Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

lauantai 3. syyskuuta 2016

Syyskuun alun tunnelmia

 
 

Tänään käytiin ostoksilla lähikaupungissa, missä melkein viikottain tehdään ne suuremmat ruoka- ja muut ostokset. Ostoslista olikin pitkä, mutta selviydyttiin takaisin kotiin heti puolenpäivän jälkeen.  Istahdan koneelle vähäksi aikaa, vaikka ulkona on harvinaisen lämmin, tuuleton ja aurinkoinen päivä.

 
Kaupassa en voinut vastustaa näin ihanan suurta syyskukkakimppua,
 mikä  pääsikin viikonloppuamme sulostuttamaan
 
 
Pihalla kuvailin perhosten mielikukkia, daalioita.
Laitoin banneriin tämän kuvan,
 mutta se vaihtuu miltei kuukausittain joten laitoin sen myös tähän.
 
 
Asterin ja punakärsämön värien sopusointua.
Miten minusta tuntuu että punakärsämö on kukkinut koko kesän..
 
 
Muutama postaus sitten valitin tomaattien kypsymättömyyttä.
Nyt ovatkin tomskut saaneet jo väriä pintaan, syynä lienee "lämpökäsittely"
joka tuli siitä kun olin unohtanut kasvihuoneen ovet kiinni päivien ajaksi.
Ja ovathan ilmat olleetkin nyt päivänä muutamana tosi lämpimiä muutenkin..
 
 
Krasseja kasvaa vanhassa kaivonrenkaassa.
 
 
Tipuset mukana perunan nostossa.
Täällä meilläpäin on aina ollut tapana
 ottaa perunat maasta ylös syyskuun alussa,
niin nytkin vaikka on kovin lämmintä.
Perunasato oli kovin pieni muihin vuosiin verrattuna,
 mutta pitää olla tyytyväinen että saatiin edes vähänkin.
 
Tipusilla alkaa muuten kohta sulkasato, koska
munia ei ole tullut muutamaan päivään yhtään
ja tarhan lattialla on höyheniä.
No, sulkasato on tipusten lepoaikaa, ja
minä alan miettiä millä ruuilla alan hemmotella niitä,
 koska niillä on ruokahalukin tipotiessään sinä aikana.
Paistettu jauheliha porkkanaraasteella
olisi varmaan aika kova sana.. hmm..
 
Kivaa viikonlopun viettoa toivottelen teille kaikille !!
 
 
 

24 kommenttia:

  1. Kaunis kimppu minkä ostit kaupasta, syysvärinen. Kauniita kukkia sulla on pihallakin.
    Ihana kuva kukasta ja perhosesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kimppu on ihan valtava, niiin ihana <3
      Noissa daalioissa oli useita perhosia, mutta kuvaan sain vain yhden.
      Kiitos, Tuija <3

      Poista
  2. Vihdoin nähdään tipujasi, niitä on jo vähän odoteltukin:) Hyvä että ovat päässeet hommiin, vaihtelua niidenkin elämään:)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta pääsevät kasvimaalle hommiin, kunhan portin aukaisen.. :D Ja ainakin sitten porkkanan nostossa saavat olla apuna.
      Perunamaalla ei ollut matosia, vaan jotain ne sieltä kuitenkin suihinsa napsivat. Kiitos, Irma - ihanaa lauantai-iltaa sinulle <3

      Poista
  3. Jopas sattui,ostin samanlaisen kimpun,enempi orassin sävyisen,aurinkoista syksyä sinulle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin valtavan ihana kimppu, vähän kallis mutta kuitenkin aivan hintansa väärti :D
      Kiitos, sinulle samoin aurinkoa, lämpimiä syystuulia ja tunnelmallisia iltoja <3

      Poista
  4. Olipas kaunis kukkakimppu. Nuo kanaset ovat niin ihania, melkein tulee ikävä niitä aikoja kun meilläkin oli kanasia =) Aurinkoista syksyä sinne Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ihanat syysvärit!
      Nuo kanaset ovat ihan oikeita perheenjäseniä, ihan niin kuin kissat ja koirakin :D
      Kiitos sinulle, jori - samoin <3

      Poista
  5. Oih, onpa kaunis kukkakimppu ♫
    Se on hyvä, että on apulaasia perunan nostos ☺☺
    Komiat on myös perhosien kuvat, joita on tänä kesänä ollut todella paljon ☺
    Kivaa viikonloppua Sinulle Tuulikki ~♥~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipuset ovat hyvin ahkeria, aina touhuamassa jotain. Aurinkoisena päivänä perhosia näkyikin paljon, no sateella ne ovat tietysti suojissa omissa koloissaan.
      Kiitos ma-te ~♥~

      Poista
  6. Kaunis kimppu! Nyt alkaakin olla käsillä ne ajat, jolloin sisätilojen somistaminen taas kesän jälkeen kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisena päivänä ollaan vielä ulkona mutta nyt sateella on tietysti kivempi pysyä sisätiloissa ja silloin katse kiinnittyy sisustuksellisiin juttuihin. Kiitos kommentista Between <3

      Poista
  7. Sulkasatoa meilläkin maatiaisilla ja muninta heidän osaltaa lähes unohdetua asia. Hyvä vinkki laittaa extrahyvää einestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaisen aikaisin tuo sulkasato nyt alkaa, onhan se pieni koettelemus tipusille - sulat lähtee juuri silloin kun niitä tarvittaisiin lämmön ylläpitämiseen.

      Poista
  8. Onpa kaunis kimppu <3 mukavaa sunnuntaita sinulle :)

    - Ronja -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ronja - samoin sinulle ihanaa sunnuntaipäivää <3

      Poista
  9. Kaunis kukkakimppu! Perhosia alkoi näkyä loppukesästä, onneksi! Nyt niitä lentelee päivittäin vieläkin. Käy osallistumassa arvontaan blogissani: www.parasta-aikaani.blogspot.fi. Hyvää syyskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kun on vähänkin aurinkoisempi päivä, perhosetkin iloitsevat auringosta :D
      Kiitos, Tarja - kävin jo osallistumassa blogisin kivaan arvontaan :)

      Poista
  10. Upean värinen ruusu ja kaunis syyskimppu.
    Ja sinulla on tipusia, ihanaa… Saatte aamuisin tosi tuoreet kananmunat, vai..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, orvokki <3
      Juu tuoreita munia saadaan, suoraan pesästä. Nyt taitaa muninta olla kuitenkin vähän aikaa katkolla, koska tipusille alkaa sulkasato ja lepoaika, jolloin ne lakkaa munimasta. Onneksi on munia vähäksi aikaa varastossa vielä.

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!