassa hankikylvöt :D

      Poista
  8. Toivottavasti hankikylvöt onnistuvat. ei kuin aurinkoa odottamaan ja kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, ja ettei lumet sula ennen aikojaan.

      Poista
  9. Kyllä tämä blogimaailma opettaa kaikenlaista uutta ja kivaa, hankikylvöistä en ennen tätä ollut kuullutkaan! Minä kokeilen ilman muuta, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ilman muuta - ja täältä blogimaailmasta saat varmasti paljon lisätietoa :) Helppoa kasvatusta!

      Poista
  10. En ole koskaan hankikylvöjä kokeillut, saati edes niistä kuullut! Kiitos tästä!

    Voi mikä ihana apulainen! Tuo tassulla peittely -kuva on niin suloinen! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, tuo on ehkä kaikkein helpoin kasvien lisäämismuoto - luonto hoitaa kaiken :)
      Kiitos, apulainen on aika innokas välillä, joka hetki seurailee mitä minä missäkin päin pihalla touhuan :D

      Poista
  11. Hankikylvö - ikinä kuullutkaan! Olipa mielenkiintoista luettavaa ja kiitos seikkaperäisestä ohjeesta. Mä luulen, että teen myös oman kokeiluni.. Kiitos sinulle jälleen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hyvä kun muistutin aiheesta, saatiin innokkaita kokeilijoita :) Monesti onkin niin, että kun sisätiloissa on ahdasta, voi kylvöinnokkuutta käyttää juuri tämmöisiin hankikylvöihin - itse suunnittelen juuri akileijojen kylvämistä tai kylmäkäsittelyä, tai molempia - vaihtoehtoja on monia. Ihania ja mielenkiintoisia kokeiluja sinulle :)

      Poista
  12. Enpä olekaan koskaan kokeillut hankikylvöjä, mutta jatkossa varmasti kokeilen. Täytyykin katsoa siemenvalikoimaa läpi, olisiko siellä jotakin sopivaa. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, kokeile ihmeessä!
      Kiitos, Tiiu <3

      Poista
  13. Ihana apuri, joka selvästi auttaa parhaansa mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kaksin on mukavampi tehdä hommia - sinäkin sen tiedät :DDD

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!