Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

tiistai 13. joulukuuta 2016

Pieni ripaus joulunpunaista tunnelmaa


Täällä Tuulikin kotona on jouluvalmistelut ihan alkutekijöissään. Kotiin laitoin pikkuisen punaista väriä joulua tuomaan, vähempikin punainen riittää - ripaus vain. Kotia on kiva vähäsen koristella , ja ruokia ja leivonnaisia suunnitella.. Paneudun  ruokahommeleihin sitten vasta ihan lähellä joulua.
Joulukortit on laitettu postiin, lahjat pikkuisille on paketoitu, isoille ei ostettu tänä vuonna koska jokaisella on kaikki mitä tarvitsevat ja turhaa ei kannata ostaa. Jotenkin tuntuu että kaikenlainen jouluhössötys ei tänä vuonna kiinnosta yhtään, laitankin tuohon loppuun myös viime vuonna postauksessa olleen runon. Siinä on minusta oiva sanoma.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Nallukka pääsi ensimmäisenä köllöttelemään
jouluisten sohvatyynyjen sekaan.
 
 
Täällä kirkonkylän laitamilla on yhdellä vanhemmalla herrasmiehellä tapana käydä kaupittelemassa joululehtiä. Tuo on semmoista hienoa pyyteetöntä työtä, jota minä arvostan :) Ostin Kultalyhteen ja Hyvä Sanoma-lehden häneltä, ja rupattelimme päällimmäisiä kuulumisia tunnin verran keittiön pöydän ääressä. Päätin että luen nuo lehdet vasta sitten joulun pyhinä.
 
 
 
Ystävä hyvä, relaa jo vähän,
pysähdy hetkeksi vaikkapa tähän.
Jouluna turha on höösätä suotta,
sitähän kerkeää pitkin vuotta.
Teetpä sinä sitten tuota tai tätä,
Joulun aika ei tulematta jätä.
Unohda siis turhat kiireet ja juoksut,
istahda nauttimaan tunnelma ja tuoksut.
 
Mukavaa viikon jatkoa kaikille, nautitaan joulun odotuksesta ❤️
 
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Tuo runo olisi sopinut hyvin joulukorttitervehdyksiin.
    Mukavaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Kauniita punaisia ripauksia joulua tuomassa =) Ihanaa että sinulla oli aikaa rupatella vanhan herrasmiehen kanssa <3

    VastaaPoista
  3. Tuo runo on HYVÄ! Kiitos siitä :)

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä. Tänä jouluna hössötän maltillisemmin kuin koskaan. Tänä jouluna riittää vähempi kaikessa, ruuassa ja lahjoissa. Ruokaa tulee hankittua aina ihan liikaa...joulukuuseksi riittää pieni kuusi lasipurkissa!

    VastaaPoista
  5. Hyvä runo ja on siellä jo niin kaunista. Vai vähän!
    Ei hössötetä täälläkään. Pääasiat, kinkku ja karjalanpaistilihat on valmiina. Lohet on ostamatta sekä rosollitarpeet.
    Voi olla että joulun tunnelmaan pääsemiseksi ehkä pitää hienoinen kiire ollakin. Jossainvaiheessa.
    Mut ei hössötetä enää :))

    VastaaPoista
  6. Hyvät neuvot, kun vain muistaisi!

    Kauniit jouluiset tunnelmat kuvissasi!

    Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
  7. Joulu tulee jokaiselle vähemmälläkin höösäämisellä. Myös täällä on alkanut kaikki joulumainonta ym. niin rassata, enkä ole jaksanut panostaa juurikaan mihinkään lahjoihin ym. Pienille on täälläkin laitettu lahjat valmiiksi, osan tein itse. Aikuiset lapset saavat kauppaan kohtuuhintaisen lahjakortin, saavat ostaa mitä mielivät.
    Joulu tulee ihan muista asioista, kuin paketeista, lapsille se merkkaa eniten ja onhan sitä pakettien aukaisemista mukava katsoa.

    VastaaPoista
  8. Hyvä on muistaa tuo joulurunon kertoma! Itse olen tähän mennessä tehnyt vain sitä mikä on hauskaa, kuten kodin koristelua ja joulu-askarteluja, pieniä lahja-miettimisiä aikuisille lapsille (siis jotain pientä muistamista vain) Yksi tyttöni on sapattivuotta viettämässä Espanjassa perheineen, niin ainoat lapsenlapsetkin on siellä. Vielähän ne suurimmat joulupuuhat, kuten siivoukset on edessä päin, vaan en aio ottaa niistä stressiä...

    VastaaPoista
  9. Enää ei tule niin paljon höösättyä kuin joskus nuorempana, joulu todella tulee vähemmälläkin.
    Kaunista joulun tunnelmaa on kuvissasi!

    VastaaPoista
  10. Kyllä sinulla on enemmän joulua esillä kuin täällä, mutta minä en yleensä laitakaan joulua esille, joulukukkaa lukuunottamatta. Kaunista on :)

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!